Runot ja lausunta | Poem and Reading Sema Hokkanen Ohjaus | Directed by Olli Riihitupa Kielisoittimet, tehosteet ja äänitys | Strings, Sound effects and Recording Jupe Hirsimäki Koskettimet, tausta ja tehosteet | Keyboards, background, sound effects Olli Riihitupa
Miksaus | Mixing Jani Matti Juhani Kuorolaulu ja viulu | Choir and violin Hanna Heinonen Kuorolaulu | Choir Anu Rasimus
Video on kuvattu koronakeväänä, mikä välittyy näyttämöllepanosta. Teksti on syntynyt tekniikalla, jota voidaan kutsua puoliautomaattiseksi. Lähtökohta oli yksinkertainen: selasin sanakirjaa ja poimin sieltä yksittäisiä fraaseja, sanoja ja sanontoja, jotka sattuivat kirjoitushetkellä puhuttelemaan. Runoa on kuvailtu nihilistiseksi, mutta kirjoittaja itse pitää sitä selviytymistarinana.
Pelin suunnittelu | Game development Tuomas Tiainen ja Sanna Väätänen Pelin toteutus | Game design Sanna Väätänen Piirrokset & tekstit | Drawings & texts Tuomas Tiainen
Taustamusiikki | Background music Heikki Korva (pääteema | main theme), Reveillettes (2000-luku | 2000´s) Ääniefektit | Sound effects Tuomas Tiainen
On aika ennen maaliskuuta 2020 ja aika maaliskuun 2020 jälkeen. Seurasin keväistä Suomen kiinni menemistä residenssiauvossa Ahvenanmaalla, kaukana mantereisesta kihinästä. Paluu kotikaupunkiin Helsinkiin oli mieliinpainuva. Olin fiksuuksissani sijoittanut lompakon henkilötodistuksineen rinkkaan, joka oli sijoitettu linja-auton ruumaan. Uudenmaan tiesululla hikoilin, mutta pettymyksekseni meitä muutamaa Turku–Helsinki-linjan matkustajaa ei edes tarkastettu, poliisikonstaapeli ei edes astunut autoon sisään, jutteli vain kuljettajan kanssa. Olisin voinut salakuljettaa maakuntaan mitä hyvänsä, vaikka viruspartikkeleita tai kevyitä huumausaineita. Yhtä kaikki, arki kotona oli erilaista kuin ennen. En muutenkaan ole järin kuljeksivainen arkielossani (teen useimmiten töitä kotona, työmatkani on noin metrin mittainen sängystä mitattuna) ja pidän sisäilystä, mutta omiin hermeettisiin kupliin sulkeutuminen alkoi jossain vaiheessa kevättä tuntua. Vaikka varsinaiseen karanteeniin en olekaan joutunut, asuntomme ympäri kiertävää reittiä on tullut talsittua vähintäänkin riittävästi. Kierros kierroksen perään, tuossa on kirjahylly, tässä keittiö, eteinen, olohuone, keittiö, eteinen, olohuone, tätä ad infinitum ja ikuisesti ja kiitos siitä Kiinan mies (oletan, että kyseessä oli mies, koska miehissä asuu paha) jonka oli pakko eksoottista eläintä syödä ja muuttaa maailma. Ajan paino kasvoi harteilla, kotikoulu söi energian ja normaali elo tuntui kuristavalta selviytymistaistelulta. Sellaisissa tilanteissa mieleni ajautuu usein lohtupaikkaani, isovanhempieni taloon Keskisuuren Opiskelijakaupungin tyyppitalolähiöön. Sitäkin asuntoa saattoi kiertää, niin pienempänä usein teinkin: eteinen, keittiö, makuuhuone, olohuone, eteinen, keittiö, makuuhuone, olohuone, ja niin edelleen. Minulle rakkaan rintamamiestalon pohjapiirros edustaa suurinta mahdollista lohtua, ajan kerrostumien havainnointia (sisustus oli menneiltä vuosikymmeniltä) ja toisaalta tässä hetkessä olemista. Kaikki nämä tavarat, matkamuistot ja kirjat, mapit ja toimistotarvikkeet, ne puhuvat minulle. Asunnon asukkaat ovat kuolleet vuosia sitten ja talokin myyty, mutta omissa muistoissani se elää, ja palaan sinne aika ajoin, kiertämään kehää.
