Laulu rakkaudesta

Olen syntynyt suureen eurooppalaiseen kivitaloon.  Te näette edessänne kaiken mitä on jäljellä. Kesä päättyy, syksyn korvalla kuulee merkillisiä. Europe tulee Suomeen, Saksa tulee Ranskaksi. You see what you see, you see what you know. Me etsimme sanastomme mukaisia tunteita. Näin on tapa mailmas. Pitäkää mielessä että kirjoitan runoa. Piipitystä ja puiden suhinaa ihmisääni instrumenttina. Rhythm and Noise and Speeding Cars. Kysymys kuuluu, kun lukee tämän kirjan ken. Mitä kieltä me puhumme seuraavat 400 vuotta.Seuraavana päivänä tulee ilmoitus.Kuusi on metsäfirmojen liikemerkkien oma puu. Kiinalaisilla on latinalaiset äänet.Mitä tahansa sanotaan, Morriseylla on oikea kysymys. Milloin henkinen kehityksemme saavuttaa biologisen tasomme. Onneksi on toiveita, joita tulee lisää. Onneksi on toiveita, jotka eivät koskaan. Näillä minä hengitän, tällä minä rakastan. Minun on vaikea päättää kumpaa surisin. Tänään on eilistä pilvisempi päivä. Ciceron levyinen musta juova sunnuntain poikki. Me etsimme sanastomme mukaisia tunteita. Tämä on minun kotini maan päällä. Paikannimi kulkee miehen mukana. Fyysinen ruumis on muodon idea jonka aine täyttää. Sekä tila että aika ovat kielen osasia. Aine pyrkii olemaan olemassa, tapahtuma tapahtumaan. Suuria ovat luonto, kuolema, yhden suhde yhteen. Niistä suurin on rakkaus. Luontoon voi kirjoittaa suoran kadun maiseman halki. Rakkaus pyörtää kaikki yritykset. Kisko. Kaavi. Kuohu.Kuvansi. Löytänä. Inget. Kadun on tunkeuduttava rakennukseen. Wenn die Motoren brüllen, zuckt ihr Herz. Sade tulee ja syksy sellaisella kiireellä että huimaa. Suljin silmäni ja tunsin Puccinin soluvan pääni läpi. Iso raskas ovi kiinni. Avain lennähti viuhuen ilman halki kuin laulu. Rakastavaisten puhetta ei käsitä vuoden päästä kymmenenkään. Minulla on paljon kiireempi kuin syksyllä. Se jaksaa odottaa joka ikisen päivän. Olen lähdössä Los Angelesiin. Minä kuulen sinun äänesi puhelimessa. Tässäkö oli kaikki. Minä vaihtaisin sinut edes yhteen syksyyn. Tänä syksynä puut kuolevat jo toisen kerran. En kestä ainuttakaan auringonlaskua. Mistä kaikesta minun onkaan luovuttava. Mistä ajasta mihin luette yötä olevan. Yksin yössä kourassa kuun, sirppi ja murhe mustan puun. Laula laula kavala suu, salamus haavan umpeutuu.Jos tietäisin sen linnun nimen, ilmoittaisin kyllä. Jälkikesä jatkuu ja kaikki päivät valkenevat sumuisina. Yö on tehnyt tuloaan jo monta kuukautta. Kunpa olisit näkemässä käden joka täyttää nämä rivit. En tarvitsisi kieltä jota ilman en käsitä. Tänään on ensimmäinen aamu kun sytytän lampun työpöytäni ylle. Lisään kontrastia nähdäkseni lukea mitä etsin. Äänet hukkuvat sumuun. Vain rakkautta puuttuu kun sitä on vain annettavaksi. Sydän jolla rakastan on sama sydän jolla sinä rakastat minua. Täytyy mennä, vaikkei halusi. Kuu kuulta etsin muotoa jolla on sinun varjosi. Joka kuu sen on muututtava. Kaikkea en unohda koskaan. Ajatus, kyky, tahto, puhe. Todellista historiaamme voivat tuskin lukea toiset. Niinpä otin ja kaivoin esiin hänen luunsa. Tahdoin nähdä kappaleen historiaa ja vaelsin. Elämäni päivät lapsuuteeni saakka. Mitä ihmiset eivät tekisi, mitä ihmiset eivät tekisi. Olen syntynyt suureen eurooppalaiseen kivitaloon. Asun kaupungissa jonka kattojen yllä hohtaa taivas. Sitä katselen ja kuuntelen kuinka pedot