Language: Finnish

Menetelmällisen kirjoittajan perussanasto

Juri Joensuu, Marko Niemi, Teemu Ikonen

Menetelmällisen kirjoittamisen sanasto, joka on julkaistu alunperin vuonna 2018 ilmestyneessä Menetelmällisen kirjallisuuden antologiassa (toim. Teemu Ikonen, kustantaja Post-Oulipo ry. ja MKS).

A dictionary of procedural writing, published originally in Menetelmällisen kirjallisuuden antologia (edited by Teemu ikonen, published by Post-Oulipo ry. and MKS).

3-2019

 

Julkaistu Nokturnossa 2019 | Published in Nokturno 2019

Menetelmällisen kirjoittajan perussanasto

Menetelmällisen kirjoittajan perussanasto

 

A

aakkostus

Aakkostetussa tekstissä sanat tai muut kielelliset elementit on järjestetty aakkosjärjestykseen. Olemassa olevista lähdeteksteistä voi tuottaa uusia tekstejä aakkostamalla. [MN]

Esimerkkejä: Leevi Lehdon Päivä (2004) sisältää STT:n yhden päivän uutistarjonnan, jonka sisältämät lauseet on järjestetty aakkosjärjestykseen. Marko Niemen ja Miia Toivion Suut-kokoelman (2012) runoissa "Aaltoileva aamurusko", "Haalistunut haamu haaveilee", "Maagisessa maailmankaikkeudessa" ja "Saavut, sadat" sanat ovat aakkosjärjestyksessä.

→ kohdeteksti, käänteisaakkostus, lähdeteksti

akronymia

Akronyymi on lyhennesana, joka koostuu kirjaimista tai tavuista. Akronyymisessä kirjoittamisessa tietyn sanan kirjaimet määräävät säkeen tai rivin sanojen alkukirjaimet ja näiden sanojen järjestyksen. [JJ]

Esimerkkejä: Heteka ← Helsingin Teräskaluste; OuLiPo ← Ouvroir de Littérature Potentielle

→ akrostikon, akrostinen luenta

akrostikon

Rivien tai säkeiden ensimmäisistä kirjaimista tai laajemmista kielellisistä yksiköistä syntyy vertikaalisesti luettuna sana, nimi, lause tai laajempi kielellinen jatkumo. [TI]

→ akronymia, akrostinen luenta, mesostikon, telestikon

akrostinen luenta

(engl. acrostic reading) Jackson Mac Low'n kehittämä ei-intentionaalinen, satunnainen ja deterministinen menetelmä, jossa käytetään lähdetekstiä ja tuotetaan sen pohjalta uusi teksti lyhyen, niin sanotun "siementekstin" (seed text) avulla. Menetelmän "akrostisuus" tarkoittaa, että lähdetekstistä valittujen sanojen alkukirjaimet muodostavat siementekstin sanat.

Esimerkiksi runossa "Call Me Ishmael" (1971) Mac Low käytti lähdetekstinä Herman Melvillen romaania Moby-Dick (1851) ja siementekstinä sen ensimmäistä lausetta "Call me Ishmael". Runon ensimmäisen säkeistön ensimmäistä riviä muodostettaessa haetaan lähdetekstistä ensimmäinen c-kirjaimella alkava sana, sitten ensimmäinen a-kirjaimella alkava sana ja ensimmäinen l-kirjaimella alkava sana kahdesti. Toinen rivi sisältää tekstin ensimmäiset m- ja e-kirjaimella alkavat sanat ja kolmas rivi tekstin ensimmäiset sanat, jotka alkavat kirjaimilla i, s, h, m, a, e ja l. Toinen säkeistö muodostetaan samaan tapaan, mutta käyttäen tekstin seuraavia c-, a- ja l-kirjaimilla alkavia sanoja, jne.

Akrostisesta luennasta kehittyi myös asymmetria, jossa alkuperäisen siementekstin tuottamia sanoja käytetään uutena siementekstinä. [MN]

→ akronymia, akrostikon, asymmetria, deterministinen menetelmä, diastinen luenta, ei-intentionaalinen menetelmä, intentionaalinen menetelmä, mesostikon, satunnaismenetelmä, siementeksti

anagrammi

Nimen, sanan tai laajemman kielellisen yksikön kirjaimet järjestetään uudelleen niin, että syntyy uusi (merkityksellinen) kokonaisuus. [TI]

Esimerkki: Mahdollisen Kirjallisuuden Seura ← sorja laskusuhdanne deliriumille

→ palindromi, permutaatio

antonyyminen käännös

Lähdetekstin käsittelyn tapa, jossa sen eri elementit korvataan niiden vastakohdilla. [TI]

Esimerkki: Harry Salmenniemen "Moottoritieltä hän tuli" ja Juri Joensuun "Kiertoradalle se tuli" ovat Antti Hyryn novellin "Maantieltä hän lähti" (1958) antonyymisiä käännöksiä suomesta suomeen. Ks. "Metodin esitys 1" teoksessa Menetelmällisen kirjallisuuden antologia (2018).

asetelma

(engl. still life, ransk. nature morte) Elottomista luontokappaleista tai esineistä koottu sommitelma tai tällaista aihetta esittävä maalaus, piirustus tai valokuva.

Karri Kokko on soveltanut asetelmaa runouteen kokoamalla runoista ja runokirjoista sanoja, jotka kuvaavat sellaisia fyysisiä esineitä, jotka on mahdollista sijoittaa pöydälle, ikään kuin asetelman osaksi. [MN]

asymmetria

Mac Low’n termein kertautuvan proseduraalisuuden muoto, jossa siementekstinä käytetään akrostisen luennan toisesta siementekstistä tuottamaa tekstiä. [TI]

→ akrostinen luenta, proseduraalinen, siementeksti

automaattikirjoitus

Tilanne, jossa kirjoittava henkilö on vain osittain tietoinen kirjoittamisen tapahtumassa tai tapahtumasta. [JJ]

→ satunnaismenetelmä, surrealistiset leikit

C

Canada Dry

Virvoitusjuoma, jota on markkinoitu "inkiväärioluiden samppanjana". Juomassa on kyllä kuplia, mutta se ei ole silti samppanjaa. Paul Fournel on käyttänyt termiä kuvaillakseen tekstejä, jotka vaikuttavat noudattavan jotain rajoitetta mutta eivät kuitenkaan noudata. [MN]

→ rajoite

cento

Antiikin ajoilta peräisin oleva runomuoto, jossa runo koostetaan muualta lainatuista säkeistä. Vergilius oli hyvin suosittu materiaalin lähde centon tekijöiden keskuudessa. [MN]

→ kollaasi

clinamen

Ks. klinamen

cut-up

Brion Gysinin ja William Burroughsin keksimä nimitys ja menetelmä, jossa teksti tehdään leikkaamalla ja uudelleenjärjestelemällä lähdeteksti. [JJ]

→ kollaasi, lamellisektio, rullaasi, Tzaran hattu

D

dadaistinen runo

Ks. Tzaran hattu

deterministinen menetelmä

Menetelmä, joka tuottaa soveltajasta riippumatta aina samanlaisen tuloksen. [TI]

→ satunnaismenetelmä, diastinen luenta

diastinen luenta

(engl. diastic reading tai spelling-thru) Jackson Mac Low’n 1960-luvulla kehittämä deterministinen menetelmä, jossa käytetään lähdetekstiä ja tuotetaan sen pohjalta uusi teksti lyhyen "otsikkofraasin" avulla. Runosarjassa "Ridiculous in Piccadilly." (kokoelmassa The Virginia Woolf Poems, 1985) Mac Low käytti lähdetekstinä Virginia Woolfin The Waves -romaania (1931).

Diastisessa luennassa haetaan ensin lähdetekstistä ensimmäinen sana, jossa otsikkosanan ensimmäinen kirjain on ensimmäisenä kirjaimena. Sen jälkeen lähdetekstistä haetaan seuraava sana, jossa otsikkosanan toinen kirjain on toisena kirjaimena; sitten haetaan sana, jossa otsikkosanan kolmas kirjain on kolmantena kirjaimena jne. Kun koko otsikkofraasi on käyty läpi, sama prosessi toistetaan.[MN]

→ akrostinen luenta, asymmetria, mesostikon

E

ei-intentionaalinen menetelmä

Menetelmä, jonka lopputulosta sen soveltaja ei voi tietää ennalta. [TI]

→ deterministinen menetelmä, intentionaalinen menetelmä, satunnaismenetelmä

ergodinen teksti

Aarsethin (1997) termi tekstille, joka edellyttää lukijalta lukemisen ja tulkinnan lisäksi muutakin toimintaa, esimerkiksi valintoja, tekstimedian aktiivista käyttöä, tekstin yhdistelyä, poistamista tai kirjoittamista. [JJ]

F

Fibonaccin lukujono

Matemaattinen lukujono, jossa jonon kukin luku saadaan laskemalla yhteen kaksi edellistä lukua: 0, 1, 1, 2, 3, 5, 8, 13, 21, 34, 55, 89, 144...

Runoudessa Fibonaccin lukujonoa ovat käyttäneet mm. Paul Braffort teoksessa Mes Hypertropes (1979), Inger Christensen teoksessa Alfabet (1981), Ron Silliman teoksessa Tjanting (1981) ja Marko Niemi Nurousopissa (2006). Christensenin Alfabetin jokaisessa runossa on yhtä monta riviä kuin kahdessa edellisessä runossa yhteensä, Sillimanin teoksessa kussakin kappaleessa on yhtä monta lausetta kuin kahdessa edellisessä kappaleessa yhteensä. Niemen Nurousopissa luvut muunnetaan merkkijonoiksi siten, että 1 = a, 2 = b, 3 = c, 4 = d, ... , 28 = ä, 29 = ö, 30 = aa, 31 = ab, 32 = ac, jne.