Sanna Väätänen:
Otimme pelin tekemisen pohjaksi Tuomaksen piirtämät sarjakuvan tapaan ruuduiksi jaetut huoneet. Tämä oli pelisuunnittelun kannalta hieman haastava, mutta kiinnostava lähtökohta. Tyypillisen rintamamiestalon alakerran huoneet sopivat tämän ajan vertauskuvaksi hyvin siinä mielessä, että ne muodostavat ympyrän. Suunnan voi valita, tai sitä voi vaihtaa, mutta ulos ei pääse. Omia mahdollisuuksia on rajoitettu. Huoneissa on paljon katseltavaa ja vuosikymmenten kerroksia, joihin liittyy loputtomasti muistoja. Kun ulos ei voi mennä, huomio kääntyy sisäänpäin. Vaikka olisi ehkä helpompaa vain paeta muistoja, niiden armoille jääminen voi myös hyvällä tavalla pakottaa kohtaamaan omaan sisimpään pesiytyneitä mörköjä.
3D-tulostettua esinerunoutta ja väärinkäytettyä teknologiaa
3D-tulostettua runoutta käsittelevä essee, joka esittelee myös kaksi 3D-tulostettua runoesinettä, Elonkehän ja Aikasammaan. Essay on 3D printed poetry presenting two 3D printed poetry objects, Elonkehä and Aikasammas.
”Kirkas on haavoittaa lumen kuolleen. Ilta on valo raatajan viilein.”
– P. O. Eticus, Helsingin yliopistossa kehitetty tekoäly
Vuonna 1960 Jean Tinguely käynnisti Homage to New Yorkiksinimetyn koneensa. Kuten kaikilla koneilla, tälläkin oli tarkoitus: tuhota itsensä. Se liekehti ja nyrjähteli 27 minuutin ajan, kunnes palomiehet keskeyttivät sen suisidaalisen tehtävänannon. En saa konetta mielestäni. Hylätyistä esineistä ja löydetyistä materiaaleista koostuva monimutkainen mekaaninen laitteisto, sen väkipyörät ja tyhjää lyövät osat eivät suostu unohdukseen. Itseään tuhoava kone tuntuu perustavanlaatuisen väärältä.
Runous on aina seurannut teknologiaa, muodostanut sen kanssa epätodennäköisiäkin liittolaisuuksia. Tietokoneiden ilmestyttyä ei mennyt kauaa ennen ensimmäisen runogeneraattorin debyyttiä 50-luvun loppupuolella, eikä ajatus runoilevasta koneesta ole lakannut kutkuttelemasta ihmisten aivoja, kuten voi päätellä Ylen pitkästä jutusta, jossa punnitaan vastakkain runoilevan neuroverkon ja A. W. Yrjänän tuottamaa verbaliikkaa. Ja siitäkin on jo kaksi vuotta, kun näin Judd Morrisseyn AR-teknologiaa (lisätty todellisuus) hyödyntävän runoesityksen, vaikka kyseinen teknologia on vasta vauvan tamineissaan. Samaan aikaan biorunouden petrimaljassa Christian Bök koodailee tekstejään ”kemiallisin aakkosin” suoraan bakteerin DNA:han ja Jenna Sutelan bakteerit jauhavat omaa kaunokirjoitustaan tuottamastaan pseudokielestä.
Nämä ensisilmäyksellä oudot liittolaisuudet muuttuvat kuitenkin selviksi, kun muistamme, että myös kieli itse on teknologiaa.
Teknologialla on lähtökohtaisesti jonkinlainen funktio, tarkoitus, jota tämä täyttää – teknologia syntyy ja tulee luoduksi jotakin varten. Se helpottaa, nopeuttaa tai suoraviivaistaa prosesseja. Samalla kun uusi teknologia syntyy, se luo kokonaan uuden mahdollisen tilan, avaa ovet miljoonille vaihtoehtoisille sovelluksille. Herää kysymys: miten uuden teknologian avaamaa mahdollisen avaruutta kartoitetaan?