yhtyvät kotirouviin. He hyväilevät kumppaninsa aaltoilevia hiuksia. Ja hiovat kynsiään toisiaan vasten kyltymättä. Jalkovälissä kalanpää, ylinpänä viehkeä naisen pyrstö. Siispä huomatkaa isät ja te isänne veroiset nuoret miehet. Kuinka talonne edessä puiston puut vaihtavat lehtiään. Ja vuodet vierivät elinvoimaisina nuorten tavoin. Miten kuolema se perii meidät ja meidän työmme pohjoistuuli. Siispä valmistellessani runoa kuin sairaan houretta. Pidän mielessä päällikköjen julmuudet ja sotaisat teot. Nuorten lemmenhuolet jotka riipaisevat katsojan sydäntä. Sillä me etsimme sanastomme mukaisia tunteita. Emme tosin kaikkia sillä huomattavimmat me jätämme. Sanansaattajien varaan me jätämme huumorin ja viisauden. Joiden lähteenä ovat oman isämme käytännön opetukset. Mutta minä toteutan runouden lait leikkien ja tanssien. Ja herätän lukijassa aitoja tunteita eli kauhua ja sääliä. Kannattaa siis katsoa kenen huostaan maineensa uskoo. Me runoilijat olemme hankalaa väkeä emmekä koskaan hallitsijan. Heidän runokäärönsä kulkeutuvat torille lahnan käärepaperiksi. Ja vaikka jäljelle jää hionnan vaiva ja ajankin hukka. Rakastakaamme runoa, olkoon se elämämme auvon ainoa lähde. Nyt on syyskuu ja tästäkin on tulossa rakkausruno. Menin naimisiin ja lupasin jättää tutkimusmatkat. Kolme päivää sitten palasin, lähdin postijunalla. Halusin kirjoittaa runon joka saisi hänen poskensa hehkumaan. Te näette edessänne kaiken mitä on jäljellä. Millaiset kurjat portaat, miten hämärä kaiku. On kuluman jälki lakkaamaton. Askeleet alaspäin menneisyyden tähden. Minä olen satumaisten aikojen jäänne. Juuri nyt muisti pitää hirvittävää elämää. Penkoo runoja ja löytää yhden vielä nimettömän kasvin. Enkä tiedä pyytääkö öljyä vai puuta josta öljy virtaa. Me siis kävimme tuonelassa, meidät vei helikopterin ääni. Jos totuus olisi voimassa seuraavat kolme minuuttia. Gabriel, minä pelkään että nyt ei ole oikea aika. Ennustan syyn syksyä. Minä olin lapsi ja Timbuktu, Afrikan tähti olohuoneen matolla. Kuljin merkittyjä reittejä kunnes opin poikkeamaan sivuun. Ja näin rikkaudet joita hankittiin sekä muinaisina aikoina että nyt. Eikä kukaan kertonut että satu oli totta joka sana sekä mennyt. Siitä lähtien meidän on ollut lukeminen ja laskento. Kuin rima joka kulkee Rilken ja Rimbaudin välissä. Ou rili. Se satoi, nukutti uneen ja jätti valvomaan. Mikä on runouden tehtävä tänään.Vaikka minä ylösalaisin kääntäisin taloni kukaan ei kerro. On asioita joista on hyvä tietää kun niistä tulee puhetta. Poika on pantu ennustamaan vailla pelkoa ja vihaa. Se oli pitkä sota, se oli pitkä tarina. Kun kävelen en jätä askeltakaan ottamatta.Vesi puhdistaa itsensä juoksemalla. Suru on jalkapallon kokoinen. Yö palaa mieleen kuin filmi. Kotiin palatessa on kaupunki keinovalossa kellertävää usvaa. Kohtaukset ovat täynnä mieltä, mutta eivät logiikkaa. I’m not part of the business, I am the business. Kaikki on vain hihnaa ja ratasta. Pyörä ja c-vitamiini toimivat evoluution esteenä. Kadun nimi on neljä kertaa neljä.Kelttiläisissä kielissä puut tarkoittavat kirjaimia. Pyökki on yleisesti käytetty synonyymi kirjallisuudelle. Eikä taistelua käydä fyysisesti vaan oppineiden kielillä. Lukekaa runoja aamuisin kun ajatte partanne. Vain kultamalmista voi tehdä kultaa, runoudesta runoutta. Särmistä, kalliosta, hongasta