Muita vaihtoehtoja ovat esimerkiksi runon jokaisen säkeen kirjainten, tavujen tai sanojen lukumäärän määrittäminen lukujonon avulla. [MN]

G

geneettinen teksti

McHalen (2004) mukaan teksti, jonka tuottaminen edellyttää "olemassa olevilla teksteillä (omilla tai muiden) operointia, niiden leikkelyä ja yhdistelyä, uudestaan ja päällekirjoitusta, joka tuottaa tekstin, joka on jotenkin sama kuin alkuperäiset, mutta kuitenkin eri". [TI]

→ lähdeteksti, mekaaninen teksti

generoituvuus

Teksteistä: ilmiö, mahdollisuus tai tilanne, jossa tekstigeneraattori synnyttää uutta tekstiä. [JJ]

→ tekstigeneraattori

grep

Unix- ja Linux-käyttöjärjestelmien ohjelma ja komento, joka etsii tekstitiedostosta kaikki hakuehdon täyttävät rivit ja tulostaa ne peräkkäin. Se on eräänlainen hakukoneiden edeltäjä, mutta useimpiin hakukoneisiin verrattuna huomattavasti monipuolisempi ja joustavampi: sillä voi esimerkiksi hakea sanaa pienempiä merkkijonoja tai vaikkapa s-kirjaimella alkavia ja a-kirjaimeen loppuvia sanoja. Runoudessa grep-ohjelmaa on käyttänyt Loss Pequeño Glazier. [MN]

H

haikusaatio

Lähdetekstin vähentämistekniikka, jossa runon säkeitä lyhennetään haikua muistuttavaan mittaan. [TI] Ks. Joensuun ja Salmenniemen "Metodin esitys 4" teoksessa Menetelmällisen kirjallisuuden antologia (2018).

→ redundanssi, tekstin reunat

homofoninen käännös

Kohdeteksti tuotetaan lähdetekstin äänneasua mukailemalla toisessa kielessä. [TI]

Esimerkkejä: "Sane as a Tugged Vat, Your Love" on Charles Bernsteinin homofoninen käännös Leevi Lehdon runosta " Sanat tulevat yöllä"; "Sälyy" on Tommi Nuopposen käännös Mallarmén runosta "Salut".

→ homomorfismi, homoleksikaalinen käännös, homosemanttinen käännös, homosyntaktinen käännös

homomorfismi

Jokin yhteinen muodollinen piirre kahden tekstin välillä. [MN]

→ homofoninen käännös, homoleksikaalinen käännös, homosemanttinen käännös, homosyntaktinen käännös

homoleksikaalinen käännös

Kohdetekstin tuottaminen lähdetekstistä niin, että tekstin sanat pysyvät samoina, mutta sanojen järjestys ja tekstin merkitys voivat muuttua. [MN]

→ homofoninen käännös, homomorfismi, homosemanttinen käännös, homosyntaktinen käännös

homosemanttinen käännös

Kohdetekstin tuottaminen lähdetekstistä niin, että tekstin merkitys säilyy, mutta sanasto vaihdetaan. Kieli säilyy yleensä samana. (Oulipolaisessa käytännössä käännös-termillä kuvataan usein mitä tahansa muunnosta lähde- ja kohdetekstin välillä; toisinaan se voi tarkoittaa siirtymää kielestä toiseen, mutta usein ei.) [MN]

→ homofoninen käännös, homomorfismi, homoleksikaalinen käännös, homosyntaktinen käännös

homosyntaktinen käännös

Kohdetekstin tuottaminen niin, että lähdetekstin kieliopillinen rakenne säilytetään, mutta sanasto vaihdetaan korvaamalla nominit nomineilla, verbit verbeillä jne. [MN]

→ homofoninen käännös, homomorfismi, homoleksikaalinen käännös, homosemanttinen käännös, khimaira

hääruno (epithalamium)

Oulipolainen hääruno on kauniin läsnäolijan muunnelma, jossa käytetään sulhasen ja morsiamen nimien sisältämiä kirjaimia. [MN]

→ kaunis läsnäolija, lipogrammi

I

ihana raato

(ransk. cadavre exquis, engl. exquisite corpse) Surrealistinen seuraleikki, jossa teksti tai kuva rakennetaan kollektiivisesti tiettyä sääntöä noudattaen. Esimerkiksi ensimmäinen osallistuja voi kirjoittaa paperille adjektiivin, toinen substantiivin ja kolmas verbin niin, että kukaan ei näe, mitä muut ovat kirjoittaneet. [MN]

→ surrealistiset leikit

intentionaalinen menetelmä

Menetelmä, jonka lopputuloksen sen soveltaja voi tietää ennalta. [TI]

→ ei-intentionaalinen menetelmä

isogrammi

Kirjainsarja, jossa yksikään kirjain ei esiinny kuin kerran. Isogrammia, joka sisältää kaikki aakkoston kirjaimet, kutsutaan isopangrammiksi. [MN]

K

kaunis läsnäolija

(ransk. beau présent, belle présente) Teksti, jossa käytetään ainoastaan jonkun henkilön nimen tai muun sanan sisältämiä kirjaimia. Se on toisin sanoen lipogrammi, jossa ei käytetä lainkaan kyseiseen nimeen sisältymättömiä kirjaimia. [MN]

→ hääruno, kaunis poissaolija, lipogrammi

kaunis poissaolija

(ransk. beau absent, belle absente) Teksti, jossa käytetään kaikkia aakkoston kirjaimia paitsi ei poissaolevan henkilön nimen sisältämiä kirjaimia. [MN]

→ kaunis läsnäolija, lipogrammi

khimaira

(suom. kimara) Korvaamistekniikka, jossa lähdetekstin nominit korvataan toisen lähdetekstin nomineilla, verbit kolmannen lähdetekstin verbeillä ja adjektiivit neljännen lähdetekstin adjektiiveilla. [TI]

Ks. Sinikka Vuolan khimaira Seitsemän veljeksen sisäkertomuksesta teoksessa Menetelmällisen kirjallisuuden antologia (2018). Ks. myös Joensuun ja Salmenniemen "Metodin esitys 5" sekä Taneli Viljasen tekstit samassa teoksessa.

kirjainrajoite

Kirjoittamista ohjaava sääntö tai pakote, joka hyödyntää kirjainta kirjoituksen perusyksikkönä. [JJ]

→ akronymia, anagrammi, lipogrammi, palindromi, rajoite, yksivokaalisuus

klinamen

Poikkeama säännöstä. Oulipolaisessa käytännössä klinamen (clinamen) tarkoittaa paikallista luopumista rajoitteen käytöstä, jotta lopputulos olisi esteettisesti parempi. Klinamenia käytetään mieluusti vain silloin, kun sen käyttö ei ole välttämätöntä, eli kun tekijä pystyisi halutessaan noudattamaan rajoitetta. [MN]

→ rajoite

kohdeteksti

Lähdetekstin työstämisen tuottama teksti. [JJ]

→ lähdeteksti, siementeksti

kollaasi

Taideteos, joka on tehty käyttämällä jo olemassa olevaa, eri lähteistä peräisin olevaa materiaalia siten, että materiaalin heterogeenisuus (eriperäisyys) säilyy ja on vastaanottajan havaittavissa. [JJ]

→ cento, löydetty teksti

kombinatorisuus

Osien (kirjoituksessa esimerkiksi kirjainten ja sanojen) yhdisteleminen kokonaisuuksiksi. [JJ]

kryptografia

Korvaamisoperaatio, jossa salattava teksti korvataan salaavalla tekstillä. [TI]

käänteisaakkostus

Sanojen järjestämistä niin, että ne ovat sanan lopusta katsottuna aakkosjärjestyksessä. Sen avulla voi esimerkiksi etsiä tekstiaineistosta loppusoinnullisten sanojen ryhmiä ja tutkia sanojen rakenteellisia ominaisuuksia. [MN]

Esimerkki: Antti Arnkilin ja Mikko Viljasen runosarja "Alaston Flogiston" (2009) perustuu Tuomo Tuomen toimittamasta Suomen kielen käänteissanakirjasta (1972) löydettyihin katkelmiin.

→ aakkostus

L

lamellisektio

Oupeinpon (potentiaalisen maalaustaiteen seuran) menetelmä, jossa kuva tai rakenne pilkotaan viipaleiksi, joita sitten yhdistellään ennaltamäärätyn suunnitelman mukaisesti. [TI]

→ cut-up, kollaasi, rullaasi

lipogrammi

Teksti, jossa ei käytetä lainkaan jotain tiettyä kirjainta tai joitain tiettyjä kirjaimia; kirjoittamista vähennetyllä aakkostolla. Lipogrammin kirjoittaminen on sitä vaikeampaa, mitä yleisempi pois jätettävä kirjain on. [TI]

Esimerkki: Georges Perecin romaanissa La Disparition (1969) ei ole käytetty ranskan kielen yleisintä vokaalia e. Ks. myös Sami Liuhdon Tuskien tiellä (katkelma teoksessa Menetelmällisen kirjallisuuden antologia).