Epätarkoituksenmukainen, epäkonventionaalinen, leikkisä, päämäärätön teknologian käyttö – eli teknologian väärinkäyttö – ovat prosesseja, jotka hahmottelevat uusia mahdollisuuksia. Osoittavat, mihin teknologia pystyy. Mitä sanottavaa bakteereilla on kielen rakenteista? Mitä kieltä pilkkova algoritmi voi kertoa meille kielenkäyttömme lainalaisuuksista?
Taide on teknologian väärinkäyttöä.
Mikä sitten on kielen oikea käyttötarkoitus?
Vaikka kielen synty olisikin johdettavissa johonkin yksittäiseen funktioon – kuten vaikkapa jonkin spesifin informaation välittämiseen – on täysin selvää, ettei se rajoitu siihen. Kielen käytön syitä on loputon määrä, mutta meidän ei tarvitse luetella niitä kaikkia voidaksemme sanoa, että sanataiteelta odotetaan nimenomaan poikkeamista siitä, miten kieltä tavanomaisesti käytetään, sekä siitä, miten kieltä on käytetty edeltävissä taiteessa.
Kielenkäyttö, joka ei riko teknologiaansa, ei kerro mahdollisesta mitään.
Vain väärinkäyttämällä teknologiaa yhä uudestaan ja uudestaan voi teknologia uudistua – näin kieli saa hymiönsä, anglisminsa ja idiominsa, mutta myös muut, syvemmät ja vaikeammin havaittavat muutokset, sanojen uudet konnotaatiot, soveliaan puheen rajat, itsensä vanhan kielen paloista esiinrepineet vähemmistöt. Se, mikä ei liiku kohti mahdollista, toistaa.
Jean Tinguelyn itseään tuhoava kone käy täysin mekaniikan käyttökonventioita vastaan, kääntää ne ylösalaisin, vääntää nurin. Se on niin radikaalia mekaniikan väärinkäyttöä, että se ei enää tunnu kysyvän, mitä kyseisellä teknologialla voi tuottaa, vaan mitä kyseinen teknologia edes on, miten se tuottaa ja miksi. Väärinkäytölläkin on aste-eroja.
Ja juuri tällainen radikaali teknologian väärinkäyttö yhdistää neuroverkot, runogeneraattorit, Judd Morrisseyn, Christian Bökin ja Jenna Sutelan. He murtautuvat niin etäälle kielen tavanomaisista automaatioista, että ilmaisun sijaan huomio kääntyy itse kielen anatomiaan, joka normaalisti piiloutuu tuttujen käyttötarkoitusten alle. Jos ”medium” todella on ”the message”, niin kuin Marshall McLuhan on asian tiivistänyt, kielen anatomian tarkkailu ei ole lainkaan vähäpätöinen asia.
Onko ihmekään, että runoilijat innostuvat uuden teknologian tuottamista mahdollisuuksista väärinkäyttää kieltä yhä uusin keinoin? Jokainen uusi teknologia on uusi väline, jolla sorkkia kielen tuttua koneistoa, ymmärtää se uudestaan ja toisin.
Tutkia ilmaistavan sijaan itse ilmaisun rajoja.
II. Kaksi väärinkäytön tapauskertomusta
Elonkehä
Elonkehä on tuulivoimalla toimiva runoesine, joka pyöriessään tuottaa neljä erillistä sanaa: elonkehä, elonkeho, olenkehä, olenkeho. 90⁰-asteen pyörähdys tapahduu genevan mekanismin avulla. Mekanismin heikoin osa, maltanristiratasta pyörittävä tappi, on tulostettu ympäröivää koneistoa heikommasta materiaalista. Tämä tarkoittaa että tietyn käännösmäärän jälkeen osa hajoaa, jättäen laitteen pyörimään tyhjää.
Materiaalit: Prusament Vanilla White PLA Prusament Mystic Green PLA Prusament Galaxy Black PLA Prusament Opal Green PLA Prusament Ultramarine Blue Transparent PETG (Tekniset osat) Prusament Jet Black PETG (Tekniset osat)
Tulostettu Prusa MK3S -tulostimella. 0.15 mm kerroskorkeus. Mekaaniset osat 0.2 mm. Tulostusaika noin 42 tuntia.