syntyy ja elää kieli. Aukea ei metsän ovi, vaikka kuinka annoitte sanoja. Puusta helliteltiin puukko. Että toisen tajuaa vasta kun sammakot alkavat putoilla suusta. En uskonut että pimeä löytää perille näin aikaisin syksyllä. Ihmisen kehittämä teknologia ja tapa tarkastella maailmaansa. On tuskin mahdollista, että laji kestää niitä molempia. Ollaanko me Apolloksen vai Paavalin puolta. Minä olen tie, totuus ja huojuva merkki. Risti on soiva esine jota sanotaan kuvaksi. Me sanomme sen minkä parhaiten osaamme. Merkki elää, puu on kuollut ja nyt se versoo. Minä uneksin kirjaimista, minä uneksin kirjainten kuolemasta. Väliin taas työntyy rikkorantainen kieli. Historia jonka kärkenä on Kreikan valtio. Usean on itsehallinto, mutta niiden sanotaan. Me olemme Eurooppa, sen yhteisön nimi. Päivänpaiste, sateet, eikä vieläkään pakkasta. On meillä suolan tieto ja sokerin, vesi sekä ilman. Ja siitä jonka sen teki, siitä jonka sen teki. Ennen kuin runous onnistuu omaksumaan ajan merkit.Koko päivän miettinyt kuolemaa kun se tulee.Keltaiseksi välähtänyt koivu ikkunan takana. Turha lempi, väärä onni, pistooli kertoo tuvassa. Koska meille on annettu tämä näkemisen suunta. Se olen minä enkä koskaan sama mikä minusta on tullut. Pysähdyn tuijottamaan ovea, pimeyttä, sanon itselleni. Tämä on se ovi, se pimeys, sitä musiikkia. Minä olin siellä eilen illalla. Kaikkea voi tapahtua kaikille.Jokainen hengenveto on ainutlaatuinen. Se ilmentää mitä on nyt. Yö on puraissut vaahteran huulet helliksi. Ja me tunnemme jokaisen muiston nimeltä. Suru. Petos. Kauhu. Hirmutyöt. Hävitys. Ja se sai meidät kaikki ajattelemaan. Mitä merkitsevät sanat rauha ja ilo. Ei meillä ole tulevaista vaan pysyväistä kaupunkia me etsimme. Eikä kukaan huomaa mitään, luonto ei ole pinnalla. Elämä on paennut kiven sisälle, elämä alkaa millin syvyydessä. Hankin lähtöä, menen. Mustana ammottava ovi, älä koske minuun. Ei se koske minuun. Pää itkee. Päälle lauloin, totteli kimoni kallis oikeaa ja vasenta. Mikä minusta on tullut mitä olet antanut tapahtua. Sen siitä saa kun syksyn saa. Suurinkin meistä on sidottu näihin aiheisiin. Tarina on edennyt tähän, joku kertoo televisiossa siitä. Miten surullista on vanheneminen ja kuolema. Syntyä ja niin pois päin. Ei tosipaikkaa johon ei olisi tarjolla kolmea koetusta. Syyskuu syyskuu, pilvet taivaan lomassa ja julmetun kylmä valo. Puut kuolevat jo toisen kerran tänä vuonna. En ole kuullut koivunkaan. Taas sua muistin maailman tiellä. Minun on sinua ikävä ettei mitään sanottavaa. Olin tammi, nyt minä olen paju, nyt minä taidan taipua. Osaatko sinä vielä sen meidän laulun. Missä sinun lapsesi nukkuvat tänä yönä. Kun nuori kuolema istuu kahvilassa. Jumala on valoisa perhe vailla kasvoja. Tuska niin kova että unohtaa huutaa sen merkiksi. Etsin sitä kieleni lapsuudesta. Kuinka riemullista kun aamu kulkee kohti hämärää.Kukapa ei tottuisi hämärään jos on saanut harjoitella pimeässä. Tajunnan totuus näyttäytyy aineen kuvitelmissa. Meillä on luovuttamaton oikeus valtiota vastaan.Katsoja näkee kaiken.LA:ssa ei ole politiikkaa, kulttuuria, järjestystä, historiaa. On pidettävä vuodenajat ja syysuhteet järjestyksessä. Olemme kasvotuksin emmekä ole koskaan tavanneet. Luonto ei tarjoa lausumia. Luonnosta ei voi puhua puhumatta itsestään. Mitä ihmettä sinä