Vuoden toinen Nokturno tulvii tekoälyn avittamia aforismeja, kineettisen äänikirjan glitchaavaa äänimaisemaa ja järvien ekosysteemien pulputtavaa kaipausta. Sekaan mahtuu myös käsitetaiteilijan tekstuaalista tiilenpolttoa, 2020-luvun Kylli-tädin häiriintynyt blues sekä umpikujaan ajautuvan näytönohjaimen sylkemää mustetta. Lopussa henkilö vaihtuu.
Vuoden 2023 toisessa Nokturnossa koneet saavat ilmaisullista valtaa. Numero käynnistyy Jonne Piltosen ja Heikki Saarenkunnaksen yhteiskontribuutiolla Lento #1. Videomuotoon taitettu digitaalinen, sävelletty ja animoitu aforismiteos hyödyntää tekoälyä paitsi tekstuaalisen ilmaisunsa, myös aforistiikkaa kuvittavan animaation pohjana.
Esitystaideryhmä virate.me taas luottaa ilmaisussaan tekoälyn sijaan koneiden pikkutarkkaan hallintaan. Ryhmän teos Manuaali on ”kineettinen äänikirja”, ja/tai sellaisen ruumiillinen ääneenluenta. Laaja teos hahmotuu hypnoottisen hauskaksi ja samalla äänikirjavillityksen ilmaisullisia mahdollisuuksia luovasti tutkivaksi kokeelliseksi poikkeustapaukseksi.
Sanna Telkki-Kovan videorunossa Umpikuja emolevyssä on alitehoa ja näytönohjain sylkee mustetta. Vähäeleisyydessään vaikuttava kokonaisuus johtaa tietotekniseen umpikujaan ja sysii etsimään ilmaisullista sykettä jälleen koneiden tuolta puolen.
Maija Saksmanin Öinen outo blues palauttaa arvon lukijan aikaan kauan ennen koneiden psykologista ylivaltaa. Juurimusiikin ilmaisuperinne niveltyy teoksessa Kylli-tädin kuvitustodellisuuteen, ja lopputulos on tasalaatuisen häiriintynyt nokturninegatiivi.
Valikoima valokuvia käsitetaiteilija J.O. Mallanderin Kohti puhdasta maata -installaatiosta kiinnittää huomion kieleen ja merkkeihin. Tiilistä muodostetut sommitelmat kysyvät runonlukijan näkökulmasta tuoreella tavalla kielen ja kirjallisuuden rajoja.
Viime vuonna Nokturnossa debytoineen yhdysvaltalaisen Ariel Fintushelin teos lake project upottaa kokijansa lopuksi järven pohjaan. Robert Hollidayn äänimaisemalla kuorrutettu kokonaisuus sysii pohtimaan järviä ekosysteemeinä – kuoleman, läheisyyden, kaipauksen ja elämää synnyttävän potentiaalin näkökulmista.
Fintushelin teoksen viimeisten kaikujen vaiettua Nokturno jää (toivottavasti mahdollisimman) lyhyelle tuumaustauolle. Taide- ja kulttuurialan rahoitusrakenteet ja -olosuhteet tekevät Nokturnon kaltaisen julkaisun ammattimaisesta ylläpitämisestä haastavaa. Sivusto ei ole sulkeutumassa, sähköposteihin vastataan jatkossakin ja teoksia saa (ja kannattaa!) yhäti tarjota julkaistavaksi entiseen malliin, kernaasti jopa aiempaa ehtoisammin.
Samassa hötäkässä toteutetaan henkilönvaihdos: ammatilliset lounatuulet puhaltavat allekirjoittaneen takaisin paperille painetun kirjallisuuden ääreen, ja viesteihin sekä muuhun sen semmoiseen vastaa Suvivirren veisaamisen jälkeen Nokturnossa toinen taho. Puolitoista vuotta Nokturnon peräsimessä on tarjonnut hämmästyttävän näköalan syntysähköisen kirjallisuuden uusien – ja välillä vähän vanhempienkin – pöllähdysten tanhuville. Kiitos siitä kaikille tekijöille ja lukijoille! Erityinen kiitos myös Nokturnon toimintaan osallistuville ja sen mahdollistavi(/ne)ille tahoille: Teemu, Elina, Virpi ja Nihil Interitin hallitus.
Voikaa kaikki hyvin,
Miikka Laihinen