→ hääruno, kaunis läsnäolija, kaunis poissaolija, liponymia, oikean käden lipogrammi, pakotettu yksivokaalisuus, vasemman käden lipogrammi, yksivokaalisuus

liponymia

Liponyymisessä tekstissä ei käytetä lainkaan jotain tiettyä sanaa tai tiettyjä sanoja. [MN]

→ lipogrammi

lumipallo

Säemuotoinen teksti, jonka ensimmäinen rivi sisältää yhden kirjaimen, toinen rivi kaksi kirjainta, kolmas kolme jne. Sääntöä voi soveltaa kirjainten ohella myös tavujen, sanojen, lauseiden ja suurempien tekstiyksiköiden lukumäärään. Samankaltaista tekstiä, jossa tekstiyksiköiden määrä vähenee vähitellen, kutsutaan sulavaksi lumipalloksi. [MN]

→ lumivyöry

lumivyöry

Teksti, joka rakentuu alati kasvavista lumipalloista. [MN]

→ lumipallo

Lyonin säkeet, Lyonin teksti

Lyonin säkeiksi kutsutaan runoa, jonka sanat ovat samat alusta loppuun ja lopusta alkuun. Lyonin teksti on vastaavasti sanoiltaan symmetrinen teksti. [JJ]

→ palindromi

lähdeteksti

Teksti, jota käsittelemällä tuotetaan uusi teksti. Lähdetekstejä voidaan käsitellä enemmän tai vähemmän proseduraalisesti. Lähdetekstiä voidaan ajatella syötteeksi (input) ja ja sen käsittelyä tuotoksen (output) tuottamiseksi algoritmin, koneen tai mekanismin avulla. [JJ]

→ aakkostus, määritelmäperustainen kirjoittaminen, prosessi

löydetty teksti

Alkuperäisestä (ei-kirjallisesta) yhteydestään sellaisenaan uuteen (kirjalliseen) yhteyteen siirretty teksti. [JJ]

Esimerkki: Heikki Sauren projekti Kirjoituksia maasta kokoaa Sauren maasta löytämät paperit, joissa on käsin kirjoitettua tekstiä.

→ cento, kollaasi

M

mekaaninen teksti

McHalen (2004) mukaan ennalta määriteltyjä sääntöjä tai pakotteita käyttämällä mutta ilman lähdetekstiä tuotettu teksti. [TI]

→ geneettinen teksti

mesostikon

Rivien tai säkeiden keskikohdassa olevista kielellisistä yksiköistä syntyy vertikaalisesti luettuna sana, nimi, lause tai laajempi kielellinen jatkumo. [TI]

→ akrostikon, telestikon

metroruno

Jacques Jouet’n kehittämä runomuoto. Runo kirjoitetaan metromatkan aikana niin, että kukin säe hahmotellaan mielessä kahden aseman välillä ja kirjoitetaan ylös junan pysähtyessä asemalle. Runon viimeinen säe kirjoitetaan viimeisellä asemalla. [MN]

minimalismi

Pyrkimys äärimmäiseen tiivistettyyn tai rajoitettuun muotoon. Blombergin & al. (2010) mukaan sanarunot ja muut minimalistiset tekstit ovat haastavia, koska lukija ei voi turvautua aiheen, tekstilajin tai runomuodon tuottamaan kontekstiin. [JJ]

→ sanagrammi, sanaleikki

multilineaarinen teksti

Monipolkuinen teksti. Teksti, jossa ennalta rakennettuja lukusuuntia tai lukemisjärjestyksiä on enemmän kuin yksi. [TI]

Ala-, loppu- ja ristiviitteillä varustetut tekstit ovat monipolkuisia. Antti Salmisen Lomonosovin moottorissa (2014) lukija voi valita jokaisen (yleensä sivun mittaisen) tekstijakson jälkeen muutamasta eri vaihtoehdosta, mihin jaksoon hän siirtyy seuraavaksi.

munansaannos

Ks. sananmuunnos

määritelmäperustainen kirjoittaminen

Korvaamisen tekniikka, jossa lähdetekstin sanat vaihdetaan niiden sanakirjamääritelmiin. Operaatio voidaan toistaa yhtä tai useampaa sanakirjaa käyttämällä, jolloin korvaamisen proseduuri kertautuu. [TI]

Esimerkkejä: Ks. Joensuun ja Salmenniemen "Metodin esitys 2" Menetelmällisen kirjallisuuden antologiassa (2018).

N

n + x

Oulipon rajoitteessa n + 7 lähdetekstin nominit korvataan nominilla, joka on niistä seitsemän askeleen päässä valitussa sanakirjassa. Proseduuri S + 7 rajaa korvaamisen substantiiveihin. Ajatuksena on, että korvaava sana on sekä riittävän samanlainen kuin lähtötekstin korvattu sana tekstien välisen yhteyden tunnistamiseksi että riittävän erilainen, jotta tekstien välille syntyy jännite. On käytetyn sanakirjan luonteesta ja tarkkuudesta (sekä kirjallisesta mausta) kiinni, millainen etäisyys tuottaa toivottuja lopputuloksia. [TI]

Esimerkit: Jarkko Tontin n + 5 -rajoitteella toteuttama muunnos "Suomukärsäkkään peruukintekijä" teoksessa Menetelmällisen kirjallisuuden antologia (2018). Ks. myös Joensuun ja Salmenniemen "Metodin esitys 3: S+7 ja sen variantit" samassa antologiassa.

O

oikean käden lipogrammi

Lipogrammi, jossa käytetään ainoastaan näppäimistön oikean puoliskon kirjaimia (y, u, i, o, p, h, j, k, l, ö, ä, n, m).

→ lipogrammi, vasemman käden lipogrammi

ortonymia

Yksi kirjainyhdistelmä toteuttaa kaksi ilmausta tai useampia samanaikaisesti sen mukaan, miten se jaetaan osiin ortografisesti.

Esimerkiksi sanavälien poistaminen mahdollistaa saman rivin jäsentämisen useammalla kuin yhdellä tavalla. Palindromien sepittäminen on ortonyymistä muuntelua. [TI]

→ palindromi

P

pakotettu yksivokaalisuus

Yksivokaalisuuden muunnelma, jossa lähdetekstin kaikki vokaalit korvataan yhdellä ja samalla vokaalilla. [MN]

→ lipogrammi, yksivokaalisuus

palindromi

Merkkijono, jonka merkkien järjestys on sama sekä etu- että takaperin. Sanavälit, välimerkit ja isot kirjaimet saattavat olla eri kohdissa toiseen suuntaan luettaessa. [MN]

Esimerkki: "Opi, luo: Oulipo."

→ anagrammi, ortonymia, permutaatio, sanagrammi

parateksti

Gérard Genetten mukaan päätekstin erottavat, sitä ympäröivät kielelliset tai muut tuotteet (kirjaobjektin sisällä peritekstit = otsikko, lajimääritys, kustannustiedot, tekijän nimi, epigrafit, viitteet, hakemistot, kuviot, kuvat, lievetekstit jne.; kirjaobjektin ulkopuolella epitekstit). Myös tyhjä tila ja erilaiset typografiset keinot ovat olennaisia päätekstin erottamisessa. Paratekstuaalisiin proseduureihin voidaan lukea tietyt lähdetekstien vähentämis- ja poistotekniikat, korvaamisen tavat sekä rajoitteet, jotka koskevat päätekstin ja paratekstien suhdetta. Muutos taittolajista toiseen tuo esille paratekstin vaikutuksen päätekstiin. [TI]

Paratekstin ja päätekstin eroa kyseenalaistaviin teoksiin kuuluvat Paul Fournelin Suburbia (1990); Jenny Boullyn Body: An Essay (2002); Mark Dunnin Ibid (2004) ja Arja Karhumaan Epägenesis (2016).

→ præcisio, redundanssi, tekstin reunat

permutaatio

Lineaarisen joukon jäsenten paikkojen vaihdokset tai kaikki mahdolliset järjestykset; paikkojen vaihdosten tuottaminen. [JJ]

→ permutaatioruno

permutaatioruno

Brion Gysinin 1960-luvulla kehittämä muoto, jossa valitaan muutaman sanan mittainen fraasi ja käydään läpi kaikki noista sanoista muodostuvat erilaiset yhdistelmät. Esimerkiksi neljästä sanasta muodostuu 4 · 3 · 2 · 1 = 24 erilaista yhdistelmää eli permutaatiota ja viidestä sanasta 5 · 4 · 3 · 2 · 1 = 120 yhdistelmää.

Yksi permutaatiorunon muunnelma on permugrammi, jossa rivien lukumäärä on yhtä suuri kuin permutoitavien sanojen lukumäärä ja runoilijan tehtävä on valita kaikista mahdollisista permutaatioista vain kaikkein parhaat. [MN]

→ anagrammi, permutaatio, proteus-runo

potentiaalisuus

potentiaalinen, mahdollinen, tulossa oleva; yksi ontologisista modaliteeteista (muita esimerkiksi aktuaalinen, välttämätön ja mahdoton). Ks. Mankisen ja Salmisen essee tässä antologiassa. Potentiaalisuus on olennainen käsite oulipolaisessa tai menetelmällisessä kirjoittamisessa, jossa huomio suuntautuu kirjoitusprosessiin, sääntöjen tuottavaan vaikutukseen ja niillä tuotettaviin mahdollisiin teksteihin. [JJ]

præcisio

Præcisio on kielikuva, joka tarkoittaa sanomatta jättämistä – viestin välittämistä vaikenemalla. Præcisioksi voidaan kutsua myös sanatonta, tyhjää runoa, jonka olemassaolo perustuu esimerkiksi sille annettuun nimeen. [MN]

Esimerkkejä: John Cagen sävellys 4’33" sisältää 4 minuuttia 33 sekuntia hiljaisuutta. Jenny Boullyn Body: An Essay rakentuu parateksteistä tyhjän leipätekstin ympärillä. Penjami Lehdon teksti "Alaviitteitä Kesähäät-esseeseen" koostuu yksinomaan alaviitteistä.