kuvittelet. Rastailla ei ole pienintäkään valtaa. Ei ainakaan ulkopuolella kirjoitusten. Itsenäisesti olemassa olevia yksikköjä ei ole. Me näemme omat kysymyksemme. Mikä on varjoni todellinen pituus. Luonnonlait edustavat esineiden sisäistä liikkeen harmoniaa. Nyt on elefantille raivattava tilaa kääntyä. Jean-Michel Basquiat on viimeinen uhri. Mondrian abstrahoi puun, Kiefer palautti sen.Sietämätöntä rakkaudessa on kun se loppuu. Sietämättömintä kun se ei koskaan lopu. Jos kaikilla olisi nimi tarinoita ei tarvittaisi. Kun yksikin sana puuttuu tarina on kerrottava. Olen enemmän kotonani sanomalehdessä kuin Georgicassa. Täällä on pakko nähdä itse. Minä tarkastelen asioita kirjoitettuina sivuina. Sanat kuuluvat kirjoitukseen, mutta ne eivät ole minun. Rakkaus tulee hitaasti kuin tosiasia. Kuin askel jonka otan. Minä ohenen koko ajan. Talvi tarvitsee tullakseen jokikisen päivän. Me olimme pieni piirimuuri, mihin sinä katosit.Mennään katsomaan Tanssia Leningradiin. Tässä maailmassa me ehtisimme vielä. I’m going to San Francisco. Paleleeko sinua nyt. Entä kun tuuli ulvoo ja lunta tulee joka paikkaan. Onko sinulla lämmin takki johon kietoutua. Soita minulle joku pimeä ilta. Koko yön tuuli koputteli tuuletusikkunoita. Minä puhun sinulle koko ajan. Jos kaikki puhutaan, kaikki on mennyttä. Kaksitoistatuhatta elämäni päivää. Miljardi sydämenlyöntiä vielä edessä. Mitä tiedätte muita lausetapoja. Joissa elämää matkaan verrataan. Miten käy ihmisen pitkällä elämänsä matkalla. Kun on aljettu, niin tiedetään loppuvankin. Kiusaamista, linnunpesien ja poikasten hävittämistä vältettävä. Voin haistaa kemikaalit. Minä kuuntelen miten Miles ajattelee. Tuuli meni ja talo jäi liikkumattomana paikalleen. Tämä on minun tapani rukoilla. Nainen on luusäkki, kallo, lihalla naamioitu kuolema. Kuin pallo jonka yksi puoli on aina piilossa. New York on rakennettu hapantuneesta maidosta. Ihmistä ei vielä ole. Tämä on ajattelua kuoleman kautta. Mielessäni on aikaan leikattu muoto. Tällä planeetalla asuminen edellyttää tahtoa. En jää paikoilleni yhdelle tähdelle. Kaikkea tätä olen harjoitellut koko ikäni. Syyskuuta kestää viitisen vuotta. Sinistä sinistä sinistä, sinistä sinistä sinistä. Isot kivet vierivät pitkään, pienet kivet tietävät miksi. Keltavästäräkki syö bensiiniä. Hiisi on tarkkampuja joka piiloutuu pähkinäpuupensastoon. Myös me piiloudumme sinne. Toinen odottaa toista ja ainoa turvapaikka on perhe. Ihmisen liitto ei ketään vastaan. Telkänpojat ja telkäntytöt kalassa kaislikon tuntumassa. Mitä merkkejä ne tunnistavat, sisällään ja ulkona. Meidän tyttöjä ne rakastavat ja meidän tytöt niitä.  Katso niissä on mustaa ja katso niissä on valkeaa. Mutta mitä tarkoitusta varten ne ovat. Poikue poikueiden joukossa yhden ohikiitävän hetken. Enkä minä koskaan löydä sanoja selittääkseni tämän. Ennen kuin ne ovat jo sukeltaneet mustaan veteen. Koskaan silmiini palaamatta. Oma lapsuus meni täällä kasvaessa. Puun tietoa ja puukon taitoa opiskellessa. Mikä sykähdyttävä pari, omat tytöt. Toinen kuin jäntevä puu, toinen kuin liihottava perhonen. Meidän rakkautemme oli kuin heleä kansanlaulu. Ajan mittaan sen marginaaleihin ilmestyi huomautuksia. Ja niin marginaalit täyttyivät. Lopulta laulua ei kukaan enää tunnistanut. Tänä aamuna sumua ja märkää silmänkantamattomiin. Tänä aamuna joka