Aikasammas
Aikasammas on tyhjää, alutonta ja loputonta aikaa jauhava mylly, jälkiteollisen ajan Sampo, jonka eri suuntaan pyörivät spiraalit muodostavat sanat haluton ja hoputon. Sen kanssa vuorovaikuttaminen on yhtä tyhjän kanssa. Uhanalainen kokemus.
Prusament Vanilla White PLA Prusament Galaxy Black PLA colorFabb Pale Gold PLA/PHA Prusament Ultramarine Blue Transparent PETG Metalliset BB-panokset
Tulostettu Prusa MK3S -tulostimella. 1.5 mm kerroskorkeus. Tulostusaika noin 60 tuntia.
III. Kone tuo kehomme takaisin tilaan
”kaikki mekaaninen tuntuu yhtäkkiä vanhanaikaiselta: että jokin vaatii voimaa tapahtuakseen sen sijaan, että se vain tapahtuisi”
– Virpi Vairinen, Kaikki tapahtuu niin paljon
3D-tulostimet toimivat pääsääntöisesti joko FDM tai SLA -teknologialla. FDM on näistä kahdesta se yleisempi ja helppokäyttöisempi, sekä se, jota itse käytän. FDM sulattaa polymeeriä ja rakentaa tulosteen kerros kerrallaan, käytännössä aina ”piirtäen” seuraavan kerroksen edellisen päälle. Tulostusmateriaali on valtavalla rullalla olevaa, yleensä 1,75 mm paksua nauhaa. SLA-teknologia puolestaan ampuu vadissa olevaa valoherkkää tulostushartsia laserilla, jolloin tämä kovettuu. Prosessi on huomattavasti tarkempi, mutta käyttäjälle hankalampi.
FDM-tulostin on futuristisesta kaiustaan huolimatta melko yksinkertainen laite. Halvemmissa malleissa on hädin tuskin muita sensoreita kuin lämpötilan tarkkailuun tarkoitettuja. Lähtökohtaisesti laite toimii seuraavin komennoin: liikuta tulostinpäätä X-, Y- tai Z-akselilla, työnnä tai vedä tulostusnauhaa, lämmitä tulostinpäätä ja lämmitä tulostusalustaa. Näiden komentojen yhdistelmästä syntyy esine kuin esine, kunhan tulostinta neuvotaan oikein. Tätä varten on sliceriksi kutsuttuja ohjelmia, jotka muuntavat esineiden 3D-mallit sarjaksi liikekomentoja. Nämä liikekomennot syötetään tulostimelle toteutettavaksi. Omaa tahtoa, prosessointi- tai reagointikykyä ei keskiverrolla 3D-tulostimella pahemmin ole.
Aikasammas, Daniil Kozlov.
3D-tulostamisesta tulee yleistyttyään melko poikkeava teknologinen hyppy: toisin kuin suurin osa uudesta teknologiasta, joka pyrkii digitalisoimaan yhä suuremman määrän erillisiä käyttöesineitä (miksi kännykässäni on viivoitin?), se lähtee päinvastaiseen suuntaan materialisoidessaan digitaalisia malleja. Teknologia mullistaa sen, millaisia esineitä keskivertoihminen kykenee tuottamaan.
Ihminen laskee juurensa ympäristöönsä, muodostaa henkilökohtaisia siteitä esineisiin, talismaaneihin, työkaluihin. Viettämällä aikaa tiloissa ja käyttämällä esineitä ihminen luo itseään maailmaan, kiinnittyy siihen. Työ- ja elinympäristöni jatkuva digitalisoituminen on irrottanut minua maailmasta ja kehostani.
Vaikka puhumme jo melko luontevasti ”virtuaalisista tiloista” ja ”digitaalisista objekteista”, ne eivät kuitenkaan ole edustamiaan asioita, vaan niiden vertauskuvia – ovat sillä tavalla etäällä, sillä tavalla haamuja.
