Structure or chaos? – a little bit of everything

Dirk Huelstrunkin ja Milla Koistisen haastattelu, aiheena runoutta ja tanssia yhdistävä teos A Pile of Frames (2014). Franziska Helmsin tekemä haastattelu on ilmestynyt alunperin saksaksi berliiniläisen Lettrétage-kirjallisuustalon sivustolla.

An interview with Dirk Huelstrunk and Milla Koistinen about their collaborative dance and poetry work A Pile of Frames (2014). Originally published in German on the website of Lettrétage Literature House. Interviewer Franziska Helms.

Videodokumentointeja teoksesta | A video documentations of the performance

2-2019

 

Literaturhaus ”Lettrétage”, Berlin, Feb. 2nd 2015

 

Franziska: Repetition plays an important role in your upcoming performance at Lettrétage. Can you explain the idea?

Dirk: I work with a so-called ”Loop Station”, with which I can record and repeat my vocals live on three different tracks. I can also mix the tracks spontaneously. Repetition is one important element of our program. I see repetition as a fundamental aspect of life. It is the structure behind all activities and all technology. We are surrounded by repetition everywhere and I try to use this principle artistically. The interesting thing is that repetition is always something to do with structuring – but the more you structure, the more chaotic it can get in the end. There is a tipping point where repetition looses its structuring function and dissolves in chaos: The title ”A Pile of Frames” refers to that phenomenon, as it imagines a heap of overlapping frames that become opaque in the end.

 

”We usually have this drive to move on, to always create something new and exciting. That makes it hard to restrain yourself and to maintain concentration. ”

 

Milla: It is also an attempt to consciously stick to one thing. We are so used to fast cuts and change of perspective; always waiting for the next thing. It is also popular in dance, this tendency to present tricks that are as exciting as possible as quickly as possible in order to be entertaining. This makes it difficult to stick to a few simple elements and concentrate on them, but in the end it gets very complex. The further we go with the sound and the movements the repetition changes the character of our actions. This initial difficulty in sticking with the basic elements may be an experience that both we and the audience are sharing. Then, when you make small changes, and you realize how much is actually happening with the voice and the dance, it gets really interesting.

Dirk: We usually have this drive to move on, to always create something new and exciting. That makes it hard to restrain yourself and to maintain concentration. However, to create something new through repetition is very easy. Perception changes automatically. When I hear one and the same thing over and over again, at some point I will hear something else.

 

”The text is important in that it initiates associations.”

 

Franziska: How do you combine dance and sound elements in this performance?

Dirk: Our performance seems very reduced at first: there is no extra backdrop, no props or costumes. We try to concentrate on the pure movement and the pure sound. The text is important in that it initiates associations. Strange instructions, for example are one specific element. The topic of structure and framework is taken up by the words: you could imagine a bureaucratic framework, a waiting room of a doctor or a social welfare office, but you can also imagine something completely different. The text should be open enough to allow a range of ideas.

Milla: We have also agreed that the movements do not simply illustrate the text. It would be easy for me to go along with the text because it is so strong, but I try not to do that. I don´t like to show my own interpretation and thus narrow the audience’s freedom of association. I think it’s good that the lyrics are not that extensive. It’s usually easier to stick to words, but then the movement might become completely incomprehensible. Since there is no long story, there is space for the movement.

Dirk: In interaction, the sound and the rhythm of the words are connecting elements. Sometimes the focus shifts so that the meaning of the words becomes less important. The sound becomes the dominant feature.

 

”Working in front of an audience raises the energy level of the whole performance substantially. There are always new things happening.”

 

Franziska: You have already developed ”A Pile of Frames” a year ago and have performed it many times. What do you think could be different at Lettrétage?

Milla: Of course, there are a few fixed elements, and we discuss and rehearse each performance, but improvisation is an important part and the result is never exactly the same. We also try to adapt our piece to the different performance spaces and atmospheres we encounter. Working in front of an audience raises the energy level of the whole performance substantially. There are always new things happening. The physical presence of the audience in small places is still something special for me. It is a different experience in a theatre room where the audience is usually far from the stage.

Dirk: And in every place we find a different audience. For example, I find it exciting to be able to confront people in a more literary space with sound and dance. This mixture of unusual places and unfamiliar audience is very exciting, especially since our piece is not easily definable in terms of genre. Theoretically it can be assigned to different genres. You can experience it as music, dance, text or even a literary project – it´s everything.

Vallan kielet

Kolmentoista runon kokonaisuus eduskunnan vuosien 2015-2017 valtiopäiväasiakirjojen aihemallinnuksista. Aihemallinnus on koneoppimiseen perustuva mallintamismenetelmä, joka tiivistää joukon tekstidokumentteja listoiksi suurella todennäköisyydellä samoissa dokumenteissa esiintyviä sanoja. Runot lukee Microsoftin puhesyntetisaattori Heidi.

