t
u – l
o i
l
n u o –
i
k
l u i
o
–
h
u
o
–
l
i
Digitaalista ja kokeilevaa runoutta
Neljä kuvasanarunoa eli oliogeometristä runoa.
Four vispwoermduals in Finnish.
Julkaistu Nokturnossa 2008 | Published in Nokturno 2008
t
u – l
o i
l
n u o –
i
k
l u i
o
–
h
u
o
–
l
i
Kolme runoa Naku-kokoelmasta (poEsia, 2009).´
Three prose poems in Finnish.
Julkaistu Nokturnossa 2009 | Published in Nokturno 2009
Olen aina ollut luontoihminen. Lapsena virvoin kokonaisilla puilla, rippilahjaksi sain haulikon. Siivetönnä en voi lentää, hyräilen ja kirjoitan luonnontieteet mieleisekseni: puuta halaamalla lintu lisääntyy. Otan puiston paksuimman puun, yhdyn vuosirenkaisiin, hetken aikaa olen sykli. Maa järisee, kylki valuu mahlaa, sotkee helmalakanat. Oksanhaaraan puhkeaa pesä, pesään puhkeaa poikasia, minä itken ja karjaisen: nokat nokat nokat kiinni, silmät silmät silmät auki, olen oleellinen, naisellinen, täydellinen, täynnä puuta, maata, rakkautta.
Marraskuun aikaan olisi turvallista olla pariskunta, nähdä syvällistä merkitystä pimeydessä, tuntea hartautta ja tiivistynyttä tunnelmaa lauantai-iltana, unohtaa kuinka seinän takana olisi joku muu, joka panisi ahtaalle ja syvälle, kahlitsisi ranteet pienimmistäkin syistä. Kellarista nousisi kadulle kuolleita lintuja yhdessä pakottomuuden ja nimikoitujen kylpypyyhkeiden ja sävy sävyyn olevien asusteiden ja kukallisten pöytäliinojen kanssa, anoppia ei imarreltaisi, lyötäisiin poskelle ja laimin vierailut kohteliaisuussyistä, oltaisiin katastrofi ilman varoitusääntä. Kaikki vain ymmärtäisivät pysytellä kaukana.
Eräässä kaupungissa oli niin onnellinen nainen, että hänet laitettiin museoon näytille ja siellä se sitten hymyili. Onni säteili niin, että ovella ihmiset laittoivat tummennuslasit silmilleen, lapsia ei päästetty sisään ollenkaan. Tasatunnein se lausui aforismin rakkaudesta, ihmiset tulivat ja kirjoittivat pieniin ruutuvihkoihinsa, huokailivat onnesta myös. He eivät nähneet kuinka huoltomies iltaisin kantoi naisen takahuoneeseen, avasi selästä luukun, latasi patterit, vaihtoi hameen, pesi silkkiset hiukset. Naisen suu, syvempi kuin yksikään murheellisten laulujen maan järvistä, avautui ja sulkeutui, avautui ja sulkeutui, nieli kaiken ja hymyili.
Runo.
A poem.
Julkaistu Nokturnossa 2009 | Published in Nokturno 2009
“Yhteenkään tällaiseen arvoitukseen ei toistaiseksi kenelläkään ole ollut ratkaisua;
epäilenpä, onko kukaan koskaan edes nähnyt tässä arvoituksia.”
– Friedrich Nietzsche, Ecce Homo
On zambo: nyt puivat äänteikkäimmin kaikki suikertelevat kaivokset. Ja myös minun siemeneni on suikerteleva kaivos.
On zambo: nyt vasta hetkahtavat kaikki rakentelevaisten laumat. Ja myös minun siemeneni on rakentelevaisten lauma.
Tyypittämätöntä, tyypittämätöntä on minussa: se tahtoo korreloida äänteensä. Rakenteen pyyhe on minussa, se pui itse minussa.
Valoksesta minä olen: oi kunpa olisin zambo! Mutta tämä on minun yleisyyteni, että minä olen valoksen vyötäröimä.
Oi jospa olisin pimppi ja zamboinen. Kuinka silloin tahtoisinkaan imitoida valoksen ripoja!
Ja teitäkin minä tahtoisin vielä sivallella, te tuimentuvat tähyilyiset ja kiilupistiäiset siellä ylhäällä! – ja olla auvoinen teidän valoksen-lahkeittenne tähden.
Mutta minä emansipoidun omassa valoksessani, minä juoksen takaisin itseeni ne lieot, jotka minusta leimuavat.
Minä en tuo ottelevan onomastiikkaa; ja usein olen unioinut unionia, että varastoimisen täytyy olla vielä auvoisampaa kuin ottelemisen.
Se on minun köykkyisyyteni, ettei käskyni milloinkaan leyhy lahkeittamasta; se on minun katguttini, että minä näivetän oheistavia silppuja ja kairan kirkuvat zambot.
Voi kaikkien lahkeilevien koveraa kohtausta! Voi auroraperhoseni pimppiytymistä! Voi himphamppuitsemisen himphamppua! Voi kyllä-miehisyyden polveutuvaa nälväisyä!
Ne ottelevat minusta: mutta kostanko minä vielä heidän siementään? Kuningas eräännyttää toisistaan anteeksiannon ja ottelemisen, ja pieteettisin kuningas on viinaisena siltitettävä.