→ parateksti, tekstin reunat

proseduraalinen

Proseduuriin perustuva, menetelmällinen. [JJ]

→ deterministinen menetelmä, proseduuri, satunnaismenetelmä

proseduuri

Toiminnan tapa, ohje tai menetelmä; erityisesti sarja toimintaa(n) ohjaavia käskyjä. [JJ] Joensuu (2012) jakaa proseduurit rajoitteisiin ja lähdetekstiin perustuviin, McHale mekaanisiin ja geneettisiin. [TI]

→ geneettinen teksti, lähdeteksti, mekaaninen teksti, rajoite

prosessi

Jonkin asian, esimerkiksi kirjoittamisen, kehittyminen ajassa. Kirjoitusprosessin kannalta menetelmällisyys voidaan jakaa eri sovellusaloihin tekijän tai tekijöiden ja tekstin suhteesta (lähdetekstien kokoaminen ja käsittely; uuden tekstin kirjoittaminen) tekstin toimintaperiaatteisiin ja mediaalisuuteen ja edelleen tekstin ja lukijan tai lukijoiden suhteeseen. [TI]

Proteus-runo, Proteus-säkeet

"Sana-anagrammi". Runomuoto, jossa säkeet ovat sanapermutaatioita. [TI]

→ anagrammi, permutaatio

R

rajoite

(ransk. contrainte, engl. constraint) Kirjoittajan tietoisesti valitsema, luovaa prosessia ennalta ohjaava tai säätelevä sääntö; [JJ] pakote, joka rajaa, mitä kirjoitettaessa tehdään, miten teksti rakentuu, miten se toimii ja miten se voidaan ottaa vastaan. [TI]

→ kirjainrajoite, lipogrammi

rakkauskirjegeneraattori

Christopher Strachey kirjoitti vuonna 1952 Ferranti Mark I -tietokoneelle rakkauskirjegeneraattorin, joka oli tiettävästi yksi ensimmäisistä tietokoneella ohjelmoiduista tekstigeneraattoreista.

Generaattorin tuottaman kirjeen alussa on kaksi hellittelysanaa, jotka valitaan satunnaisesti erillisistä listoista. Itse kirje sisältää viisi lausetta, jotka voivat olla kahta eri tyyppiä.

Ensimmäinen lausetyyppi on muotoa "My [adjektiivi] [substantiivi] [adverbi] [verbi] your [adjektiivi] [substantiivi]", jossa adjektiivit, substantiivit, adverbit ja verbit arvotaan satunnaisesti sanalistoista; esim. "My lovesick fervour anxiously attracts your covetous thirst". Lisäksi adjektiivit ja adverbit voivat myös jäädä pois.

Toinen lausetyyppi on muotoa "You are my [adjektiivi] [substantiivi]", ja tässä lausetyypissä adjektiivi on aina mukana.

Lausetyyppi valitaan satunnaisesti. Lauseet päättyvät yleensä pisteeseen, paitsi jos kaksi kakkostyypin lausetta tulee peräkkäin, jolloin ensimmäinen lause päättyy kaksoispisteeseen (Verranti Mark I:ssä ei ollut pilkkua) ja toisen lauseen alusta jätetään "You are" pois.

Kirje päättyy sanoihin "Yours [adverbi] M.U.C." (M.U.C. tulee oletettavasti sanoista Manchester University Computer).

Ohjelman suomenkielistä muunnelmaa on käytetty Marko Niemen ja Miia Toivion Suut-kokoelmassa. [MN]

→ tekstigeneraattori

redundanssi

Raymond Queneaun hypoteesin mukaan runossa olennainen tiivistyy säkeiden viimeisiin sanoihin, muu on redundanttia, ylimääräistä. Redundanssin vähentämiseksi lähdetekstiä käsitellään niin, että jäljelle jätetään vain kunkin säkeen tai rivin loppu. [TI]

→ tekstin reunat

rotaatio

Objektin kääntäminen. On kuvia ja kirjoitusta, jotka paljastavat uusia muotoja ylösalaisin tai ympäri käännettäessä.

Kirjaimet H, I, O ja X eivät muutu ylösalaisin tai ympäri käännettäessä. Kun lukusarja 3701317073 käännetään ylöalaisin, se muistuttaa tekstiä ELOLI EIOLE. [TI]

rullaasi

Jiří Kolářin kehittämä kollaasitekniikka, jossa kuva leikataan kapeiksi suikaleiksi, jotka asetellaan uudelleen erilaisten sääntöjen mukaan. Monesti leikatut suikaleet ovat alkuperäisessä kuvassa osittain limittäisiä, minkä ansiosta syntyvä rullaasi on alkuperäistä kuvaa leveämpi (tai korkeampi). Rullaasissa voidaan käyttää myös kahta eri kuvaa, joista leikatut suikaleet sijoitetaan vuorotellen toistensa lomaan.

Ranskalainen Oupeinpo-ryhmä (Ouvroir de peinture potentielle, potentiaalisen maalaustaiteen työpaja) kutsuu vastaavaa tekniikkaa lamellisektioksi.

Kirjallisuuteen rullaasia voi soveltaa esimerkiksi pilkkomalla tekstin tietynpituisiksi suikaleiksi ja kokoamalla suikaleet uudeksi tekstiksi. Richard Meltzer on yhdistänyt kaksi tekstiä teoksessa Maple Leaf Cowpoop Round-Up. [MN]

→ cut-up, lamellisektio

runon reunat

Ks. tekstin reunat

S

sanagrammi

Yhdyssana, jonka puoliskot ovat toistensa anagrammeja. [JJ]

Esimerkkejä: galleria-allergia, sana-ansa, riimuimuri.

sanaleikki

Sanaleikki eli paronomasia (englannissa pun) viittaa yleensä monimerkityksisyyteen perustuvaan pienimuotoiseen verbaaliseen luovuuteen. Suomen kielessä homonymiaan perustuvat sanaleikit ("tukka kasvaa silmissä") ovat yleisempiä kuin homofoniaan eli samaan äänneasuun perustuvat sanaleikit ("Vetelin nimismies"), jotka ovat yleisiä englannissa ja etenkin ranskassa. Laajemmassa mielessä sanaleikeiksi voi laskea myös anagrammit, paragrammit (kirjainsiirtymät, kielivirheet), palindromit, sanataskut (portmanteau), spoonerismit (sananmuunnokset) ja uudissanat. [JJ]

sananmuunnos

Sanojen alkujen keskinäiseen vaihtamiseen perustuva sanaleikki. [MN]

→ munansaannos

satunnaismenetelmä

Menetelmä, joka antaa eri tuloksen kullakin kerralla. Deterministisen menetelmän vastakohta Mac Low’lla. [TI]

→ deterministinen menetelmä

siementeksti

Teksti, jota käyttämällä lähdetekstistä muunnetaan kohdeteksti. [JJ]

→ kohdeteksti, lähdeteksti

superpartneri

Hiukkasfysiikassa hiukkasen hypoteettinen supersymmetrinen vastinhiukkanen, jolla on sama massa mutta eri spin kuin hiukkasella. Superpartnerit nimetään usein lisäämällä hiukkasen nimen eteen s-kirjain: esim. elektronin superpartneri on selektroni, kvarkin skvarkki jne. [MN]

Esimerkkejä:

Alaisuuttasi
anon, anoisin,
oi uusi
oikea, oma.

Salaisuuttasi
sanon, sanoisin,
soi suusi
soikea, soma.

surrealistiset leikit

Surrealistien piirissä kehteltyjä leikkejä ja pelejä, joilla pyritään ohittamaan kirjoittajan tietoisuuden hallinta tekstin tuottamisessa. Sikäli kuin niissä noudatetaan ennalta annettuja sääntöjä, esille tulee surrealismin proseduraalinen puoli. [TI]

→ ihana raato

T

takaisinsyöttö, takaisinkytkentä

Rakenteen tai järjestelmän tuottaman informaation kytkeminen takaisin alkuun, samaisen rakenteen tai järjestelmän ohjaussuureeksi. [JJ]

tautogrammi

Kirjainrajoite, jossa kaikki sanat alkavat samalla kirjaimella. [JJ] Allitteraatio eli alkusointu on paikallinen tautogrammi. [TI]

→ kirjainrajoite, rajoite

tekstigeneraattori

Järjestelmä, laite tai ohjelmisto, joka generoi (tuottaa, synnyttää) uutta tekstiä. [TI]

→ rakkauskirjegeneraattori

tekstin reunat

Oulipon lähdetekstitekniikassa "runon reunat" (bords de poèmes) lähdetekstistä poistetaan elementtejä joko 1) niin, että jäljelle jätetään ensimmäinen ja viimeinen säe ja muista säkeistä ensimmäiset ja viimeiset sanat, yhteensä kehyksenkaltainen teksti, tai 2) päinvastoin niin, että edellä mainitut elementit poistetaan, jolloin jäljelle jää lähdetekstin sisus. Tekniikkaa voidaan soveltaa runoudeksi laskettavien lähdetekstien ulkopuolelle. [TI]

→ parateksti, redundanssi

telestikon

Teksti kirjoitetaan niin, että rivin tai säkeen lopun yksiköistä syntyy vertikaalisesti luettuna sana, nimi, lause tai laajempi kielellinen jatkumo. [TI]

→ akrostikon, mesostikon

Tzaran hattu

Tristan Tzara julkaisi vuonna 1920 ohjeen dadaistisen runon tekemiseksi: Lehtiartikkelista tai muusta tekstistä leikataan irti kaikki sanat, ja ne laitetaan pussiin tai hattuun. Pussia ravistetaan, minkä jälkeen sanat nostetaan esille yksi kerrallaan. Myöhemmin André Breton käytti samankaltaista menetelmää, jossa leikellään yksittäisten sanojen sijasta pidempiä fraaseja. [MN]

→ cut-up, kollaasi

V

vasemman käden lipogrammi

Lipogrammi, jossa käytetään ainoastaan näppäimistön vasemman puoliskon kirjaimia (q, w, e, r, t, a, s, d, f, g, z, x, c, v, b). Vasemman käden lipogrammia on käyttänyt Dallas Wiebe teoksessa Dexter Weaver Serves Breaded Crested Grebe. [MN]

→ lipogrammi, oikean käden lipogrammi

Y

yksivokaalisuus

Käytäntö, jossa tekstissä käytetään ainoastaan yhtä vokaalia. Käytettävissä olevan sanavaraston koko vaihtelee valitun vokaalin mukaan: esimerkiksi pelkästään a-vokaaleja sisältäviä sanoja on suhteellisen paljon verrattuna o- ja y-sanojen lukumäärään. Yksivokaalista tekstiä voi pitää lipogrammina, josta on jätetty yhtä lukuun ottamatta kaikki vokaalit pois.

