5-2019

Ääniä, muistoja ja tuntemattomia hakusanoja

Nokturnon vuoden viides numero pitää sisällään monenlaisia runouden ja äänitaiteen kohtaamisia, tuntemattomien hakusanojen luotaamista sekä tuttuun tapaan myös videorunoutta.

Numeron avaa runoutta ja äänitaidetta yhdistävä englanninkielinen Neljä koetusta pysyä | Four Try-outs in Staying, joka on aiemminkin Nokturnossa julkaistun Milka Luhtaniemen sekä taiteilijanimellä W esiintyvän äänitaiteilijan käsialaa. Lukija voi edetä teoksessa haluamallaan tavalla, tekstiin upotetut soittimet mahdollistavat vuoropuhelun runouden ja äänen välillä.

Tässä numerossa esittelemme myös J.P. Sipilän ensimmäisen uuden videoteoksen pitkään aikaan. Nykyhetki ja minulla on mahdollisuus oli ensimmäisen kerran esillä kokeellisen runouden näyttelyssä Kuopiossa elokuussa. Hypnoottinen teos yhdistää meren ja taivaan ja luotaa muistamisen mahdollisuuksia. Nykyistä ilmastokriisin aikakauttakin heijastava videoruno esittää vaihtoehtoja suhtautua johonkin ehkä pian katoavaan. Teoksen äänimaisemasta vastaa Bereen Ondo ja se on osa 2020-luvulla julkaistavaa teosta Illan tullen. Huomennakin. Meren ja muistamisen maisemissa liikkuu myös Tuula Sipilän ja Harri Sundellin videoruno Ennen kuin hän menettää muistonsa. Teos kiinnittää katseen lähimaisemaan, hetkiin muistamisenja unohtamisen rajamailla.

Tämän numeron ulkomainen vieras on englantilainen A. D. Harper, jonka runo unknown search terms tekee kaunokirjallisen avauksen data-analytiikasta ja hakukoneista tutulle käsitteelle. Lukijaansa absurdisti heittelevä runo on julkaistu alunperin spekulatiivisen fiktion verkkolehti Strange Horizonsissa. Aivan toisenlaisia reittejä kulkee Taneli Viljasen äänirunopari jäljet, aurinko sekä jäljet: miten asioiden kuvaileminen muuttaa niitä, niiden jättämiä muistikuvia, sinun suuhusi unohtuneita huoneita. Teokset ovat ensimmäiset osat moniosaisesta ja -mediaisesta teoksesta nimeltä Jäljet. Ensimmäinen teoksista on ollut aiemmin esillä Helsingin Juhlaviikkojen ohjelmistossa ja jälkimmäinen Sipilän teoksen tavoin Lauri Hein kuratoimassa Paino-ryhmänäyttelyssä. Viljasen tuotantoa on aiemmin julkaistu Nokturnossa osana Marko Niemen viime vuonna vieraskuratoimaa numeroa.

Nokturno on vuosien varrella julkaissut myös tallenteita runoesityksistä. Nyt sellainen on saatavilla Pentagonic Order -kokoonpanon konsertista Viljandissa aiemmin tänä vuonna. Kokoonpanoon kuuluvat Mikko Mankinen, Saara Metsäranta ja Juha Rautio, sekä sähkökitarassa Lauri Hyvärinen.

 

Seuraava Nokturnon numero onkin vieraskuraattorin käsialaa. Sen kokoaa runoilija, kirjallisuudentutkija Matti Kangaskoski, joka on tutkinut digitaalista kirjallisuutta ja digitaalisia tekstuaalisia ympäristöjä sekä väitöskirjassaan että post doc-tutkimuksessaan.

Ps. Kathryn Hummelin syksyn 2019 digitaalinen residenssi on käynnistynyt! Sunset Cento -projekti alkaa avoimella kutsulla osallistua auringonlaskua käsittelevään kokonaisuuteen. Lisää tietoa ja osallistumisohjeet löydät täältä.

(kuva: Nykyhetki ja minulla on mahdollisuus – J.P Sipilä & Bereen Ondo)

Teokset

Neljä äänirunoa

Neljä äänirunoa Pentagonic Orderin konsertista Arteground Art Festivalin ohjelmistossa Viljandissa 5.8.2019.
Four sound poems from the concert of Pentagonic Order at Arteground Art Festival in Viljandi, Estonia

äänirunous