tunne kuin seitsentavuinen sana. Raamatun lyhin jae, ja Jeesus itki. Hän jota emme minäkään pitäneet. Kootkaa talteen tähteeksi jääneet palaset, hän sanoi. Niin ettei mitään joutuisi hukkaan. Paavali toivoo pääsevänsä käymään Roomassa. Koskaan ennen ei ole voinut elää näin. Piti kärsiä pahinta, että alkoi tuntea edes jotain. Ei silmä voi sanoa kädelle, minä en tarvitse sinua. Voimmeko tajuta vain opittuja ilmeitä. Psykologia oli luettuna uuvuttavaa ja sievistelevää. Hänen toimintaansa katsellessa se oli suoraa ja korutonta. Karskia meininkiä jota ei voinut kuin ihailla. Olla valmiina uuteen rakkauteen luontoa ja ihmistä kohtaan. Tässä kohtaamisessa on sinä aina Kristus. Maailma rikkiajateltuna. Ja tila ja ajat. Ja se mitä ihmiskunta teki ja ajatteli. Tuuli paukkuu ja syksy etenee nopein siiveniskuin. En näe yhtään ainutta pikkulintua. Meillä on linnunluut ja sormenpään kokoinen sydän. I’m back from Los Angeles. Vein sänkyyn villikissan, konerasvaa, tupakat. Koska talvi meidät kohta nostaa arvoon. Osoittakaamme olevamme valmiit puun tehtäviin. Hän tuntee ja kuulee itsensä kirjoituksessa. Tyhjä tila kuhisee järjestyksiin asettuneita merkkejä. Ikävä kyllä on elettävä joka ikinen päivä. Joka ikinen päivä odotan sanaa sinulta. Näinkö oli minunkin elämäni mentävä. Millaista sanan voimaa minun olisi käytettävä. Sinuun en pysty. Kaikki matkatavarat putosivat yhtaikaa käsistä. Kaksi kitaraa, pari sointua pianosta, laulun ääni. Olisitpa tässä vieressäni. Hollywood unias helppi. Puhelin Sunsetin ja Orangen kulmassa. Helppi on Suomea. Unias on Aaroa. Hollywood muuan Boulevard. Kukaan ei kirjoita näin kun sitä ei voi sanoa. Onko meillä enää muuta puuhaa täällä. Voisin mennä muistoihini. Pussillinen kuivattuja herneitä. Voi että näissä on tavuja. Look at all these syllables. Kun tunteista saisikin 60-luvun hittejä. 60-luvun hiteistä ainakin saa tunteita. I could easily fall in love with you. Ei maan päällä voi eksyä. Mutta harhaan voi ajaa. Onneksi on ikävä kyllä. Hollywoodilta La Breaa alas Sunsetin yli Santa Monicalle. Nämä ovat asioita joita ei voi ikinä muuttaa. Ymmärtäisitkö sinä sen jos olisit kyydissä. Yöllä, onko sinun minua koskaan ikävä. On nämä merkillisen näköisiä kirjaimia. Merkillisen näköisessä järjestyksessä. Radiosta voi kuunnella yhtä asemaa kerrallaan. Mutta valoja näkee miljoona. En jaksa miettiä mitä oikein tuli sanotuksi. Human Rights Now. Nyt ehtisi vaikka rakastaa joka päivä. Tänäänkään ei syksy etene yhtään. Jos sumu olisi sinistä sen voisi sanoa kauniimmin. Näin paikallaan eivät puut ole olleet koskaan. Ajan kulunkin kuulee vain musiikista. Katsomalla pitkään näkee ihmisen vilahtavan ikkunassa. Ja sitten tauko. En käsitä miten toisen ihmisen kanssa voi mennä yhteen. En käsitä miten mahdotonta hänestä on luopua. Voiko miljoona brittihittiä olla väärässä. Yhtäkkiä niiden hyräileminen on tuskallista. Muistelen nuoruuttani. Kurkkua kuristaa. Sinä ja minä liikennevaloissa. Pikkupojan tunteet kesällä 1968. Ja täällä minä asun yksin yksinäisessä asunnossani. Syksyllä 1988 pakko sanoa lyhyesti. Ettei kirjoita, pirstomielisesti. All you need is love. Kun näkisi jotain todellista. Salaman iskemän puun pirstat. Mutta syksy on jämähtänyt tyystin paikoilleen. Ei ole ketään jolle sanoisi. Katso tuota ihmistä. Syksyn ensi tiainen sentään kävi