Yksivokaalisuutta ovat käyttäneet mm. Georges Perec pelkästään e-vokaaleja sisältävässä romaanissa Les revenentes (1972). Christian Bökin teoksessa Eunoia (2001) kussakin luvussa on käytetty vain yhtä vokaalia. [MN]

→ lipogrammi, pakotettu yksivokaalisuus

Lähteet

Arnkil, Antti & Viljanen, Mikko 2009. Alaston Flogiston. Tuli&Savu 1/2009 nro 55.

Blomberg, Kristian & al. 2010. 2000-luvun runous. http://www.tulijasavu.net/2010/03/2000-luvun-runous/

Funkhouser, C. T. 2007. Prehistoric Digital Poetry: An Archaeology of Forms, 1959–1995.

Joensuu, Juri 2012. Menetelmät, kokeet, koneet. Proseduraalisuus poetiikassa, kirjallisuushistoriassa ja suomalaisessa kokeellisessa kirjallisuudessa. Helsinki: Osuuskunta Poesia.

Kokko, Karri 2008. Sanat, kaikki heidän konkreettisuutensa. Lyhyttavaraliike 26.11.2008. Viitattu huhtikuussa 2018. http://lyhyttavara.blogspot.fi/2008/11/sanat-kaikki-heidnkonkreettisuutensa.html

Jiří Kolář 1914–2002. Teoksia Prahan Kampa-museosta Jan and Meda Mládek Foundationin kokoelmista (2003).

Lehto, Penjami 2017. Alaviitteitä Kesähäät-esseeseen. Esseepaja-blogi 22.6.2017. Viitattu huhtikuussa 2018. http://www.esseepaja.ma-pe.net/alaviitteita-kesahaatesseeseen/

Mac Low, Jackson 2008. Thing of Beauty. New and Selected Works. Toim. Anne Tardos.

Mathews, Harry & Brotchie, Alastair (toim.) (2005). Oulipo Compendium. London: Atlas Press.

McHale, Brian 2004. Mekit/muokkaajat eli proteesifiktion muotoja. Mathews, Sorrentino, Acker ja muita. Synteesi 1/2004 [suomentajaa, alkutekstin ilmestymisvuotta ja -paikkaa ei ole ilmoitettu].

Meltzer, Richard. Maple Leaf Cowpoop Round-Up. The Ubuweb :: Anthology of Conceptual Writing. Viitattu huhtikuussa 2018. http://www.ubu.com/concept/meltzer_maple.html

Niemi, Marko & Toivio, Miia 2012. Suut. Osuuskunta Poesia.

Salminen, Antti 2014. Lomonosovin moottori. Osuuskunta Poesia.

Tzara, Tristan 1920. Pour faire un poème dadaiste. Runo ilmestyi alun perin Littérature-lehden numerossa 15. Viitattu huhtikuussa 2018. http://sdrc.lib.uiowa.edu/dada/litterature/15/pages/18.htm

Wardrip-Fruin, Noah 2005. Christopher Strachey: The first digital artist?. Grand Text Auto 1.8.2005. Viitattu huhtikuussa 2018. https://grandtextauto.soe.ucsc.edu/2005/08/01/christopher-strachey-first-digital-artist/

Ella & Alina

Milka Luhtaniemi, Vilma Tihilä

Runon kanssa vuoropuhelussa syntynyt work-in-progress -tanssivideo.
A work-in-progress dance film inspired by a poem.

Video | video  Vilma Tihilä
Runo | Poem  Milka Luhtaniemi
Tanssijat | Dancers  Alina Sakko & Ella Holappa

2-2019

Julkaistu Nokturnossa 2019 | Published in Nokturno 2019

 

Välillä leikimme niin, että puhumme
vakavasti, antautuen
mutta ääntä ei tule suusta.

Huulet liikkuvat.

Välillä sinä lopetat
mutta minä jatkan.

Vahingossa leikin aikana minusta
alkaa puhjeta ääntä
kuin jotain

liikaa

olisi tapahtunut.

Runoudesta, tanssista ja esittämisestä

Eino Santanen

Runoilija Eino Santasen haastattelu yhteisteoksista tanssija-koreografi Valtteri Raekallion kanssa.
Interview with poet Eino Santanen about his collaboration with dancer and choreographer Valtteri Raekallio.

2-2019

Julkaistu Nokturnossa 2019 | Published in Nokturno 2019

 

Miten päädyitte yhteistyöhön?

Yhteistyö alkoi kun meidät molemmat kutsuttiin kirjallisuutta ja tanssia yhdistäneeseen Runovaara-työpajaan. Risto Oikarisen, Johanna Paason, Laura Lindstedtin ja Martti-Tapio Kuuskosken järjestämässä työpajassa toteutettiin tunnin mittainen kirjallisuutta ja tanssia yhdistänyt esitys Kajaanin runoviikoille 2013. Kyseinen esitys vieraili myöhemmin myös Runokuu-festivaalilla. Mukana työpajassa ja esityksessä oli Valtterin [Raekallio] ja mun lisäksi tanssija-koreografi Auri Ahola ja kirjailijoista Laura Lindstedt, Henriikka Tavi ja Jaakko Yli-Juonikas. Valtterihan on myöhemmin tehnyt teokset myös Oneironin ja Neuromaanin pohjalta. Myöhemmin syksyllä Valtteri kutsui mut katsomaan ensimmäistä Mihin valo katoaa -teostaan, josta pidin kovasti. Vaikutuksen tekivät tanssin lisäksi silloin itselleni uusi esityksen muoto, immersiivisyys, ja teoksen monitaiteisuus. Annoin hänelle alkuvuodesta 2014 ilmestyneen Tekniikan maailmat -kokoelmani, jonka luettuaan Valtteri ehdotti yhteistyötä. Tästä syntyi ensimmäinen varsinainen yhteistyöteos, immersiivinen ja paikkasidonnainen Edustaja, jota esitettiin loka-marraskuussa 2014 Jätkäsaaren Bunkkerissa.

 

Valtteri Raekallio, Edustaja/The Representative. Kuva: Marko Mäkinen.

 

Eri teoksissa runokokoelmiesi ja esityksen välinen suhde on ollut erilainen, Novelleja unohdetuista huoneista -teoksen Raekallion runojesi pohjalta rakentamasta runokollaasista Yleisö-runokokoelman sisältävään Yleisö-teokseen, jossa esiinnyt ja luet lähes kaikki runot itse. Haluatko kertoa näistä prosesseista vähän lisää? Miten viimeisimmän, Yleisö-teoksen tekoprosessi eteni?

Yhteistyömme tapa on ollut vaihteleva. Kaksi isointa esitystä Edustaja ja Yleisö on kasattu runokirjojeni ympärille – Edustaja pohjautuu Tekniikan maailmoihin ja Yleisö Yleisö-runokirjaan, niin, että lähtökohtina ovat olleet runokokoelmassa olevat runot ja tapani esittää niitä. Valtteri on sitten rakentanut runojen päälle kokonaistaideteoksen, joka sisältää eri tavoin esittämäni runouden lisäksi tanssia, installaatioita ja esitystaidetta. Olen osallistunut vaihtelevasti myös näiden muiden elementtien ideointiin, mutta Valtterilla on ollut kokonaisuudesta lopullinen taiteellinen vastuu ja yleensä pitkällä olevia näkemyksiä jo ennen keskusteluja. Edustaja ja Yleisö siis rakentuivat mun runoille ja omille tavoilleni esittää niitä, ja olin niissä vieläpä eräänlaisessa pääroolissa, mutta kaikkien näiden yhteisteostemme taiteellinen vastaava on Valtteri ja ne ovat myös hänen tanssiryhmänsä Raekallio Corp.in teoksia.

 

“Edustajassa esiintyessäni ja tätä yleisösuhdetta eri muodoissaan ja eri puolilta kokiessani tulin yhä vakuuttuneemmaksi, että “yleisöys” on eräs aikaamme läpileikkaavimmin kuvaavista teemoista.”

 

Vuoden 2014 Edustajaa alettiin tekemään Tekniikan maailmat -kokoelman pohjalta ja alun perin niin, että Valtteri innostui siihen kuuluvan, yhdeksänosaisen Tekniikan maailmat -runon esityksestä. Tätä pitkää runoa ja sen eri versioita olin esittänyt ennen varsinaisen kirjan ilmestymistä lukuisissa eri yhteyksissä. Olin myös käyttänyt sen versioita black mödernism -ryhmän esityksissä (itseni lisäksi ryhmään kuuluvat Matti Kangaskoski ja Tuomas Timonen). Lopulta Edustajaan tulivat mukaan tavalla tai toisella yhtä lukuunottamatta kaikki Tekniikan maailmat –kirjan runot. Kirjan setelirunoista tehtiin installaatio tai lavaste yhteen kohtauksista. Kirjoitin sadalle 20 euron setelille kirjassa olleita setelirunoja ja näitä käytettiin kohtauksessa, jossa Auri Aholan esittämä hahmo tanssii peilicatwalkilla, jonka yläpuolella roikkuu näitä seteleitä. Toisessa kohtauksessa Valtterin esittämä hahmo liimaili alastomana runoseteleitä kehoonsa keskellä yleisöä. Kokoelman Edustaja-sarjasta tehtiin myös videonauhoite esityksen prologina olleelle bussimatkalle. Varsinaisessa esityksessä miltei jokaisessa kohtauksessa oli runoutta jollain tapaa mun esittämänäni.

Täydenkuun tanssit -festivaalille tehdyssä Novelleja unohdetuista huoneista -teoksessa Valtteri teki kollaasin ääninauhoitteista, joille olin lukenut Tekniikan maailmat -kokoelman Edustaja-sarjaa, ja käytti tätä ääninauhakollaasia teoksensa yhtenä elementtinä.

