Vuoden 2021 viimeinen numero esittelee seitsemän kiehtovaa monialaista teosta väistyvän päätoimittajan jäähyväisten kera.
Yhdysvaltalaisen Cliff Watsonin videomuotoinen teos syntyi osaksi monilajista spekulatiivisen fiktion teosta 6-foot pine: life and romance in the chrondemic age. Storage closet on alunperin lisätyn ja virtuaalitodellisuuden teknologioin toteutettu kohtaus, jossa varastokaapista aukeaa mielikuvituksellinen näkymä. Videomuotoista teosta varten Watson lisännyt kohtaukseen vielä kertojanäänen. Teoksen kuvauksessa Watson avaa monikerroksista prosessia, jossa yhdistyvät erilaiset digitaaliset teknologiat.
Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon ehdokkaana ollut Milka Luhtaniemi on toteuttanut yhteistyössä äänitaiteilija ja ohjelmoija Joonas Sirenin kanssa ohjelmointia, tekstiä ja äänimaisemaa yhdistävän teoksen Kesken kaikista paikoista. Hiljalleen kehkeytyvä teos on upottava ja varsin tilallinen kokemus. Runon ensimmäinen versio Toinen laji oli esillä galleria Forum Boxissa tämän vuoden heinäkuussa.
Anna Helle tunnetaan suomalaisen nykyrunouden tutkijana, jonka erityisalaa on runouden yhteiskunnallisuus. Aiemmin Poesiavihkot-sarjassa Preeria, nummet -teoksen julkaissut Helle debytoi nyt Nokturnossa yhdessä Mitja Jakosen kanssa videorunolla Tapahtuu meille kaikille. Teos käsittelee katastrofeja, nostalgiaa ja yhteiskunnallisia kehityskulkuja ja sen yhtenä inspiraationa on Neuvostoliiton hajoaminen, josta tuli juuri kuluneeksi 30 vuotta. Erilaisia tallennusteknologioita yhdistelevät video ja musiikki ovat Mitja Jakosen käsialaa ja runo Anna Helteen.
Numeron esseenä on Tarja Hallbergin kattava esittely uudesta Runopaikka-konseptin osasta Leikki. Hallbergin ja Nina Mutikin paikkasidonnaisen runouden dokumentaatioita on ollut Nokturnossa esillä ennenkin. Hallbergin esseessä Aarrekartta runopaikoille: kokeita, vajoavia sanoja ja leikkikirjoitusta sukelletaan syvälle prosessiin, jossa erilaiset menetelmät ja variaatiot tuottavat uudenlaisia suhteita pandemia-aikana hyvinkin tutuksi tulleeseen kotiympäristöön ja tuovat esille taideteoksen ja paikan välisen suhteen vuorovaikutuksen.
Luontokonttaaja on ilahduttanut ja hämmentänyt katsojia tänä vuonna muunmuassa Runoviikko-festivaalilla. Mikko Rätyn ja Irene Kajon tekstit liikkuvat yhteiskunnallisissa aiheissa absurdin hillittömällä ja brutaalilla twistillä. Koska Nokturno on K-0 julkaisu, tähän numeroon valikoitui yksi sisäsiisteimmistä runoista, tallenne kappaleesta Olemme kokoontuneet kaikkialta kaikkeudesta. Kokoonpanoon kuuluu myös olennaisena osana musiikista vastaava Mikko Turunen, jonka ansiosta ryhmän voi sanoa todella tekevän tanssittavaa runoutta.
”Minusta on alkanut kehittyä muovikuiskaaja”, toteaa Marjo Malinin digitaalisen proosateoksen Sil(a)kkaa roskaa? kertoja. Graafikkona ja kuvittajana tunnetun Malinin teos käsittelee roskaamista, sitä millaista elämää yksi ranta pitää sisällään, millaisia jälkiä omiin elämiinsä keskittyneet ihmiset ympärilleen tuottavat. Kertoja kerää roskia, katselee ihmisiä ja valokuvissa roskiksi muuttuneet esineet saavat puheenvuoron. Ei ole väistämätöntä, että näin on, mutta jostain syystä niin vain on.