kurkkimassa minua. Minä muutakaan toivoisin kuin saada kertoa siitä sinulle. Kuule rakas kuinka lauseeni käy yhtäkkiä kantavaksi. Tässä samassa valossa me odotamme koko päivän pimeää. Tässä samassa valossa me näemme lehtien kirkkaat megawatit. Me sentään pystyisimme vielä vastustamaan kuolemaa jonkun yön. Nyt on kolmaskymmenesneljäs vuoteni taivasta kohti. Ja mysteerio yhä eläen laulaa vedessä ja laululintusissa. Ei, ei miljoona brittihittiä voi olla täysin väärässä. Ainakaan kärsimyksen suhteen ne eivät ikinä erehtyneet. Pimeyden ja ilottoman päivän haamuineen mua saartaissa. Kun kuume maailman ja häly kiihtynyt ja hyödytön mun sydämeni. Painoi lyöntejä Uh! Uhh! Puh! Puh! Hohoo, kratsh! hohhoo, pläts! Jippii, jotain tapahtuu, minulle tuulet puuhaavat nyt työtä. Päivä taas tulta kirkkaampi ja puut huojuin mukana kuvassa. Niistä iloitsisin jos, sydän avara kuin aaria tai aatos. Lauseen mahdollisuus sanoa mitä tahansa mistä tahansa. Varsinkin jos osaisi italiaa, yhtä kauniisti kuin Gedda. Kenties tämä on tosi elämän merkki juuri, nauraa harakka. Lähes kaikelle muulle paitsi puille joihin näemmä taas. Runoni palaa valo musta, tuntuu tää on Miles kun soittaa.18958 bytes to write sunday morning 102388. Taas sunnuntai ja herätys sateen ropinaan. Ovatko nämä kaikki automaattisia sanavalintoja. Kun tyttäreni puhuvat, kenen kuulen puhuvan. Vielä joku vuosi ennen kuin he tulevat tietoisiksi. Annan teille cummingskin mieluummin björlingiä. Saatte lukea nuoruutenne kahviloissa mitä on. Drömmen om den språkliga resan till diktningens kejsardome. mot individet innebär bara vilsenhet och död. Ja ihmisen käytös kaikessa mikä koskee korkeampia asioita. Se on vanhanaikaisempaa kuin meidän koneemme ovat. Lähemmäksi toistaan ihminen tulee vastustuksen sylipainissa. Tämän enempää en juurikaan pysty antamaan. Painakaa se sydämeenne. Juuri näin kirjoitettuna. Niin löydätte isin vähän kaikkialta sillä. Tyttö nuori alaston miljoonan patsaan väärti on. Tämän näköisemmäksi ei suomen kielen lause voi tulla. On aika, Gould pitää huolen sunnuntain kulumisesta. Koivun läpi näkee nyt, se olen minä. Tähän minun tulee luottaa, saan itsestäni. Koivu on fuuga joka värisee lokakuun tuulessa. Blue ja blau ja bleu ja blå eli keltainen on väri. Mihinkään ei voi luottaa. Maantieto helpottaa hevosvarkaitten toimimista. This is England, this is how we feel. I don’t want to change the world. I’m not looking for a new England. All I’m looking for is another girl. Tietysti minä improvisoin. Mutta sellaisilla aineksilla, jotka ovat vanhaa perua. Vuosien varrella kerää röykkiöittäin asioita. Yhtäkkiä ne sijoittaa siihen mitä tekee. Jos tekee lännenelokuvan, ei missään tapauksessa psykologiaa. Jos tekee rakkausrunon, ei missään tapauksessa tappeluja. Mahdoton ei ole ranskalaista. Milanosta Lontooseen kulkee roomalaisten kinttupolku. Kaikki miehet tiedostavat elämän traagisuuden. All translations from English are by the author. Koko laivastomme seilaa aina kohti Sisiliaa. Vaikka tiedämmekin, että se merkitsee sen tuhoa. Taas on vuosi elämästä mennyt. Myös lokakuuta kestää viitisen vuotta. Mahdanko ehtiä vetää jokaisen hengenvetoni. Mahdanko oppia kirjoittamaan jokaisen lauseeni. Eilen oli sumua ja vettä vaikka miten moneen suruun .Ei ihme, että aurinko jätti tämän päivän väliin. Muutama