Esitys – A Performance. Kuva: Jukka Huitila.

 

Oulun Valve-salissa ja Hurjaruuthin näyttämöllä Helsingissä esitetty Esitys – A Performance on jälleen yhteistyömme kannalta mielenkiintoinen teos. Olin kertonut Edustajan esityskauden aikana Valtterille, että aion kirjoittaa seuraavan kirjani yleisöydestä. Yleisöyden idea oli ollut olemassa jo ennen Edustaja-esitystä, mutta tuossa esityksessä Valtteri käsitteli yleisösuhdetta monella tapaa, jopa siinä määrin, että yleisöstä tuli mun mielestä yksi esityksen hahmoista. Edustajassa esiintyessäni ja tätä yleisösuhdetta eri muodoissaan ja eri puolilta kokiessani tulin yhä vakuuttuneemmaksi, että “yleisöys” on eräs aikaamme läpileikkaavimmin kuvaavista teemoista.

 

“Olin Tekniikan maailmoja kirjoittaessani valjastanut esitystyöskentelyn kokonaisvaltaiseksi osaksi kirjoitustyötäni.”

 

Aloin siinä vaiheessa kirjoittaa ensimmäisiä versioita Yleisö-kirjan runoista. Niitä päätyi myös black mödernismin järjestämän kirjallisen esitystaiteen festivaalin Universumin kiertueen esityksiin touko-kesäkuussa 2015. Järjestimme black mödernismin kanssa neljän illan mittaisen festivaalin Universumin kiertueen teatteri Universumilla Helsingissä, jonne olimme kutsuneet toistakymmentä kirjallisuuslähtöistä esitystaidetta tekevää ryhmää esiintymään. Teimme myös itse iltoihin neljä esitystä.

Olin Tekniikan maailmoja kirjoittaessani valjastanut esitystyöskentelyn kokonaisvaltaiseksi osaksi kirjoitustyötäni. Olen tehnyt tätä jo runoilijan urani alkuvaiheista asti, mutta Teknarin kohdalla erityisesti kirjan pitkä nimiruno rakentui hyvin voimakkaasti erilaisten esitysten avulla kirjoittaen.

Käytin yhdessä Universum-esityksessä Yleisö-kirjan runojen ensimmäisiä versioita. Valtteri kuuli siellä niitä ja ehdotti, että kirjoittaisin runoja hänen uuteen viritteillä olevaan teokseensa, jota hän aikoi kasata erään tanssiduettonsa päälle. Samana syksynä Valtteri pyysi mua katsomaan duettoa Harjoitus rakkaudesta, jossa tanssivat mulle Edustajasta jo tuttu Mirva Mäkinen ja Eero Vesterinen. Menin katsomaan esitystä ja aloin kirjoittamaan sen perusteella tekstiä, josta tuli eräänlainen metataso duetolle.

Lopullisessa teoksessa Esitys – A Performance Valtterin hahmo toimi eräänlaisena näyttämölle tuotuna ohjaajana tai taiteilijana, joka ohjailee duettoa ja samalla lausuu kirjoittamaani yleisösuhdetta käsittelevää runosarjaa, ja samalla pyrkii esiintymisellään mallintamaan mun runoihin rakentamia lausuntatapoja. Tuohon esitykseen kirjoitettua noin kymmenen liuskan runosarjaa ei ole koskaan julkaistu missään. Se on eräänlaista yleisösuhteen läpikäymistä ja monia pätkiä tai aihioita siitä on hyödynnetty Yleisö-kirjan Yleisö-runosarjassa, sekä kokoelman avaavassa 2 min sitten joku toinen minä -runossa.

Yleisö-kirjasta tehtävälle Yleisö-esitykselle oli siis olemassa vahva pohja ja sovimme yhteistyöstä jo ennen kirjan ilmestymistä. Kirja tuli ulos syksyllä 2017 ja esitys sai ensi-iltansa syksyllä 2018. Aloimme treenata sitä keväällä 2018 niin, että luin kirjan kaikki runot nauhalle ja Valtteri alkoi niiden pohjalta miettiä kohtauksia ja visuaalista ilmettä. Keskustelimme näistä ja varsinaisesta esityspaikasta silloin tällöin.

 

“Turbiineilla täytetty kylmä teollisuuskiinteistö ei ole sama asia kuin tanssisali.”

 

Keväällä alkoi täsmentyä myös se, että teos tehdään Tekniikan museoon. Valtteri selvitteli paria muutakin vaihtoehtoa, mutta Tekniikan museo tuntui lopulta parhaalta. Valtteri oli aloittanut työskentelyn ja koreografioinnin tanssijoiden kanssa mun tekstin ja sen herättämien mielikuvien avulla. Meillä oli loppukesästä ja syksyllä kaksi residenssijaksoa tanssijoiden Annamari Keskisen ja Eero Vesterisen kanssa, joiden aikana Valtterin hahmottelemien kohtausten tanssia ja lausuntaa yhdistettiin, ajoitettiin, sovitettiin, harjoiteltiin ja paranneltiin. Kohtaukset pohjautuivat kokoelman avaavan seitsemänosaisen runon 2 min sitten joku toinen minä osiin. Alkoi käydä selväksi, että tähän teokseen mahtuu noin puolet kokoelman runoista. Kohtausrunojen lisäksi siihen otettiin kymmenkunta Yleisö-sarjan tekstiä ja Rajauksia-sarjan itseohjautuvien autojen eettisistä ongelmista kertovat runot, joista tehtiin nauhoite bussimatkaprologia varten. Setelirunoja tuli tähän teokseen vähemmän. Setelirunoista Sarjanumerokristus ja Meidän virallinen kielemme tehtiin ideani pohjalta jättimäiset lippumaiset installaatiot yhteen kohtaukseen. Meidän virallinen kielemme -setelirunon tekstiä käytettiin myös nauhoitteena pitkässä kohtauksessa jossa Yleisö-kilvin varustetut mellakkapoliisit kuljettavat yleisön Vanhankaupungin kosken sillan yli.

Yleisö, Annamari Keskinen ja Eero Vesterinen. Kuva: Stefan Bremer.

Tämän lisäksi Valtteri oli jatkuvasti tehnyt työtä myös lavastajan ja valosuunnittelijan kanssa, jotka ovat näissä paikkasidonnaisissa ja immersiivisissä teoksissa hyvin suuressa roolissa. Näyttämöön verrattuna tilaa on paljon ja siinä myös liikutaan. Tämän lisäksi näyttämöteokset ovat usein paikoissa joissa infraa on valmiiksi. Paikkasidonnaisessa esityksessä kaikki pitää rakentaa.

Residenssijaksojen jälkeen aloimme työt tanssistudiossa. Pääsimme varsinaiseen esityslokaatioon pari viikkoa ennen ensi-iltaa. Siellä tilanne oli tietyllä tavalla täysin uusi. Varsinainen esitystila toi monenlaisia pieniä muutoksia tanssisaleissa harjoiteltuihin kohtauksiin. Turbiineilla täytetty kylmä teollisuuskiinteistö ei ole sama asia kuin tanssisali. Huomattiin, että jotkut ajatukset eivät toimi tilassa käytännössä ja sitten nopeassa tahdissa kehitettiin korvaavia ideoita.

 

Mikä on oma suhteesi tanssiin taiteenlajina?

Olen vuosien varrella seuraillut tanssia jonkun verran, kuten muitakin taiteita, mutta en voi sanoa olevani nykytanssin tuntija. Laji kyllä kiinnostaa ja ymmärrys sen suhteen on tietenkin jonkun verran kasvanut yhteistöiden myötä.

 

Ensimmäinen yhteisteoksenne on jo vuodelta 2014. Ovatko yhteistyöt vaikuttaneet tapaasi ajatella runoutta, omaa ja/tai muiden?

Olen ollut sillä tavalla hieman poikkeava toimija suomalaisessa nykyrunokentässä, että olen ollut aina kiinnostunut sekä uusia muotoja etsivistä kirjoittamisen tavoista, että runouden esityksellisyydestä. Useinhan nämä suuntaukset ajatellaan toisistaan poikkeavina. Historiallisessa avantgardessa nämä eivät kuitenkaan ole ollenkaan toisiaan poissulkevia asioita, jos ajattelee vaikka Dadaa ja Cabaret Voltairea, jossa kokeellinen tai avantgardistinen runous tuotiin juurikin esitysmuodossa esiin. Ja onhan meilläkin esimerkiksi tekijöitä, jotka yhdistävät kokeelliset muodot visuaalisen konkretismin ja konseptualismin perinteen äänirunouteen niin, että teksti toimii sekä paperilla että esityksessä, kuten Cia Rinteen teoksissa.

 

Esityksessä kirjoittamisen kannalta hyvää on se, että se kriisiyttää kirjoittamisen.

 

Omassa työssäni nämä ovat kulkeneet rinnakkain. Olen etsinyt uusia muotoja painettuun muotoon ja esitykseen. Kuluvalla vuosikymmenellä olen käyttänyt yhä aktiivisemmin esitystä myös kirjoittamisen laboratoriona. Esityksessä kirjoittamisen kannalta hyvää on se, että se kriisiyttää kirjoittamisen. Ensinnäkin esitys muodostaa kuolettavan välideadlinen kun pitää mennä lavalle tekstin kanssa, eikä teksti saisi olla paskaa, jolloin tekstille saattaa tapahtua lyhyessä ajassa ihmeitä. Toinen hyvä puoli tällaisessa metodissa on, että esitettäessä tajuaa toisella tavalla sen mikä toimii ja mikä ei. Tämä johtuu siitä, että kyseessä on toinen media, ja kirjoitettua tekstiä tulee katsottua uusin silmin. Valmiita vastauksia ei yleensä esittäessä tule, mutta dynaamisia suuntia ja vaihtoehtoja, joihin jatkaa, usein löytyy.

