”Tämä perustuu oikeastaan siihen, että teksti on täyttä nonsensea, hölynpölyä, mutta ihminen on kaikessa järjettömyydessään niin järkevä, että sille on mahdoton syöttää puppua. Se näkee pupussakin jonkin juonen. Ihminen on niin typerä, ettei se kykene luomaan hölynpölyä, siksi koneen on tehtävä sitä.”

– Arto Kytöhonka Etelä-Suomen Sanomien haastattelussa 10.8.1990

ATK-alan ammattilainen Kari Seitsonen meni syksyllä 1988 suurin odotuksin Arto Kytöhongan ja Hannu Niklanderin vetämälle kirjoituskurssille – olihan hänen tekstejään kehuttu kirjoittajapiireissä aiemminkin. Mutta tällä kertaa Seitsosen tekstit eivät tehneet vaikutusta kurssin vetäjiin. Sen sijaan Niklander laittoi hänet kirjoittamaan huoneen nurkassa nököttävästä peikonlehdestä. Seitsonen ei tyytynyt Niklanderin arvioihin, vaan väläytti tekstejään Kytöhongalle.

”Arto viittilöi kynällään sanoja eri järjestykseen ja kirjoitti sivun laitaan How do you filmjölk i dag ja opetti muutenkin kirjoittamista. Ainoa säkeeni, jota hän kehui, oli ”Marja, Arja ja Merja”. Luettelin siinä entisiä tyttöystäviäni. Vielä saunan lauteilla hän lainasi runojani pilkallisesti, mikä vihloi selkäpiitäni pahemmin kuin sadan asteen löyly. Läksin kurssilta siipi maassa. Mutta vain toinen siipi. Toisessa siivessä lepatti Arton antama runogeneraattorin teko-ohje”, Seitsonen muistelee.

Suomessa ihmiset pääsivät hämmästelemään runogeneraattoreita muutamissa tapahtumissa ja näyttelyissä.

Kytöhongan ja Seitsosen yhteistyöstä syntyi vuosina 1989–1992 neljä runogeneraattoria. Ensimmäiseksi he saivat vuonna 1989 valmiiksi Runotar-runogeneraattorin, johon perustui myös heidän kolme seuraavaa runogeneraattoria: Poemstar, Poem-O-Live Runomobile ja Mania. PoemStar oli Runottaren englanninkielinen versio, jota Kytöhonka levitti Kanadassa ja Yhdysvalloissa.

Suomessa ihmiset pääsivät hämmästelemään runogeneraattoreita muutamissa tapahtumissa ja näyttelyissä. Heurekassa Kytöhongan ja Seitsosen tekemä Runotar-runogeneraattori oli esillä Ajattelevatko koneet –nimisessä näyttelyssä vuonna 1990.

Palautetta tuli, monenlaista. Lahden kaupunginteatterissa vuonna 1990 järjestetyssä Taiteen tulevaisuus –kongressissa kuului Etelä-Suomen Sanomien mukaan kommentteja: ”Eihän tässä ole mitään tolkkua”, ”Tämähän kuulostaisi lausuttuna hyvältä”.

Etelä-Suomen Sanomat teki tapahtumasta ison jutun, jossa Kytöhongan ja Seitsosen runogeneraattorit saivat kunnolla palstatilaa. Juttu alkoi näin: ”Tekeekö tietokone runoilijan ja hänen sydänverensä tarpeettomaksi? Miten käy heksametrien, kalevalamittojen ja tankojen, kun päästetään irti tietokoneohjelma, joka luo uutta runoutta murto-osassa siitä ajasta, jonka runoilija tarvitsee inspiraationsa kypsyttelemiseen? Taiteen tulevaisuus –kongressin vakavamieliset esteetikot eivät eilen oikein tienneet, miten suhtautua kirjailijaan, joka väittää, että tietokoneen sisään syötetystä enemmän tai vähemmän mielivaltaisesti valikoidusta, sana- ja lausepuurosta voisi ohjelman tekemän satunnaisen summaamisen jälkeen syntyä ’oikeaa’ runoutta. Ehkä oikeutetustikin yleisön kommenteissa kysyttiin, onko esteettisillä arvoilla enää mitään tekemistä tietokoneen tuottaman runouden kanssa.” (Etelä-Suomen Sanomat, Pertti Grönholm, 10.8.1990)

”Ideana on jatkuva vuorovaikutus. Lukijat antavat runolle merkityksen ja he osallistuvat myös runojen tekoon”

Samassa lehtijutussa Kytöhonka selvitteli, miten tietokonerunoudessa runo syntyy vastaanottajan päässä, ja lukija itse muodostaa merkitykset lukemalleen ja että satunnaisuus on tietokonerunouden käyttövoima. ”Ideana on jatkuva vuorovaikutus. Lukijat antavat runolle merkityksen ja he osallistuvat myös runojen tekoon”, Kytöhonka kertoi. Kun tietokone tuottaa nonsensea, hölynpölyä, ihminen turvautuu silloinkin järkensä selitysvoimaan. ”Kytöhonka haluaakin osoittaa, miten aktiivisesti ihmismieli toimii tekstiä vastaanottaessaan. Se hahmottaa kaiken siten, että havainto muokkautuu mahdollisimman rationaaliseksi ja normaaliuden puitteisiin sopivaksi.”

