1-2021

Runoutta elämän ja taiteen rajamailla

Nokturnon vuoden 2021 ensimmäinen numero tarjoilee muun muassa uutismaailmasta ammentavan tekstigeneraattorin, sarjakuvaa ja äänitaidetta yhdistävän teoksen sekä esseen runoudesta ja ajankohtaisuudesta.

Numeron avaa Teemu Tuovisen kineettinen kaksiosainen runoteos Romance/Tension. Teoksen osat noudattavat kahta erilaista matemaattista konseptia ja muodostavat uusia sanoja. Mitä kaikkea romanssi ja jännite voivatkaan pitää sisällään?

Käsitteellisistä teoksistaan tunnettu runoilija Karri Kokko käsittelee esseessään Uutisia jotka pysyvät uutisina käsitteellisen taiteen ja arjen suhdetta sekä runouden ja ajankohtaisuuden välistä suhdetta. Kokon teoksissa on toiminut usein inspiraationa japanilainen käsitetaiteilija On Kawara. Kawaran tuotannon ja omien teostensa, erityisesti yhden uusimmasta, News That Stays News -projektin kautta Kokko tuo esille erilaisia tapoja, joilla taiteilija voi työskennellä suhteessa ajankohtaisuuteen. Käsitetaide ei ole vain älyllistä leikkiä vaan sillä voi olla myös vahva sosiaalinen omatunto.

Viime syksyn numerosta tuttu Seppo Laine on luonut kaksi uutta teosta. Poem² -teoksen tekstimateriaali on koottu uutisteksteistä, joiden sanoja generaattori yhdistelee. Kuvataustoja vasten ilmestyvät tekstit peilaavat ajankuvaa, mutta luovat myös lukiijaa hämmentäviä ja mielikuvitusta kutkuttavia yhdistelmiä. Art vs. life on kunnianosoitus suomalaisen pitkän linjan performanssitaiteilija Roi Vaaran teokselle Artist’s Dilemma (1997). Siinä missä Vaaran teos esittää kysymyksen taide vaiko elämä, Seppo Laineen teos esittää taiteen ja elämän kanssaolevina elementteinä, jotka muodostavat olemassaolon kokonaisuuden.

Sarjakuvataiteilija Tuomas Tiaisen DOOM MOOD on sarjakuvaa ja äänitaidetta yhdistävä teos. Tummasävyinen sukellus psyykeen lainaa ilmaisuja sekä inhimillisestä että konekielestä. Soittimia painamalla lukijan on mahdollista lisätä lukukokemukseen myös noise-äänimaisema. Nokturnon lukijoille Tiainen on tuttu viime kevään Nokturnon isännöimästä Taiteen edistämiskeskuksen etäresidenssistä, jossa hän loi yhdessä Sanna Väätäsen kanssa sarjakuvaa ja pelitaidetta yhdistävän teoksen Loukku.

Monialaisen taiteilijan Maija Saksmanin Satakieliopas on lintujen kieliä ja lajien uhanalaisuutta käsittelevä kokonaisuus, jossa on mukana myös runsaasti lukijaa osallistavia elementtejä. Yksi näistä on kehotus videopuheluiden avulla toteutettavaan lintujen laulun kuoroon! Saksmanin teos sisältää niin äänirunon, performanssitaiteesta tuttuja event scoreja, eli esitysohjeita kuin konkreettista runouttakin.

Nokturnon tämän numeron päättää kaksi videorunoteosta. Nokturnon podcast-sarjaakin tuottavan, taustayhdistyksemme Nihil Interitin puheenjohtajan Juha Raution Poetry with wind and snow on talvitunnelmainen teos kirjoittamisesta ja luonnon elementtien armoilla olemisesta. Rautio on työskennellyt monialaisesti eri alojen taiteilijoiden kanssa ja julkaissut Nokturnossa aiemminkin muun muassa ääniversioita runoistaan. Kansainvälisissä runovideokilpailuissa menestystä niittäneen Hanna-Mari Ojalan Maailmankaikkeuden kuiske on Roomassa sijaitsevassa Pantheon-temppelissä kuvattu teos. Fyysisen etäisyyden pitämisen aikana se sulkee lukijan lohdulliseen kosmiseen syleilyyn.

Alkuvuonna julkaistiin viime syksyn digitaalisen residenssin runoilijan Kyle Bootenin teos To Pray Without Ceasing. Sosiaalisesta mediasta ammentavaan ”rukouskoneeseen” pääset tutustumaan täältä. Tänään on muuten viimeinen päivä lähettää hakemus tämän vuoden residenssiin!

 

Ps.
Jos webinaarikiintiössäsi on vielä tilaa, suosittelemme lämpimästi viime viikon perjantaina striimattua Avauksia digitaaliseen kirjallisuuteen -webinaaria. Tapahtuma järjestettiin osana Nuoren Voiman Liiton, Elke ry:n, Taideyliopiston, Aalto Artsin ja Nokturnon digitaalisen kirjallisuuden edistämishanke di.ki:ä. Päivän aikana kuultiin puheenvuoroja muun muassa Mikael Bryggeriltä, Mika Taanilalta ja Saila Susiluodolta sekä useilta teoksiaan esitelleiltä runoilijoilta. Myös Nokturno oli vahvasti edustettuna pitkin päivää. Tallenne on katsottavissa Nuoren Voiman Liiton Youtube-kanavalla.

 

Onko tiedostokansioidesi kätkössä digitaalisen maailman runoutta? Nokturnoon avoin haku uusille teoksille, seuraavan numeron deadline on 10.5.2021.

Kuva: Hanna-Mari Ojalan teoksesta Maailmankaikkeuden kuiske.

Teokset

Uutisia jotka pysyvät uutisina

Toisinaan merkintäni olivat puhtaasti aseemisia.

Runoilija käytti sanomalehden uutisaukeamaa henkilökohtaisen muistikirjan alustana. Essee runoudesta ja ajankohtaisuudesta.
Poet used a newspaper sheet as notebook. Essay on actuality in poetry.

essee