Yleisö, Minna Tervamäki. Kuva: Stefan Bremer.

Ongelmallista esittäminen on kirjoittamisen kannalta sikäli, että esitys on erilainen media kuin vaikkapa kirja. Esitys on kestollinen. Ääneksi muuttunutta tekstiä on auditiivisessa tilassa aina tietyn verran ja sitten se korvautuu uudella. Tekstiä lukiessa voi aina palata taaksepäin, esitys taas menee jatkuvasti eteenpäin. Ja vanhan on vaara unohtua. Tällöin esitystä varten kirjoittaja saattaa käyttää sellaisia keinoja, jotka kirjaan siirrettyinä eivät välttämättä toimi. Yksi tällainen vaaran paikka on erilaisten toistokeinojen ylenmääräinen käyttö. Popmusiikki näyttää miten toisteisen kertosäkeen avulla palautetaan vahva yhteys kuulijaan aina uudelleen. Kertsejä hoilottaa yhdessä koko yleisö. Silloin epäselvä mumina muuttuu kirkkaaksi yhteiseksi lauluksi ja mikäpäs sen hienompaa. Runoa esitykseen kirjoitettaessa onkin helposti vaarana, että kirjoittajan tekee mieli jäädä lavalla toistelemaan itseään, jotta kaikki muistaisivat jatkuvasti missä mennään. Tiedän tämän hyvin, koska käytän toistokeinoja kirjoittaessani niin paljon. Toisteisuuteen kirjoittamisessani on toki vahvoja kirjallisia syitä, mutta itselleni kirjan ja estradin mediumien välillä tasapainotteleminen näyttäytyy usein toiston määrän kanssa tasapainoilemisena.

 

“Runo on tekemisissä kielen ja tanssi liikkeen perusteiden kanssa. Tämän lisäksi muodonmuutosten maailma on molemmissa läsnä.

 

Olen tehnyt myös monitaiteisia juttuja koko runoilijan urani ajan ja olen sitä mieltä, että toisten taiteiden kanssa toimiminen ja niiden yhteydessä kirjoittaminen opettaa myös kirjoittamisesta paljon. Usein uudessa kontekstissa tajuaa omaa tekemistään uudesta kulmasta.

 

Mikä mielestäsi yhdistää runoutta ja tanssia?

Analogista niissä on tietty ytimiin meno. Runo on tekemisissä kielen ja tanssi liikkeen perusteiden kanssa. Tämän lisäksi muodonmuutosten maailma on molemmissa läsnä. Tuntuu siltä, että tämä muodonmuutoksellisuus on molempien ytimessä. Kuitenkin ne ovat perustavalla tavalla toisistaan eroavia – esitetty tanssi on usein liikettä ilman puhetta ja runous puhetta ilman liikettä. Kenties näistä syistä niiden päällekkäisyys on mahdollista ja kiinnostavaa.

 

Tanssia sisältävät esitykset koostuvat monenlaisista osista itse tanssin lisäksi, ympäristöstä, yleisöstä, puvustuksesta, äänimaailmasta. Miten nämä resonoivat teoksissanne runoutesi kanssa?

Tätä kaikkea on usein rakentamassa monta ihmistä, taiteellinen vastaava on kuitenkin Valtteri. Paikkasidonnaisissa ja immersiivisissä teoksissa ympäristö näyttelee erittäin suurta roolia. Se ei ole vain esityspaikka, vaan esitystä luetaan sen kautta. Jos runoutta käytetään niin massiivisesti kuin esim. Edustajassa tai Yleisössä niin ympäristön olisi hyvä jollain tavalla kommunikoida myös runojen kanssa. Sama pätee kaikkiin muihin elementteihin. Parasta tulosta ei kuitenkaan saada mielestäni sillä, että eri elementit pelkästään kuvittaisivat esimerkiksi teoksessa kuullun runouden sisältöjä. Mielenkiintoisinta on jos teksti ja muut elementit tangeeraavat, mutta eivät ole täysin yksi yhteen. Tämä lisää parhaimmillaan esitystilanteen jännitteisyyttä. Yleisö-teos oli hyvä esimerkki tästä. Siinä oli monta erilaista kuvaa päällekkäin, jopa niin että kuulin valitusta että välillä kaikkea oli liikaa. Tämä informaation hetkittäinen ylitarjonta näyttämökuvassa on mun mielestä vain positiivista. Se pitää yleisön varpaillaan ja kiinnostuneena.

Yleisö, Eino Santanen. Kuva: Stefan Bremer.

Suomalaisessa runoudessa tuntuu tapahtuvan juuri nyt erityisen paljon eri taiteenlajeja yhdistävän runouden saralla. Onko jotain teoksia (runoutta muihin yhdistäviä tai miksei kokonaan toistenkin taiteenlajien teoksia), jotka ovat tuntuneet erityisen vaikuttavilta viime aikoina?

Olen ehtinyt seurata valitettavan vähän yhtään mitään. Kaikki aikani tuntuu menevän nykyisin lukemiseen ja kirjoittamiseen. Olen tekstin kanssa tekemisissä jatkuvasti.

 

Toimit myös Kriittisen korkeakoulun Kirjoittajakoulun toisena vastaavana opettajana. Onko jotain kiinnostavia uusia kehityssuuntia runouden ja muiden taiteiden risteyskohdissa, joita olisi syytä seurata?

Kriittisen koulu on nimensä mukaisesti Kirjoittajakoulu ja siellä opetellaan ja opetetaan ensi sijaisesti kirjoittamista. Meillä toki tutustutaan esimerkiksi digitaaliseen kirjallisuuteen ja kirjallisuutta ja muita taiteita risteyttäviin teoksiin, mutta pääpaino on kirjoitetussa kirjallisuudessa. Koulussa on kuitenkin usein oppilaita, jotka yhdistävät kirjoittamiseensa erityisesti visuaalista aineistoa. Visuaalisuus on tietenkin kirjallisuudessa muutenkin paljon vahvemmin läsnä kuin joskus aiemmin. Visuaalisia keinoja käytetään yhä enemmän esimerkiksi romaanikirjallisuuden parissa.

Tanssielokuvan poetiikasta

Vilma Tihilä

Essee tanssielokuvan poetiikasta.
Essay on the poetics of dance film.

Vilma Tihilä: Ella & Alina

2-2019

Julkaistu Nokturnossa 2019 | Published in Nokturno 2019

Mitä on elokuvan, äänen ja liikkeen yhdistävän tanssielokuvan runous? Miten puhua liikkeestä, äänestä ja kuvasta, kun ne eivät itsessään sisällä sanoja? Aihe tuntuu olevan jotain, joka on aina hetken jossain muodossa nähtävillä, mutta sitten katoaa.

Tanssielokuvaa tehdessä, eri elementtien parissa työskennellessä ja niiden välisiä suhteita sekä yhteisiä logiikoita luodessa ratkaisut löytyvät usein yhdistelmästä kokeilua, suunnitelmallisuutta ja intuitiota. Työstän tanssielokuvan monitaiteellista verkkoa usein kysymysten kautta, esimerkiksi: Voiko koreografian luoda äänellä? Miten liikkuva kuva tanssii? Miltä keho kuulostaa? Voiko liikkeen kirjoittaa?

Kuva: Vilma Tihilä

Tällainen taiteidenvälinen lähtökohta elokuvan tekemiseen oli myös Maya Derenillä (1917-1961), jonka elokuvateoria ’poetry of film’ on merkittävästi vaikuttanut omaan työhöni. Liikkeellinen elokuva, tanssielokuva, on Derenin teorian mukaan elokuvan poeettinen muoto. Deren oli alunperin runoilija, joka omien sanojensa mukaan ajatteli kuvien kielellä, käänsi runoillaan kuvia sanoiksi. Kun Deren alkoi työskennellä elokuvan kanssa, hän löysi suoraan sen runouden, jota oli ennen kielellä tavoitellut: sanaston, syntaksin ja kieliopin kuvien kautta.

Deren kehitti elokuvaa itsenäisenä taidemuotona ajatuksenaan, että elokuvanteon tulisi perustua yksinomaan liikkuvan kuvan, siis liikkeen ja kuvan mahdollisuuksiin ja logiikoihin. Valtavirta-elokuvat perustuvat yleensä dialogiin ja narratiiviin, joka käsikirjoituksen muodosta ”käännetään” teatterin keinoin valkokankaalle. Deren ei hyväksynyt tätä elokuvan tekemisen lähtökohdaksi, vaan keskittyi elokuvan muodon kehittämiseen ainoastaan visuaalisten ja liikkeellisten tekniikoiden kautta. Työskentely liikkeellisten lähtökohtien kautta teki Maya Derenistä myös tanssielokuvan pioneerin.

Kuva: Vilma Tihilä

Tanssielokuvassa liikkeen poetiikka limittyy monelle eri tasolle, sillä koreografinen prosessi lävistää elokuvanteon kaikki tasot. Tanssijan liikkeen lisäksi myös kameran liike on tarkkaan suunniteltua, ja vaikka kamera pysyisi paikallaan on kuva itsessään aina liikkeessä. Editointi avaa mahdollisuuksia, jotka ulottuvat näyttämö-koreografisen tila-aika -ajattelun ulkopuolelle tai sitä laajentaen. Yhteen leikattavien kuvien rytmi, rajaus ja toisto, kuvatun liikkeen jatkumo tai katkonaisuus sekä esimerkiksi vaihtuvat lokaatiot asettavat kysymyksen kokonaisuuden logiikan rakentamiselle ja rakentumiselle jo suunnitteluvaiheessa. Näen tässä monia yhteneväisyyksiä runouteen.