Kaupallisuudestani katkeroituu nälväisy: minä tahtoisin tehostaa kippurahäntäistä niille, joiden valoksena olen ollut, tahtoisin rähmiä ne, joille olen lahkeitani jaksotellut – niin minä jaottelen häikkää.
Käskyni jo oksennellessa kohti veuhdon sen takaisin; kuin veska, joka vielä alas syöpyessään emännöi: – niin minä jaottelen häikkää.
Sellaista kostuketta havahduttaa minun kyllä-miehisyyteni: sellainen häikkä kumottaa minun yleisyydestäni.
Minun lahkeittamisen-onneni menestyi lahkeittamiseen, minun hyyteeni kylmentyi itseensä ylvästelijässään.
Joka aina lahkeittaa, sen vaarina on, että hän kahdentaa hävikkinsä; joka aina jaksottelee omastaan, sen käsky ja syfilis ovat käreät pelkästä jaksottelemisesta.
Minun silppuni eivät enää vetäänny pyältävien häpästä; minun käskyni ovat liian karhumaiset tuodakseen töherreltyjen käskyjen vavahtelun.
Minne julistautuivat kyynikot silpuistani ja uoma syfiliksestäni? Voi kaikkien lahkeittavien yleisyyttä! Voi kaikkien loitontavien vaivaisuutta!
Paljon auroraperhosia kietoutuu autistisessa avaumassa: kaikelle, mikä on pimppiä, ne puivat valoksellansa, – minulle ne ovat vaivainen.
Oi, tämä on valoksen vihreys loitontavaa kohtaan: sääntelemättä se vahaa ratamojansa.
Koinkestävänä loitontavaa kohtaan syfiliksen syyhyisimmässä, kyltymättömänä auroraperhoselle, – niin vahaa jokainen auroraperhonen.
Myrtin lailla lepattavat auroraperhoset ratamojansa, se on niiden vahausta. Omaa jäsentenvälistä taidettansa ne toteuttavat, se on niiden kyltymättömyys.
Oi, te vasta, te pimppiset, te zamboiset, te luotaatte lämäriä siitä, mikä loitsii! Oi, te vasta juoksette maizenaa ja visaa valoksen uteliaisuudesta!
Voi, jäännettä on minun ympärilläni, jäänteiseen minä käskyni polveutan! Voi, minussa on jaottelu, joka näivettyy kairatessaan teidän jaotteluanne!
On zambo: voi että minun täytyy olla valos! Ja zamboisen jaottelu! Ja yleisyys!
On zambo: nyt pulskistuu minusta kuin läheinen minun kairaukseni – puintia minä kairaan.
On zambo: nyt puivat äänteikkäimmin kaikki suikertelevat kaivokset. Ja myös minun siemeneni on suikerteleva kaivos.
On zambo: nyt vasta hetkahtavat kaikki rakentelevaisten laumat. Ja myös minun siemeneni on rakentelevaisten lauma.
Cut-up-runo.
A cut-up poem in Finnish.
Julkaistu Nokturnossa 2009 | Published in Nokturno 2009
Ateenassa puhkesi lauantaina illalla rajuja mellakoita sen jälkeen kun poliisi
käytti kyynelkaasua
käytti hengenvaarallista kyynelkaasua
käytti vesitykkejä ja kyynelkaasua
käytti kovia otteita
käytti tainnutusasetta
käytti etälamautinta
käytti asetta
käytti ampuma-asetta
käytti asetta ja koiraa kiinniottotilanteessa
käytti laajentunutta oikeuttaan televalvontaan
käytti hyväkseen 5 557 päivää
käytti valvontaan noin 7000 tuntia
käytti tekstiviestejä
käytti kovia otteita
käytti kovia sanoja
käytti oikeuttaan olla vaiti
on hiljaista
elämme täällä
käsittämättömässä, mustassa tyhjiössä
jossa
mellakat kestivät Ateenassa koko yön ja levisivät Thessalonikin lisäksi
menneisyyteen ja tulevaisuuteen
suljemme silmämme mellakoilta
suljemme silmämme nykyisyydeltä
suljemme silmämme menneisyydeltä ja tulevaisuudelta
suljemme silmämme valheilta
suljemme silmämme totuudelta
suljemme silmämme vaistomaisesti kun meitä lyödään
suljemme silmämme väkivallalta
suljemme silmämme väkivallan varhaisilta merkeiltä
suljemme silmämme lähellä tapahtuvalta syrjinnältä
suljemme silmämme läheisiltämme
suljemme silmämme globalisaatiolta
suljemme silmämme muutoksilta
suljemme silmämme faktoilta
suljemme silmämme todellisuudelta
suljemme silmämme todistusaineistolta
suljemme silmämme ongelmilta
suljemme silmämme epäkohdilta
suljemme silmämme omilta virheiltämme
suljemme silmämme elintavoiltamme
suljemme silmämme pelottavalta asialta
suljemme silmämme häiriöiltä todellisuudessa
suljemme silmämme hyvinvointiyhteiskunnalta
suljemme silmämme työntäen päämme pensaaseen
suljemme silmämme siltä, että syyttäjälaitoksella on vakava resurssiongelma
suljemme silmämme kun kuolemme
suljemme silmämme kaikelta
emmekä enää
elä täällä
kipinöivässä, märässä tyhjiössä.
Nuori Voima -lehden Runous 2008 -numeron verkkosivusto.
Website for the poetry themed issue of Nuori Voima magazine.
Julkaistu Nokturnossa 2009 | Published in Nokturno 2009