Niitä ei ole olemassa. Tämä ei ole ontologinen väittämä, vaan tunneilmaisua. Niin totta kuin yhden ihmisen kokemus maailmasta voi olla. Digitaaliset tilat ja objektit eivät sijaitse missään. Ne ovat binäärikoodistoa, kunnes käyttöliittymä tulkitsee sen väliaikaiseen olemassaoloonsa näyttöpäätteeseen. Ja siinä hetkessä ne asiat ovat, ja ne ovat totta. Sitten taas katoavat. Niillä ei ole pysyvyyttä, ja siksi myös niihin muodostuva tunneside katoaa näyttöpäätteen sammuessa. Digitaalisuus poistaa mahdollisuuden nähdä itsensä elinympäristössään.
Olen aina ollut tietynlaisen fyysisyyden ystävä, ja pidän tärkeänä mahdollisuutta muodostaa henkilökohtainen side myös taide-esineisiin. Haluan viettää niiden kanssa aikaa, muistaa niiden merkityksen ja tuottamat tunnetilat, ankkuroida osan itseäni niihin. Fyysiset kirjat tarjoavat tähän mahdollisuuden, mutta muut taiteet eivät juurikaan.
Taide-esineiden lähtökohtainen koti on näyttelyissä, jotka ovat samankaltaisia väliaikaisia tiloja kuin digitaalisetkin. Lopulta näyttely katoaa ja esineet sen mukana. Mahdollisuus henkilökohtaisuuteen on rajallinen. Samaan aikaan näyttelyt estävät tietyt teoksen ja ihmisen vuorovaikutuksen mekanismit, kuten hypistelyn.
Ja minä väitän, että hypistely on keskeinen henkilökohtaisen siteen muodostamisen tapa. Jokainen, joka on rakastanut, tietää tämän.
Elonkehä, Daniil Kozlov.
Uskon tämän myös olevan keskeinen syy sille, miksi keskivertoihminen ymmärtää kivet, puut ja alumiinilaatat, mutta ei ymmärrä ”kokeellista runoutta”. Vaikka tekstikin on tietynlainen objekti, on se sitä samankaltaisesti kuin digitaalinen objekti on.
3D-tulostinteknologia on siis yhdenlainen digitaalisen aineettomuuden vasta-aine.
IV. Konetta on helppo rakastaa
Vapaan lähdekoodin 3D-taide-esinemallit mahdollistavat yksilöllisen esineen tulostamisen. Myös esittelemieni runoesineiden 3D-mallit ovat vapaata riistaa. Käyttäjä voi halutessaan yksilöidä, muokata, korjata tai parantaa 3D-mallia. Mallit ovat yhteistä omaisuutta, mutta niiden ilmentymät henkilökohtaisia. 3D-tulostamisen maailmassa ei ole originaaleja, eivätkä tulosteet ole näin ollen alkuperäisen kopioita. Ne ovat ilmentymiä, jotka ovat yksilöllisiä jo siitä hetkestä eteenpäin, kun tulostaja valitsee käyttämänsä materiaalit. Väitän tällaisen dynamiikan olevan paitsi taiteellisesti herkullinen, myös oikeudenmukainen (varsinkin kun otetaan huomioon, että 3D-tulostimia alkaa löytyä kirjastoista). Tämän lisäksi fyysisten esineiden dynaamisuus ja mekaaninen interaktiivisuus, niiden hypisteltävyys mahdollistaa henkilökohtaisen siteen itse esineeseen, ja sitä kautta henkilökohtaisemman ja kiinteämmän merkityssuhteen muodostumisen.
Yksinkertaisimmillaan runoesineet ovat esineen muodon saaneita algoritmirunoja, generaattoreita. Mekaniikka on vain vanhanaikainen tapa suorittaa JOS X NIIN Y -komento.
Algoritmeja ei kuitenkaan ole olemassa, ne raksuttavat vertauskuvauksellisesti, näkymättömissä.
Mekaniikka on totta ja se on taikaa. Siihen vaikuttavat voimat ovat niitä, joiden keskellä elämme ja jotka tunnistamme, mutta rattaiden ja hihnapyörien liike muuntaa ne joksikin konkreettiseksi ja luonnottoman tarkaksi. Laitteisiin syötetty energia, oli se tuulta tai lihasvoimaa, on meille läheistä ja merkityksillä ladattua.