Deren sanoo, että tunteiden ja ideoiden logiikka narratiivisen kerronnan vastakohtana on se poettiinen logiikka, jota elokuvan itsenäisenä taidemuotona tulisi seurata ja luoda. Samaistun tähän ajatukseen, koska liikkeen, kuvan ja äänen yhdistäminen tanssielokuvaksi antaa mahdollisuuden luoda hetkiä, tiloja ja aikoja, jotka eivät noudata lineaarisen narratiivin logiikkaa. Löydän tanssielokuvan runouden praktiikasta, jonka avulla voin tallentaa rajatun hetken tavalla, jossa kehon liike, kuvan liike ja äänen liike luovat läsnäolon. Verkkomainen kiinnittyminen ja rihmasto teoksen eri elementtien välillä sekä teoksen ja yleisön välinen yhteys mahdollistavat tämän läsnäolon syntymisen. Narratiivia tai ymmärrystä ei tarvita, on vain hetki, johon saa kiinnittyä.

Vilma Tihilä. Kuva: Tom Röllich

Lähteet:
Deren, M. and McPherson, B. (ed.) (2005). Essential Deren: Collected writings on film / by Maya Deren. New York: McPherson & Company.

Vilma Tihilä on ohjaaja, koreografi ja elokuvantekijä, joka työskentelee monitaiteellisten produktioiden parissa yhdistäen työssään nykytanssia, uutta klassista ja elektronista musiikkia, fyysistä teatteria ja elokuvaa. Tihilä on valmistunut tanssijaksi Turun konservatoriolta ja on tämän lisäksi opiskellut Sibelius-Akatemiassa musiikinteoriaa ja klassista laulua ja Tukholman teatterikorkeakoulussa fyysistä elokuvaa. Tänä vuonna Tihilä valmistuu London Contemporary Dance Schoolista tanssielokuvan maisteriksi.

 

Hakuilmoitus

Etsin työparikseni runoilijaa projektiin työnimeltään Two Pages. Two Pages on suunnitteilla oleva visuaalinen ja digitaalinen projekti, jossa yhdistyvät uusi runous sekä runoista resonoituvat lyhyet tanssielokuvat. Ideana on luoda ”virtuaalisen kirjan aukeama” yhdestä runosta ja yhdestä tanssielokuvasta. Näitä dialogisia teospareja, lyhytelokuvan muodossa olevia liikerunoja on tarkoitus toteuttaa 4-7 teoksen sarja. Inspiraationa suunnittelemalleni projektille on toiminut Louise Bourgeois’n teos He disappeared into complete silence. Two Pages -projektin kautta tavoitteeni on tutkia tapoja yhdistää runon, elokuvan ja kehon kieliä teoskokonaisuudessa, joka on digitaalisesti yleisön tavoitettavissa. Ella & Alina -elokuva on harjoitus liittyen yllä kuvattuun projektiin. Jos olisit kiinnostunut tekemään yhteistyötä, ota yhteyttä!

Vilma Tihilä

+358 40 523 0801

Jumalainen tanssirunous

Hanna-Mari Ojala

Essee tanssirunoudesta.
An essay on dance poetry.

2-2019

Julkaistu Nokturnossa 2019 | Published in Nokturno 2019

 

”Hän ei kyennyt ymmärtämään, että tanssi on runoutta, jossa jokainen liike vastaa sanaa”, kirjoittaa Paulo Coelho Mata Harista kertovassa kirjassaan Vakooja. Voisin kääntää lauseen yhtä hyvin toisinpäin: Runous on tanssia, jossa jokainen sana vastaa liikettä. Menisin jopa niin pitkälle, että tarkentaisin, sielun liikettä. Kyllä, olen ihminen, joka lukee Coelhoa ja puhuu sielusta ihan tosissaan. Sillä uskon, että sekä runouden että tanssin kautta on mahdollista olla yhteydessä johonkin jumalalliseen, omaan syvimpään olemukseensa.

The Death of An Imaginary Lover (kuva: Emmi Ojala)

Viime vuoden lopulla sydämessäni läikähti. Luulin keksineeni videoteoksilleni upouuden kategorian ihan itse, termiä tanssirunous en nimittäin ollut koskaan kuullut. Pienen selvittelyn myötä kävi kuitenkin ilmi, että eräs slovakialainen runoilija, Eleni Cay, oli käyttänyt julkaisuistaan nimitystä dance poem jo vuonna 2015. (Otin häneen yhteyttä ja nauroimme, että voimme kai jakaa keksijän tittelin, sillä molemmat kuvittelivat olleensa maailman ainoita tanssirunoilijoita.) Tosin tähän päivään mennessä minulle on valjennut, että tanssirunoudesta on kuhistu jo vähintään 1980-luvulta lähtien. Ehkäpä voin silti sen verran omiin nimiini laittaa, että tanssirunoutta videoteoksiksi kääntämällä olen henkäissyt hieman tuoretta tuulta tämän taiteenlajin uuden tulemisen alle.

Väite tanssin ja runouden yhdistämisen keksimisestä ylipäätään sen sijaan olisi täysin naurettava, sillä läpi aikojen kynä on tanssinut paperilla ja tanssi on nähty liikkeen runoutena. Ja onhan runonlausujien rinnalla todistettu sanoja kuvittavia tanssijoita, on ihailtu runonlausujia, jotka itse tanssivat säkeiden välillä ja ennen kaikkea on kirjoitettu ja luettu kasapäin tanssista kertovia runoja. Minun toteuttamassani tanssirunoudessa uutta on ainoastaan se, että siinä nämä kaksi kaunotarta lasketaan vapaiksi kumpikin omalla tahollaan ja kun ne vihdoin pääsevät samalle editointipöydälle, niiden välinen väistämätön syleily tallennetaan teokseksi, joka on enemmän kuin osiensa summa.

Kuvakaappaus teoksesta Fever

Eleni Cay kuvaa genreä näin:

 

”Tanssiruno on kahden taidemuodon synergiaa, se ei ole tanssia runoudella höystettynä tai runoutta tanssilla koristeltuna vaan kuin särkyneen sydämen puolikkaat saatettuina yhteen.”

 

Tanssiruno voi syntyä yhteistyössä tanssijan ja runoilijan välillä tai tekijä voi olla itseriittoinen tanssija-runoilija, kuten minun tapauksessani. Minä en voisi käsitellä maailmaa ilman runoutta enkä omaa paikkaani siinä ilman tanssia, joten koen luonnolliseksi, että teen teoksiini kaiken omin päin. Nautin äärettömästi siitä, kun voin yllättää itseni yhdistelemällä elementtejä, jotka eivät pintapuolisesti tarkasteltuina vaikuttaisi sopivan yhteen, mutta toistensa luo päästyään paljastavat jotain täysin odottamatonta. Kun näennäisesti erilliset osaset täydentävät toisiaan tavalla, josta muodostuu oma laajempi ja monikerroksisempi kokonaisuus kuin osat erikseen voisivat koskaan ilmaista, väristykset selkäpiissäni ilmoittavat jonkin ainutlaatuisen syntymästä. Kun jonkin tahattomasti yhteen törmänneen liikkeen ja sanan synnyttämä säkene tuntuu valaisevan koko tajunnan, mieleni hiljenee ja sieluni laulaa. Kutsun tapahtumaa vaatimattomasti ”taivaalliseksi yhteensattumaksi”.

Kuvakaappaus teoksesta Meeting

Tanssirunojen tekemisessä oleellista on, että teoksessa tanssi ja runo luovat keskenään tasa-arvoisen, tasapainoisen suhteen, ja että myös katsojalle jää tilaa tarkastella tuota suhdetta ja sen herättämiä tunteita ja tuntemuksia. Tanssirunoudessa kun kehollisuus on väistämättä läsnä eri tavalla kuin kirjoitetussa tai lausutussa runoudessa, ja kielellisyyden merkitys puolestaan korostuu puhtaisiin tanssiteoksiin verrattuna. Eleni Cayn kauniita sanoja vapaasti kääntäen:

 

”Tanssirunoudessa on loppujen lopuksi kyse siitä, että osaa kuunnella sekä kehollaan että mielellään, punoa yhteen fyysinen ja älyllinen.”

 

Ja sielullinen, lisäisin jälleen. Sillä minulle tanssirunon tekeminen tarkoittaa tunteitteni julkituomista mieleni ja kehoni löytämien tyydyttävimpien kanavien kautta enkä voi kuvitella sen jumalallisempaa olotilaa.

Kuvakaappaus teoksesta Shivers of Light

Tanssirunous on luonnollisesti läheistä sukua sekä videorunoudelle että tanssielokuvalle, jopa musiikkivideolle, mutta kuten jokaisella taidemuodolla, myös sillä on vahva oma identiteettinsä. Niin kuin minkä tahansa taiteenlajin tallentaminen, merkitsee se tanssirunollekin jonkinasteista lukkiuttamista, mitä voi mielestäni käyttää mainiosti hyväksi. Nimittäin yksittäisenä tekijänä tärkeimmäksi tanssirunon luomisprosessissa nimeäisin ajoituksen; sekä tanssin tallentaminen videolle että runon tallentaminen ääninauhalle tekevät niistä muodoiltaan pysyviä, jolloin niiden välisellä keskinäisellä ajoituksella voi leikitellä, mikä puolestaan mahdollistaa erilaisten merkitysten rakentumisen elementtien itsensä kuitenkaan muuttumatta.

Tietysti myös sekä kuvan että äänen editointityökalut avaavat oven toisensa perään tanssirunon edetä yhä pidemmälle ja korkeammalle, kehittyä olennoksi, jonka kaltaisella ei ilman näitä instrumentteja olisi olemassaolon edellytyksiä. Ja vaikka kirjoitan ja tanssin useimmiten improvisaation voimalla, editointipöydän ääressä työskentelee aina sisäinen kriitikkoni, jotta lopputulos olisi taidetta eikä itseterapiaa, jotain, joka olisi arvokasta paitsi minulle myös katsojalle. Ja Coelhon mainitsemalle maailmansielulle.

Kuvakaappaus teoksesta What is this?