A series of thirteen poems based on topic modeling, applied to documents from working period of 2015-2017 of the Finnish parliament. Topic modeling is a method of modeling based on machine learning. It summarises a mass of text documents to word lists according to how likely certain words are to appear in the same document. Poems are read by Heidi, Microsoft´s speech synthesizer.

2-2019

Valon vangitsijat

Essee katutaiteesta ja runoudesta kesällä 2018.
An essay on street art and poetry in summer 2018.

1-2019

Keväällä joukko runoilijoita alkoi kylvää auringonkukkia ja kirjoittaa tekstejä vuodenajan vaihtuessa kesäksi. Kun kasvit puhkesivat kukkaan, ne vietiin kaupungille ylijäämälautaan kirjoitetun runon kanssa. Toiminta perustui salaisuudelle: ainoastaan käsiala ja paikallisuus toimivat tekijyyteen viittaavana jälkenä.

Olennaista oli, että laudat ja auringonkukat vietiin lähelle. Suhde niitä ympäröivään seutuun haluttiin luoda suoraan valon perusteella, jota kukin alue imi, heijasti ja huokui. Se, minkä kaupungin rajojen sisällä toimimme, muuttui merkityksettömäksi pyrkimyksessämme välittömään läheisyyteen ympäristön kanssa.

 

Meistä auringonkukkamafiaan liittyi jotain utooppista alusta asti, vaikka se toteutettiin hyvin käytännöllisesti. Tietysti oli kohtuutonta laittaa niin paljon toivoa yksittäisten kukkien varaan, mutta ei meillä tainnut olla muuta mahdollisuutta. Uskoimme niiden kasvavan ja luovan pysäyttävän voiman, jota ne käyttäisivät ensin meihin ja sitten teihin.

Keväällä lähetimme siemeniä Jyväskylästä toisiin kaupunkeihin, minkä jälkeen runoilijat kylvivät ne omassa tahdissaan. Tekstejä kirjoitettiin auringonkukan kasvamisen ajan sen sijaan, että toiminnalle olisi määritelty ulkoinen aikataulu. Päätös siitä, mitkä runot lautoihin valittiin, syntyi nopeasti kukkaan puhkeavan kasvin voimalla.

Tämän jälkeen suljimme laudan ja kukan mustaan jätesäkkiin ulos viemistä varten. Helposti katkeavan auringonkukan upottaminen mustan sisälle vaati erikoista herkkyyttä. Pelkäsimme tekevämme kasville jotain väärää luomalla sen ympärille hetkellisen yön. Kukat ja runot vietiin julkiseen tilaan nimettöminä. Teimme näin, koska nimeäminen tuntui rajoittavan kaikkeen havaitsemiseen liittyvää sisäisen kokemuksen huojuntaa, joka lopulta teki kadunkulmiin jätetyistä auringonkukista eläviä. Auringonkukat lepattivat omaa läsnäoloaan ja muunsivat tilaa ympärillään.

Saatoimme kylvää auringonkukat, mutta sen jälkeen kontrolli katosi. Emme voineet päättää, milloin ja miten ne kasvaisivat tai aukesivat. Emme voineet hallita sitä, mitä niille tapahtui kadulle jättämisen jälkeen. Kukkia varastettiin, niitä siirreltiin. Toisinaan veimme varastettujen kukkien tilalle uusia, ja nekin katosivat. Ikään kuin kukka olisi lähtenyt kävelemään tai ottanut hatkat. Kerran näimme ohikulkijan kastelevan auringonkukkaa ja yllätyimme siitä, miten niin pieni kasvi pystyi luomaan ympärilleen vaivihkaisesti yhteisvastuun tilan. Kesä oli hyvin kuuma ja kuiva, ja vaikka kukista huolehdittiin, osa niistä kuivui ennen aikojaan. Katutaiteemme oli hiljaisuudesta auki kiertyvää kaoottisuutta.

Osa kukista oli pieniä, lähes kitukasvuisia. Mieleen jäi yksi erityisen pieni, joka vietiin yliopiston päärakennuksen edessä olevalle muurille ja joka ehti olla siinä hädin tuskin yön yli. Katsoimme, olisiko se pudonnut alas Villa Ranan puutarhaan, mutta emme löytäneet sitä enää koskaan. Emme ymmärtäneet, miksi kukaan olisi halunnut niin pienen ja vaatimattoman kukan, mutta ehkä juuri se oli osa sen hypnoosia.