Kun Seitsonen esitteli runogeneraattoria tutuilleen ja hieman tuntemattomillekin kirjoittamisen harrastajille, kukaan ei erityisemmin innostunut: ”Monet heistä suhtautuivat siihen kuin johonkin peliin. Harmittelin sitä Artolle. Hän innostui ja sanoi, että sehän onkin peliä. Silloisen työpaikkani juhlissa runogeneraattorille löytyi käyttöä. Kollegani arpoivat runon ja lukivat sen ääneen.”

Runogeneraattorin käyttäminen on helppoa. Kun vain rohkenee painella näppäimiä, runo ilmestyy näkyviin, vaikka itse ohjelmasta ei ymmärtäisi mitään. Runottaren ohjelma käyttää kolmea eri lähtötiedostoa. VRS-tiedosto on säe-tiedosto, joka sisältää lauseita ja yksittäisiä sanoja. MFR-tiedosto on metafora-tiedosto, joka sisältää sanoja kolmessa sarakkeessa. VAR-tiedosto on assosiaatio-tiedosto, jossa on sanoja neljässä sarakkeessa. Runottaren ohjelmakoodissa metaforamoduli arpoo metaforat. Ohjelma noukkii MFR-tiedoston jokaisesta kolmesta sarakkeesta yhden sanan.

”Lähtötiedostojen sisällön eli niissä olevat lauseet ja sanat valitsi todennäköisesti Arto. En osaa sanoa sen enempää, kun emme keskustelleet aiheesta. Silloin ei käynyt edes mielessä kysyä sitä ja millä perusteilla Arto sanat valitsi. Keskityin ohjelmointiin ja olin tyytyväinen, kun ohjelma alkoi toimia ja tuottaa runoja”, Seitsonen kertoo.

Runogeneraattori käynnistyy klikkaamalla Windows-käyttöjärjestelmässä runotar-exe –nimistä tiedostoa. Ensin ruudulle ilmestyy maininta tekijänoikeuksista, tekijöiden nimet Kari Seitsonen & Arto Kytöhonka, ja huomautus siitä, että kopiointi kielletään tekijänoikeuslakiin vedoten. Niiden jälkeen lukee: ”Hurtteja runohetkiä toivoo Äitini Talo, 16100 Uusikylä. (918) 631136”.

”Liiallinen vapaus aiheutti monille pienen paniikin. ´En kai minä nyt voi mitä tahansa nappia painaa’ ja ’missä on mikä tahansa –näppäin”

Ohjelman käytön voi aloittaa painamalla mitä tahansa näppäintä. ”Liiallinen vapaus aiheutti monille pienen paniikin. ´En kai minä nyt voi mitä tahansa nappia painaa’ ja ’missä on mikä tahansa –näppäin”, Seitsonen muistelee.

Ensimmäisen painalluksen jälkeen ohjelma kysyy käyttäjältä tiedoston nimeä: millä nimellä hän haluaa lopputuloksen tallentaa. Siihen käyttäjä voi kirjoittaa minkä tahansa nimen, jonka haluaa tulevalle runolle antaa. Ohjelma kysyy myös lähtötiedostojen nimet: VRS, MFR ja VAR. Runon luominen onnistuu, vaikka käyttäjä ei ymmärtäisi lähtötiedostoista mitään: riittää, kun hän kuittaa ne kohdat painamalla enteriä.

Käyttäjä saa määritellä runon pituuden: 3-20 riviä. Kun hän sen jälkeen painaa enteriä, valmis runo ilmestyy ruudulle muutamassa sekunnissa. Jos lopputulos ei tyydytä, käyttäjä voi hakea valmiin runon sanoille vaihtoehtoja assosiaatio-toiminnon avulla VAR-tiedostosta klikkaamalla F5-näppäintä. Ohjelman luoma runo on ainutkertainen tai ainakin melkein: ”Ja se luo väsymättä uutta: helpompi on saada lotossa täysosuma kuin siepata Poem-O-Livestä kaksi samanlaista runoa”, Kytöhonka kommentoi Runottaresta kehitettyä uudempaa versiota Poem-O-Liveä.

