Jäljet, aurinko & jäljet: miten asioiden kuvaileminen muuttaa niitä, niiden jättämiä muistikuvia, sinun suuhusi unohtuneita huoneita
Kaksi äänirunoteosta.
Two works of sound poetry.
”Jäljet, aurinko oli ensimmäisen kerran kuultavana Architects of Air -ryhmän Arboria -installaatiossa Helsingin juhlaviikoilla 15.8.-21.8. 2019. Installaatio oli esillä Kansalaistorilla, Helsingissä; teokseni sisältää kenttä-äänityksiä, joita tein Kansalaistorilla ja sen lähettyvillä. On mahdollista, että teokseen syntyy jonkinlaisia lisätasoja, jos sen kuuntelee ulkona, tällä alueella; tällöin voi myös, halutessaan, kuvitella aistivansa ympäristössä jälkiä Arboriasta.
jäljet: miten asioiden kuvaileminen muuttaa niitä, niiden jättämiä muistikuvia, sinun suuhusi unohtuneita huoneita oli ensimmäisen kerran kuultavana Paino-ryhmänäyttelyssä, Galleria Ars Liberassa Kuopiossa 21.8.-8.9. 2019. Teos on suunniteltu kuunneltavaksi kuulokkeilla. Jos haluaa, sitä kuunnellessaan voi kuvitella ympärilleen poeettisia visuaalisia elementtejä.
Teokset ovat ensimmäiset osat moniosaisesta ja -mediaisesta teoksesta nimeltä Jäljet. Ne ovat eräänlainen prologi, joka johdattaa kuulija-lukijansa laajemman teoksen muodostamalle vyöhykkeelle.”