Numeron sulkee Petri Keckmanin ihastuttava ITE-taiteen perinnettä digitaalisessa muodossa toteuttava Ohjelmoinnista tykkään. Ohjelmointia tehdään nykyään monenlaisissa ympäristöissä, ja usein kovin vakavasti, etenkin kun kyse on yritysmaailmasta ja yhteiskunnan pyörittämisestä. Ohjelmointi on kuitenkin myös taiteenlaji, jolla ei ole vain välinearvoa: ”Taiteellani ei ole mitään sanomaa. Ohjelmoin tekemisen ilosta samoin kuin pikku lapsi maalaa väriliiduilla tekemisen ilosta”.
Tämä numero on viimeinen toimittamani Nokturnon numero. Päädyin vuoden 2015 sivuston uudellenrakentamisen koordinaattorin paikalta päätoimittajaksi ja vuodesta 2016 alkaen numeroita on ehtinyt ilmestyä ensin kuusi, sitten neljä kertaa vuodessa. Käsitteellisenä kokeiluna alkanut digitaalisen residenssin konsepti lähti lentoon viimeistään pandemian alkaessa, vieraskuraattorit ovat tuottaneet kiehtovia katsauksia erikoisalueisiin jo neljässä numerossa ja sivuston arkistoon on karttunut näinä vuosina upeita digitaalisen ja kokeellisen runouden teoksia. Monien laajempien digitaalisten teosten, kuten myös sivuston ensimmäisen uuden version rakentamisen korvaamattomana toteuttajana ja aina luotettavana työkaverinani on ollut web designerimme Teemu T. Tuovinen. Viime vuosina Nokturnon työryhmä on täydentynyt myös uusilla avustajilla ja konsepteilla. Olemme ehtineet myös kokea murskaavan menetyksen Nokturnon aiemman päätoimittajan Marko Niemen menehdyttyä yllättäen syksyllä 2019. Nykyisen Nokturnon pohja on Markon tekemässä työssä, ennakkoluulottomuus, kansainvälisyys ja laaja-alaisuus, joilla hän lähestyi kirjallisuuden mahdollisuuksia, ovat olleet ohjenuoria, joita olemme työryhmänä seuranneet ja jotka pysyvät varmastikin myös jatkossa Nokturnon keskeisinä piirteinä.
Marginaalisella, mutta tulevaisuuteen kurkottavalla alalla, niin digitaalisessa kirjallisuudessa kuin monella muullakin taiteen, tutkimuksen tai yhteiskunnallisen toiminnan alalla on pysyvien rakenteiden ylläpitäminen elintärkeää. Nykyisissä rahoitus- ja toimintamalleissa, joissa projektiluontoisuus, spektaakkelinomaisuus ja joskus kuvitteelliseenkin nykyhetkeen sitoutuneisuus tuntuvat olevan keskeisiä arvoja, pitkäjänteinen toiminta on myös tärkeää. Se synnyttää aikahorisontin, jossa on mahdollista nähdä paitsi nykyhetken moniulotteisuus myös tulevaisuuden mahdollisuudet, jotka vaativat aikaa toteutuakseen. Ja pitkäjänteisyydessä myös menneisyydellä, sillä mitä on jo olemassa, on tilaa olla läsnä.
Kuluneina vuosina sivustolla julkaisseita runoilijoita ja taiteilijoita keskusteluista ja teoksista kiittäen, työryhmän erilaisia kokoonpanoja, Teemua, Lauria, Elinaa, Juhaa, Mikaelia, Heikkiä, Tuulaa, Tommia, Mirvaa, Kasperia, Kristiania ja La&La:n Leenaa ja Jussia kiittäen ojennan viestikapulan Miikka Laihiselle.
Virpi
(kuva Cliff Watsonin teoksesta Storage closet)