Se, että esineiden interaktiivisuus tapahtuu suhteessa fysikaaliseen maailmaan eikä näppäimistöön ja näyttöpäätteeseen (tai vaihtoehtoisesti sensoreihin ja piirilevyihin, joiden toiminta on yhtä lailla näkymätöntä) avaa täysin uusia mahdollisuuksia rikkoa ja rakentaa kieltä, ja samalla tuo sen lähemmäs, tekee siitä haptista, helpommin omin ehdoin lähestyttävää.
Se tekee taiteesta helpommin rakastettavaa.
V. Lopuksi
Tämänkaltainen sanataide ei tietenkään ole täysin juureton ja tuore asia, enkä sitä sellaisena kehtaisikaan esittää. Se sijoittuu oudolle alueelle digitaalisen, interaktiivisen ja konkreettisen runouden tradition sekä tilataiteen, kineettisen taiteen ja taiteilijakirjojen väliin. Myös hiukan samankaltaisia flirttailuja kirjainveistosten kanssa on ollut jo ranskalaisen lettristi-liikkeen suunnalta 1940-luvulla.
Jos – Ludwig Wittgensteinin sanoin – ”sanan merkitys on sen käyttö kielessä”, niin mitä sanalle tapahtuu, kun sen irrottaa sen tavanomaisesta käyttöyhteydestä? Kun näemme sanan vieraassa ympäristössä, sen tavanomainen, arkinen, pinttynyt merkitys ikään kuin kyseenalaistuu, outoutuu – joskin vain hiukan. Sana kovertuu ontommaksi, muuttuu alttiiksi uuden kontekstin vaikutteille.
Se, mikä sanasta tyhjenee vieraassa ympäristössä, täyttyy vieraalla ympäristöllä.
3D-tulostaminen altistaa kielen merkityksenmuodostumisen vapaamuotoisemmalle, fyysiselle interaktiivisuudelle, antaa mahdollisuuden hyödyntää fysikaalisten voimien kulttuurisia, symbolisia ja vertauskuvauksellisia ulottuvuuksia sekä antaa konkreettisen runouden perinteelle kolmannen työskentelyulottuvuuden.
Tuulivoimalla toimivan Elonkehä-runoesineen turbiini 3D-mallinnusohjelmassa.
Samaan aikaan en haluaisi häivyttää kokonaiskuvasta tulostettavien runoesineiden jakamisen tapaa, koska mikään kokemus ei ole vapaa yhteiskunnallisuudesta ja poliittisuudesta – ja siten myös tuotantoprosessit ovat tuomittuja kummittelemaan esineissään. Originaalin puute, vapaan lähdekoodin tiedostot ja mahdollisuus matalan kynnyksen omistajuuteen ja henkilökohtaisen suhteen muodostamiseen ovat suuri osa esineiden ja taiteenalan viehätystä. Ne kiertävät tavanomaiset taiteen kokemisen ja levittämisen konventiot ja tekevät särön tekijän ja kokijan väliseen hierarkkiseen suhteeseen.
Tämän esseen ensisijainen tarkoitus onkin lukijan saattaminen esinerunouden mahdollisuuksien ääreen, avata hiukan 3D-tulostusteknologian kieleen raottamaa mahdollisen tilaa.
Siksi päätän tämän esseen listaan konkreettisia asioita, jotka on hyvä tietää, jos haluaa astua tähän tilaan uudisraivaajan roolissa:
• Se on lähestyttävämpää kuin uskoisi. • Se on aikaa vievämpää kuin uskoisi. • Yksinkertaisempaan 3D-mallinnukseen riittää ilmainen verkko-ohjelma www.tinkercad.com. Vaativampaan Autodesk Fusion 360:n ilmaislisenssi. Orgaanisempien muotojen tuottamiseen suosittelen Meshmixer ohjelmaa, joka on myös ilmainen. • Hyviäkin 3D-tulostimia saa todella halvalla. Aloittelijalle kuitenkin suosittelen jonkun vakiintuneen yrityksen hiukan kalliimpaa pikkumallia, kuten Prusa Researchin Original Prusa Miniä. Laitteet tulevat kalibroituna, hyvien ohjeiden, laadukkaiden komponenttien ja teknisen tuen kera. Mikä tahansa 3D-tulostin tulee tarvitsemaan myös teknistä huoltoa, joten aloittelijan on hyvä sijoittaa vakaampaan, helppohoitoisempaan ja tuettuun malliin. Prusan tulostimille on myös oma slicer-ohjelman, jossa on valmiit tulostusprofiilit. Tämä tekee tulostamisesta helppoa ensikertalaisellekin. • Aloita PLA-tulostusmateriaalilla. Se on helppo ja halpa. • Youtubesta löytyy kaikki mahdollinen! • Jos 3D-skannaus kiinnostaa, tutustu photogrammetry-tekniikkaan, joka luo 3D-malleja valokuvien pohjalta. Useimmiten tavanomainen kännykkä riittää!