päivä ja sitten on marraskuu ja kylmempi. Minä muistan sinun polvesi aina. Kuljettiinko me koskaan sateessa. Ei niin isoa rakennusta, ettei ulos olisi lyhyt matka. Joskus sekin tuntuu väärältä. Juuri nyt ei mikään tunnu oikealta. Paitsi se mikä on kohtuuttoman julmaa yhden osalle. Yhden miehen yksi suru. Sopiva nimi Pollockin maalaukselle. Ja myös minä olen maalari! Tähän päästäkseen oli otettava monta rohkeaa askelta. Koko sivu punaista sinun lämmöksesi. Koko sivu kaikkia kirkkaita värejä pienellä pensselillä. Jokainen osaa soittaa kauniin c:n. Tätä kaikkea varten minun oli todella synnyttävä. Sinä olet sitä mitä minulle tapahtuu juuri nyt. Minä olen lämpö joka aiheutuu tämän lauseen kitkasta. Jos nyt kuolisin on täysin älytöntä. Kuka ihme keksi alisteiset sivulauseet. Kaikkien kirjainten kaikki suhteet. A remarkable achievement. Voisin yhtä hyvin olla tutkimatta luontoa. Sillä perusteella että se on niin vanha. Sinä olet ääni kellossa joka hetki. Minä aistin sykkeen ranteessasi. En jaksa vilkaista omaani. Tulee sellainen ikävä joka pienintä pientä. Tämä päivä päättyy nyt tähän. Näiden ihmisten kanssa minun on elämäni elettävä. Me käynnistimme keskustelun taiteen uudesta ideasta. Viisi vuotta ei muuta mitään. Aika ei pysäytä tätä liikettä. Me olemme kaikki vielä nuoria. Tätä kestää vielä kaksikymmentä vuotta. Tältä minun runoni näyttää loppuun asti. Minä kirjoitan raidoilla siinä missä muut kirjaimilla. Annan ääneni kaikille enkä kenellekään. Koti on se paikka jossa haluan olla. Tunnen itseni turraksi. Minulla on syntymästäni saakka heikko sydän. Kait tämä on hauskaa. Mitä vähemmän siitä puhumme sen parempi. Sen parempi jos sävellämme kaiken sitä mukaa kuin etenemme. Olen vain eläin joka etsii itselleen kotia. Jaan saman tilan muiden kanssa muutaman hetken ajaksi. Ja sinä rakastat minua kunnes sydämeni lakkaa lyömästä. Sinä rakastat minua kunnes kuolen. Jihuu, minulla on rutkasti aikaa jäljellä. Jihuu, sinun silmistäsi loistaa valo. Ja minä rakastan ajan kulumista. En rahasta vaan koko ajan rakkaudesta. Haluan opettaa ranskattarelleni intiaanikieltä. Horisontissa näkyy savua. Ei ne on sittenkin puita. Söörnäisten oranssit tulet. Taivas vielä hetken Espoon yllä. Turkoosi tähän ennen kuin se on ohi. Nyt se alkaa olla ohi. Näin aika kuluu, hullunkuriset tavut. Ihmeellinen rakkaus joka ei tarvitse niitä. Se elää niistä. Minä keksin niitä koko viime yön. syntiä koskaan, ei häpeää ikinä. Minä pidin sinun tuoksustasi. Minä rakastin sinua aamulla ja annoin vanhat sanani. Minä en ole sinä yks yhteen. Tästä eteenpäin olen yks kaks. Runo muuttui iäksi. Me emme ole koskaan enää sama. Olen nähnyt vähemmän ja epätarkasti. On niin pimeä että kaiken kuulee yksin. Tunti enää ja kuulen Juhan Viidingiä. Tai jos tavuja ne daktyylin tahtiin. Mieheksi valmistun kuun ja tähtien loisteessa .Ei taida olla naista joka enää uskoisi moiseen. Mihin he mahtoivat kadota, me olemme huonoa vuosikertaa. Tästä näkökulmasta katsoen olen joka päivä sama. Samat hitit, samat iskut, samat samat. Kuinka kauan voi etsiä sitä mikä ei koskaan kadonnut. Kaikki haluavat auttaa sinua. Jotkut ihmiset ovat hyvin ystävällisiä. Tähän asti kaikki hyvin. Sitten jokin menee vinoon, jää kaunis ääni. Sen sanon, Chelsean tyttöjä ei enää valmisteta. Jää on kaunis ääni, mitä vittua se on