Valon vangitsijat Auringonkukkamafia 1

Olimme myös salamyhkäisiä. Veimme kukkia kadulle yöllä mustiin jätesäkkeihin puettuina. Käytimme aurinkolaseja, vaikka oli pimeää. Etsimme tukikeppejä käsikopelolla satunnaisten puiden keskeltä. Otimme kuvia rikospaikoista, vaikka se oli riskialtista. Joskus kastelimme kukkia jopa keskellä päivää. Kerran eräs meistä kyykki päivällä yhden Minna Canthin kadun parvekkeen alla kastelemassa ja vesi valui sieltä jalkakäytävälle. Joku ohi kulkenut pyöräilijä huomasi ensin lammikon ja katsoi sitten veden tulosuuntaan. Näky parvekkeen alla sai hänen kasvonsa leviämään suureen virnistyksen. Emme ihmettele, tilanne näytti varmasti koomiselta.

Joskus olimme huomattavan varomattomia: lähdimme liikkeelle liian aikaisin ajatellen, ettei kukaan varmaankaan tule vastaan. Auringonkukka oli verhottu jätesäkkiin, jonka sisällä se säteili. Suuri musta jätesäkki oli ripustettu pyöränkahvaan niin, ettei sitä voinut olla huomaamatta. Valitsimme Yliopistonkadun, koska ajattelimme että se olisi Kauppakatua turvallisempi. Ehdimme kävellä katua sata metriä, kun kuulimme takaamme ääniä ja ystävä otti meidät kiinni. Hän katsoi suoraan jätesäkkiä ja kysyi heti: ”Mitä tuon sisällä on?” Emme voineet paljastaa enempää pimeyttä heijastavasta umpiosta.

Menettelimme seuraavasti: mikään ei ollut meille omaa. Kaikki oli kasvatettua, saatua tai jonkun jostain dyykkaamaa. Ystävämme jätti useamman kerran nippuja ylijäämälautaa yliopiston D-rakennuksen takaoven portaiden viereen. Toinen ystävämme toi meille laatikollisen itse maalaamiaan muoviruukkuja, joiden vihreät, violetit ja kultaiset sävyt ja rapistunut pinta hehkuivat eteläeurooppalaisille ikkunoiden kukkatelineille tyypillistä kauneutta. Kolmas ystävämme lahjoitti meille hiomapaperia. Kaikki, joille kerroimme auringonkukista, tarjosivat apuaan herkästi.

Valon vangitsijat Auringonkukkamafia 2

Emme voineet suhtautua auringonkukkiin pelkkinä tekemisen objekteina, koska olimme kaikki kuolevaisia, jotka elivät samasta ympäristöstä. Kasvien suhde linnunradan keskustähteen aurinkoon vaikutti suoraviivaiselta ja ainutlaatuiselta. Auringonkukat kääntyivät aina sitä kohti. Oli kuin ne olisivat toteuttaneet ikivanhaa rituaalia. Kasvit kunnioittivat perusolemuksessan sitä totuutta, että heidän kuten myös meidän elämämme lopulta riippui auringonsäteistä. Viime kesä tarjosi poikkeuksellisen rankan ilmaston: kuumuus ja kuivuus aiheuttivat paljon kärsimystä kasveille ja ihmisille. Kasvit kasvoivat, kukkivat ja kuivuivat miten taisivat. Saimme jakaa hetken heidän kanssaan elinympäristön ehdoilla.

Mutta mitä lopulta tapahtui? Toimimme alusta asti salaisuuden piirissä, mutta sillä oli myös rajansa. Kun runoja ei julkaistu nimillä, käsiala alkoi merkitä jokaisen kirjoittajan omaa yksilöllistä jälkeä. Kädenjälki otti sen roolin, joka nimellä tavallisesti on, kun tekstejä yhdistetään toisiinsa. Jollain tavalla käsialan jättäminen näkyville nimen sijasta tuntui intiimiltä ja primitiiviseltä tavalta ottaa suhde ympäristöön. Se sisälsi luolamaalausten punaisten kädenjälkien kaltaisten syvien alitajuisten muistojen kaikuja.

Tunnistettiinko meitä, kun toimimme salaisuuden piirissä? Saattaa olla, mutta tärkeintä oli se, mitä pystyimme sen avulla antamaan. Omistussuhteet lautoihin kirjoitettuihin teksteihin ja eläviin kukkiin tuntuivat raukeavan. Tiesimme myös, että monet ottivat kuvia kasveista ja julkaisivat niitä eri paikoissa. Auringonkukat eivät jääneet vaille katseita, mutta törmäykset ja lämpö toteutuivat yhtäkkiä syntyneessä tilassa kaupungilla.