Runottaren toimintaa voi havainnollistaa niin, että ajattelee lähtötiedostojen olevan koreja. Kolmessa korissa voi olla mitä tahansa sanoja, sillä käyttäjä saa niitä itse lisätä mielin määrin. Kun käyttäjä painaa enteriä, ohjelma noukkii säekorista umpimähkään säkeitä ja laittaa ne allekkain. Jos jossain säkeessä lukee METAFORA, ohjelma noukkii MFR-tiedoston jokaisesta kolmesta sarakkeesta yhden sanan ja yhdistää ne säkeeksi.

Vaikka runogeneraattorit olivat esillä useissa näyttelyissä ja tapahtumissa ja saivat palstatilaa lehdissä, ne eivät herättäneet ymmärrystä eivätkä hyväksyntää sen ajan kirjallisissa piireissä. Niin ainakin Kytöhonka tilanteen koki: ” – – Tietokonekirjallisuudesta on visusti vaiettu Suomessa, toteaa Kytöhonka, – ne kun eivät ota mahtuakseen kansallisen kirjallisuuden kaanoniin…” (Businews, 2/1991)

”Tietokone tulee taiteisiin kuin auto meidän päätalomaisemiimme.”

Englanninkielisen PoemStarin ja siihen liittyvän John Dear –tietokonerunoelman Kytöhonka sai San Franciscossa ylläpidettyyn taiteilijoiden tietoverkkoon, josta käytettiin nimiä ACEN ja ARTCEN. Kytöhonka oli siitä hyvin innoissaan ja käsitteli aihetta useissa lehtijutuissaan: ”ACENin yksi alue on varattu PoemStarille, ja John Dearin rinnalla sinne kertyy viikoittain uusia meemimoduleja: säetiedostoja, metafora-alkioita, assosiaatiotiedostoja kuten myös ohjelman avulla tehtyjen luonnosten eri versioita.”- – ”Erityisesti ilahduttaa, että moni amerikkalainen äidinkielen opettaja ja luovan kirjoittamisen yliopisto-opettaja on lähtenyt mukaan ja heidän luokiltaan tulee taidokkaita tiedostotaimia ACENin tietokonetaidelehtoon.”

Kytöhongan mukaan rekisteröityjä käyttäjiä oli kolmisensataa, kun ohjelma oli ollut tietoverkossa pari kuukautta, vuonna 1989. ”Jos ilmasto muuttuu, niin kukaties teokset ilmestyvät lähimmän viiden vuoden kuluessa myös Suomessa.” (Tietoviikko 16.11.1989)

* * *

Arto Kytöhongan tuotantoa, tekemisiä, sanomisia ja lehtikirjoituksia tonkiessa tulee usein mieleen, voidaanko nykyaikana käsittää, miten provosoivia ne ovat aikoinaan olleet. Esimerkiksi jalustalle nostetun tekijä-auktoriteetin kyseenalaistaminen aiheutti varmasti tyrmistystä hänen aikalaisissaan. Vuonna 1991 hän ennusti, että tietokoneet tulevat taiteeseen yhtä varmasti kuin autot tulivat päätalomaisemiimme. Tämän päivän näkökulmasta se tuntuu itsestäänselvyydeltä. Mutta toisin oli silloin. Kuinka sitten kävikään?

Kytöhonka onnistui ravistelemaan useita taiteen ja kirjallisuuden pyhiä arvoja ja käsityksiä yhdessä ainoassa lyhyessä kolumnissaan Tietotekniikka-lehdessä (4/1991), jonka hän oli otsikoinut Interaktion hyperlumo. Tässä sitaatteja siitä:

”Tuollainen muhevasti kuumottava komposti, yhteisrunoelma, on siis kasvanut PoemStarin päälle. Se ei ole perinteistä mail artia, vaan E-mail artia, sähköpostitaidetta.”

”Kunnon taidehan uusiutuu tavoittaessaan arjen elkeet ja ilmeet. Juuri sillä tavoin kiihtää myös PoemStar tekemään kestävää runoutta.”

”Ihmiset kertoilevat modeemeitse PoemStarin äärellä kuin leiritulilla muinoin, luovat uudenlaista folklorea, taidetta jossa tekijänoikeuksille ja auterin palvonnalle ja muille kotkotuksille on annettu huutia.”

”Eniten kammottaa taas se, että interaktiiviselle hypertaiteelle on turha etsiä turvallista tekijähahmoa, isänkuvatusta jonka ohimoille painaisi laakeriseppeleen.”

”Tietokone tulee taiteisiin kuin auto meidän päätalomaisemiimme.”

”Samoin jouduttaa ihmisen menoa PoemStar. Se ei emmi eikä kuhni. Runoa syntyy putkessa, ilman syvähengellisiä taidepausseja.”

”Sama se on kaiken ihmisoivaltelun mieli ja nopeus: aivojen metronomihan tikittää 20 mikrosekunnin tahdissa.”