LINKIT:
Homage to New York: https://www.youtube.com/watch?v=0MqsWqBX4wQ A.W. Yrjänä vs. tekoäly https://yle.fi/uutiset/3-9805181 Geneva driven Wikipedia https://en.wikipedia.org/wiki/Geneva_drive
Ihmisen ja luonnon suhdetta sekä luonnon ja rakennetun ympäristön välisiä rajapintoja tutkiva videoruno. Video poem exploring relationships between human and nature and nature and built environment.
Videokuvaus ja teksti | Video and text Joel Mäkipuro Leikkaus ja musiikki | Editing and music Riikka Tahvanainen
Lukijat | Readers Joel Mäkipuro ja Riikka Tahvanainen
Ne elävät usein loisina, kuljettavat haurasta kuorta mukanaan, muistamatta kuoren ylimmän kerroksen olleen joskus osa merenpohjaa. Huoneet. Muodostavat kudoksia. Kudosrakenteet. Muodostavat elimiä. Ja kerroksista taas muodostuu asukkaidensa, niiden rajapinnoilla elävien olentojen peilejä. Soluseinämien takana he kutovat vaivihkaa seittejään, nuoret alareunastaan sisäänpäin kääntyneinä. Rihmastot saattaisivat kasvaa laajoillekin alueille. Havaintokehään ilmestyisivät ensin selkäydin ja kiduksen aiheet. Jalat tyveään kohti himmenevinä ulokkeina. Säikeet ehkä koskettaisivat toisiaan kevyesti. Toiset enkelinsiivistä vain toistensa peilikuvina. Vähitellen varren osat alkaisivat sinertää, katoaisivat sitten jäljettömiin, estääkseen rikkaruohoja leviämästä.
Säleikön läpi valuvat ruohonkorret
oranssi tuoli harmaata kiviseinää vasten
valoa hohtavat elementit
On ruutuja, joissa hypitään päivänvalossa. On vanerisia taipuvia levyjä seinää vasten. On ruohikon halki metsään kulkeva betoninen sadevesikouru. Ja toinen metallinen, joka putoaa katolta kannen läpi vesikaivoon. Eriväriset leikkikalut hiekkalaatikossa, paikoilleen jähmettyneinä kuin ydinvoimalaonnettomuuden jäljiltä hiiltyneet luurangot.
Sirottelin ajatukseni väljästi
ilman rajaavia aitoja
toistuivat aikeeni kuin viuhkat
Keräilin luufragmentteja metsänreunasta, tulkitsin auringon ja kuun ääriasennot. Villiluumun korjuujuhlissa tatuointikuviot kiersivät kehää, kaarien aaltoviivat kohtasivat, saniaispuun ytimestä veistetyt esineet. Ja vesitornin sieni rajasi horisontin, kohtasimme vanhan ja uuden rajalla, autojen kääntöpaikalla, ostoskeskuksen raunioilla maisemasta eristetyllä kolkolla betonikannella. Maailma säteili edessämme hämähäkit kutoivat symmetrisiä verkkojaan talojen väliseen kalliomaastoon.
Neljän videorunon sarja koronakeväältä 2020. A series of four videopoems from corona Spring 2020.
”Video poetry is taking a closer look at different intermediate states in a trapped situation, small things that took a vague form. Kinesics of Letters mixes the tradition of handwritten letters, text art and assorted aesthetics of modern communication. Texts and videos are made with p5.js coding and video manipulation.
Remember to define time.
The blockhouse is reflected on my closet door wow society is reflected on my doors.”