Kadulla kävellessäsi luulit, että koit kangastuksen odottamattoman kukan kauneudesta. Todellisuudessä näit oikean kultaa hehkuvan kukkateriön, joka tulvi ja täytti koko kadun, pilvet ja maan ja lopulta sinut. Myöhemmin huomaisit: olit se itse.

Visualisoituja sanoja | Visualized Words

Tulevaisuutta ja teknologiaa käsittelevien sanojen visualisointeja.
Visualized words about future and technology.

Kuvat | Images  Tomi Dufva
Sanat | Words  Mikko Dufva

1-2019

Tomorrow

Phytigal

 

Idea Piirros päivässä -projektiin alkoi jo noin neljä vuotta sitten, kun huomasin etten opetukselta ja väitöskirjanteolta juuri ehtinyt toimia kuvallisen tekemisen parissa. Minulla kuitenkin on kuvataiteen maisterin koulutus ja tuntui, että haluan ylläpitää kuvallisen tuottamisen taitojani.

 

Bullshit Web

 

 

En kuitenkaan halunnut vain piirtää mitä tahansa, vaan halusin toimia jonkin viitekehyksen sisällä. Olin jo aiemmassa taiteellisessa työskentelyssäni kiinnostunut tekstin ja kuvan yhteistyöstä, olin tehnyt maalauksia ja piirroksia liittyen Ludwig Wittgensteinin teksteihin. Ehkäpä siksi päädyin myös Piirros päivässä-projektissa rajaamaan ja haastamaan piirtämistä tekstin kautta.

Ensimmäisenä vuonna piirsin erilaisia lainauksia teksteistä, parina seuraavana ruotsinkielen ja suomenruotsin sanoja. Kun tuo vuosi suomenruotsalaisia sanoja oli lopuillaan aloin miettiä mitä tekisin seuraavaksi. Mieleeni tulivat tulevaisuuden tutkijana Sitralla työskentelevän veljeni Mikko Dufvan mainitsemat mielenkiintoiset uudissanat. Noiden sanojen tarkoitus oli kuvata tätä hetkeä ja tulevaisuuksia, tai suuntia kohti erilaisia tulevaisuuksia. Veljeni ehdottikin, että hän voisi kerätä koko vuoden kattavan sanalistan (tehtävän josta hän myöhemmin mainitsi että 365 sanaa on aika paljon). Tästä koko projekti lähti liikkeelle.

 

 

Seavilization

Foretold

Threat

 

Tulevaisuuden sanat eivät aina tuota suoraan stereotyyppisiä, opittuja kuvia, vaan haastavat miettimään sanan tarkoitusta. Välillä tutkin sanan merkitystä pitkäänkin ja luen sanan viittaamia teorioita syvemmin. Useimmiten kuitenkin pyrin hahmottamaan sanan tuottamaa tunnelmaa ja lähden siitä kuvan tuottamiseen. Kuvat eivät seuraa mitään tiettyä kaavaa, osa piirroksista kuvittaa sanaa, osa kyseenalaistaa sitä tai tekee jopa naurunalaiseksi. Osassa kuvia mietin kirjaimia piirosviivana ja itse sanoja kuvina. Vaikka piirrokseni kuvaavatkin omaa näkemystäni sanoista, olen kuitenkin (usein) pyrkinnyt pitämään tulkinnan avoimena, etten liikaa alleviivaa omaa näkemystäni asiasta. Tämä on tietenkin ollut usein haastavaa ja joistain piirroksista olen tehnyt useamman version.

 

Protopia

Existential Hope

Unfolding

 

Teen veljeni kanssa Piirros päivässä -projektin lisäksi myös muuta taiteellista ja tieteellistä yhteistyötä. Olemme kirjoittaneet yhdessä tieteellisiä artikkeleita ja tehneet taideteoksia näyttelyihin. Tulevaisuussana-projektissa yhdistyvät meidän kiinnostuksen kohteemme ja se on tuottanut inspiraatiota myös muuhun työhön. Teimme sanoista myös tulevaisuuskortit, joita olemme käyttäneet erilaisilla kursseilla herättämään keskustelua tästä hetkestä ja mahdollisista tulevaisuuksista. Olemme muuten myös tehneet osista kuvia t-paitoja: https://society6.com/dufva

 

Eventual

Varjofinlandia

Marko Niemen lukema äänikirjaversio Karri Kokon nettipäiväkirjoista eli blogeista koostuvasta kirjasta Varjofinlandia (Poesia 2005/ntamo2012).

A sound book version of Karri Kokko´s book Varjofinlandia (Poesia 2005/ntamo2012), a collage of internet blogs. Read by Marko Niemi.

1-2019

 

Tilaa painettu kirja | Click here to purchase printed book
ntamo

Ensimmäinen osa

Toinen osa

Kolmas osa

Neljäs osa

Viides osa