viroksi. Ai einakaan oo jän äynis kaani. Mutta varmaan se on sinne päin, niin paljon sinne päin. Eilen vietin muutaman tunnin Tallinnan satamassa. Oli siinäkin kokemus. Kunpa voisin kirjoittaa kansakunnan balladit. En välittäisi siitä kuka kirjoittaa sen lait. En miks loppusoinnun umput laulun puussa uinuu. Oma vikanne jos sanotte tätä runoksi .Oma vikanne jos ette. Olen syntynyt suureen eurooppalaiseen kivitaloon. Ja siinä on monta kerrosta. Ajattele miten monta siinä on englanniksi. Näin pitkää syksyä en ole elämässäni nähnyt. Soisin sen jo, muttei koskonkaan. Meillä oli sama nuoruus, eri aika. Ei yhden miehen sanoja ole kovin paljon. Syksy, puut, sumu, niin kylmä ennen kuolemaa. Ainoana ilonani Englannin laulut ja Amerikan .All I have to do is dream dream dream dream. Uneni vaatii jatkuvasti yöt ja päivät. Kuinka yksin voi ajaa bensa-asemalle. Kuinka yksin voi olla omassa autossaan. Radio soittaa pop-sävelmää jonka tunnen. Ja pelon tunnen, se lävistää. Olen nuori elämä yökahvilassa. Tämä on Helsinkiä. Minulla on taskussa kirja. Näen tyttöjen kävelevän ohi mustissaan. Älä lue enempää kuin näet. Minun on hetkittäin hyvä olla. Ratsia lauantai-iltana Pohjoisrannassa. Jotain tapahtuu, ajan ohi. Tie johtaa bensa-aseman ohi ja ison tehtaan. Ajan Herttoniemeen, on isänpäivä, oikeastaan yö. Katselen hartaasti kun Twombly lukee Catullusta. Sataa vihdoin lunta. Näen miten äänettömästi se peittää alleen kaiken. Olisipa meillä lumen kärsivällisyys. Ajattele miten tärkeää aate on. Kuin nukkuisi yksin kylmässä vuoteessa. Ei saa toivoa että hallitus nukkuisi hankeen. Ei sen takia että se on vastoin käskyjä. He eivät sovi runon sankareiksi. Minulla olisi tarjota muutamia nimiä. Miehiä ja naisia kummallekin listalle. Mistä lumi tulee. Mihin värilliset pullot menevät. Oletko nähnyt ainuttakaan hukattua hiutaletta. Viimeisen osa on katkaista kamelin selkä. Kaikki valmistelevat seuraavaa erehdystä. En muista koskiko kovasti mutta naisen muistan. Sataa lunta, suuria maan kokoisia läikkiä. Kuvitella ettei Neuvostoliittoa olisi. Minkä maalainen olisi silloin Malevitsh. Luonto on tehnyt ihmiselle paljon propreja. Ne täyttävät tämän minun runon. Sinä päivänä Saksa rakastui Ranskaan silmittömästi. Kaverit ja minä, me laadimme aikamme lakeja .Ja olemme aikamme niitä vastaan. Mihin kaikkeen yltää runoilija. Pidä Paavali koko ajan mielessä. Kristus on pelkkä sivujuoni, sanovat roomalaiset. Mikä ilo on elää vuosituhannen loppua. Kukaan ei ole koskaan kirjoittanut näin. Miksen aloittanut jo 1968. Helsingin keskustassa virtaa puroja talojen alla. Kaikki aika nähdyn, koetun ja luetun kommenttia. Täytyy kehittyä, muuttaa perustuslakeja, valtiota. Olen ihme, olen mies, olen isä. Olen sinisilmä europidi ihminen maan päältä. Kuulen kaikki kauniit äänteet. I gazed into heaven’s blue, heard how the trees talked. I remembered Jesus’ pain, I listened to the trees talk. Sanakirjat pitkin pöytää, rivit ja ryhmät. Kalojen ja tähtien mobile, kaupungin ja näytelmän pienoismalli. Minä istun huoneen perällä ja keksin uusia kirjaimistoja. Joku huusi puun äänellä puiden pois tätä pitkää iltaa. On, armas, autioina, haat. Tie luotas lähtien hämärtää. Miten metsään on mentävä. Ajan takaa yhtä jänistä. Tottumus on toinen luonto. Kissa on syönyt kalan pään. Kaikki on tehty. Jälkiä ei ole.