Ajankohtaista

Muistokirjoitus: Marko Niemi (1974 – 2019)

Nokturnon pitkäaikainen päätoimittaja, runoilija ja kääntäjä Marko Niemi menehtyi 18. syyskuuta äkilliseen sairauskohtaukseen. Marko oli perustamassa Nokturnoa vuonna 2005 ja toimitti sivustoa vuosien 2006-2014 ajan. Hänen ansiotaan on sivuston merkitys niin kansainvälisesti kuin kotimaassakin digitaalisen runouden kokoavana voimana. Nokturno toi myös meidät yhteen. Ensin työkavereina, sittemmin elämänkumppaneina. Markon tuki oli korvaamaton sekä konkreettisissa asioissa että […]

Nokturnolle Nuori Voima -palkinto!

Kirjallisuusjärjestö Nuoren Voiman Liitto on myöntänyt Nokturnolle Nuori Voima -palkinnon! Palkintoa on jaettu vuodesta 1993 ja se myönnetään sivustolle ennakkoluulottoman ja uutta luovan kirjallisuuden mahdollisuuksien edistämisestä. Päätöksen tehneen hallituksen puheenjohtaja Matti Kangaskoski sanoo Nokturnon luoneen kasvualustan digitaalisia keinoja käyttäville teoksille. ”Digitaalisen, verkkoa hyödyntävän ja monitaiteisen runouden ja muun kirjallisuuden julkaisijana Nokturno on Suomen kontekstissa ainutlaatuisen […]

Teoskutsu: Postitaidetta!

Runouslehti Tuli & Savu järjestää postitaidenäyttelyn ja kutsuu kaikki halukkaat lähettämään töitään. Teokset julkaistaan myös Nokturnossa virtuaalisena näyttelynä. Teosten deadline on elokuun lopussa 16.9.2019. Postitaide (engl. mail art) kehkeytyi 1950- ja 60-luvulla, ja sillä on yhteyksiä esimerkiksi monitaiteiseen Fluxus-ryhmittymään. Muodoissaan se voi hyödyntää muun muassa kollaasia, visuaalista runoutta ja muita kuvan ja tekstin yhdistelmiä, mutta […]

Videorunoutta ja runovideoita – Nokturnon digitaalisen residenssin ovet ovat jälleen auki!

Nokturnon digitaalisessa residenssissä aloitti 6.5.2019 runoilija ja tutkija Niina Oisalo. Toukokuun aikana residenssitilaan rakentuu kolmiosainen laaja kokonaisuus, joka tutkailee videorunoutta monesta eri näkökulmasta. Videorunoutta ja runovideoita käsittelevä Liikkuvan runouden laboratorio -kokonaisuus koostuu kolmesta osasta. Residenssin aikana kehkeytyy työnimellä Häikäisy kulkeva runovideo, jonka työvaiheet Oisalo dokumentoi Verstas-osiossa. Kolmas osa on esseitä, kirjeenvaihtoa, poeettista ja tutkimuksellista tekstiä yhdistävä tutkimuspäiväkirja, […]

Vuoden 2019 digitaalisten residenssien runoilijat ovat Niina Oisalo ja Kathryn Hummel!

Tänä vuonna kumpaankin residenssiin haettiin samassa haussa. Nokturnon työryhmä valitsi ehdotettujen teosten joukosta kaksi omaleimaista ja laajaa kokonaisuutta, jotka hyödyntävät residenssin mahdollisuuksia jälleen uudella tavalla. Keväällä toteutuva Niina Oisalon laaja kokonaisuus keskittyy videorunouteen sekä taiteellisesta että tutkimuksellisesta näkökulmasta. Syksyllä australialaisen Kathryn Hummelin monimediaisessa kokonaisuudessa Sunset Cento yhdistyvät digitaalisen alustan, jaetun tekijyyden ja auringonlaskun teemat.   […]