Suomi

Maapallo | Planet Earth

Marko Niemen viimeiseksi jäänyt digitaalinen runo vuodelta 2019. Ensiesitys Nuoren Voiman liiton järjestämällä Runokuu-festivaalilla elokuussa 2019, jossa teos oli esillä Helsingin kaupungintalon aulassa. Teos näkyy parhaiten tietokoneen tai tabletin näytöltä.

Marko Niemi’s last digital poem from 2019. First screening at Runokuu festival 2019, organized by Nuoren Voiman Liitto, where the poem was on display at the lobby of Helsinki City Hall. This version is designed for desktop viewing.

Marko Niemen muistonumero 2-2020 | In memory of Marko Niemi 2-2020

Julkaistu numerossa 2-2020 | Published in issue 2-2020

Jäähyväiset Maapallolle

Juri Joensuu, Kristian Blomberg

Essee Marko Niemen digitaalisesta runoudesta.
Essay on digital poetry of Marko Niemi.

Marko Niemen muistonumero 2-2020 | In memory of Marko Niemi 2-2020

Julkaistu numerossa 2-2020 | Published in issue 2-2020

2000-luvun alkupuolen vuosina Marko Niemi keskittyi digitaalisen, minimalistisen ja käsitteellisen runouden toteuttamiseen. Siinä perinteinen runouden käsite vaihtuu johonkin hyvin toisenlaiseen: kauneusarvoihin, jotka liittyvät tapahtumiseen, ennakoimattomuuteen, kehkeytymiseen, muuntumiseen ja aikaan. Lukemisen kannalta teosten luonnetta voi hahmottaa parhaiten session käsitteellä. Sessio jännittyy aloittamisen ja lopettamisen välille, ja sitä määrittävät ja rajaavat sellaiset käsitteet kuin uteliaisuus, kiinnostuminen, tutkailu, oppiminen, uppoutuminen, mielihyvä, tympääntyminen, lopettaminen. Vastaanottajan esitiedot teoksesta vuotavat näihin kaikkiin.

Vuosituhannen ensimmäisen vuosikymmenen loppupuolella, Marko Niemen tehtyä sellaisia lajin klassikoita kuin Stud Poetry, Kaunopuheinen saniainen tai Little Mermaid, hänen oma sessionsa digirunouden kanssa ajautuu väliaikaiselle tauolle. Perinteisemmät runomuodot ja tekotavat vievät huomion. Kuluu kymmenen vuotta ennen kuin Marko Niemi palaa Maapallolla digirunouden pariin. Välissä on tapahtunut jotain eikä asento ole aivan sama. Leikkisät, käsitteelliset ja usein muuhun kirjallisuuteen kytkeytyvät teokselliset viitteet ja rakenteet ovat vaihtuneet yhteiskunnallisempiin ja eettisempiin kysymyksiin.

Aluksi vaikutelma Maapallosta on yksityiskohtiaan ja levollista yleisilmettään myöten tuttu Niemen varhaisimmista teoksista. Ruudulla pyörii maapallon hahmoa merkkiperustaisesti imitoiva kirjainrypäs. Vieressä on pienempiä, tietyin väliajoin vaihtuvia toisia taivaankappaleita, joiden pyöreä hahmo niin ikään muodostuu kirjaimista. Se kuvastaa uusien elinkelpoisten planeettojen (epätoivoista?) kartoitusta. Myös planetoidin latautumisen aikana vilkkuva ”Etsitään…” -teksti tuntuu merkitykselliseltä. Se on kuin asuttamattomaan avaruuteen heitetty kutsu.

Löydettyjen planeettojen vieraus osoitetaan kielellä, josta ei muodostu ymmärrettävää puhuntaa (”Jinnweko”, ”hehkoo”) mutta joka toisinaan on ikään kuin toiveita herättävän lähellä ymmärrettävää kieltä (”orgasmis”, ”metssssä”). Maapallon tekstimateriaali toistuu vääristyneessä, vieraassa, pakotetussa, enemmän tai vähemmän lukukelvottomassa muodossa. Vierautta korostavat tieteelliset mittaustulokset planetoidien lämpötiloista, kaasukehän pitoisuuksista ja painovoimasta. Luvut viittaavat kielellisen vierauden lisäksi johonkin, joka on ihmisen fysiikkaan ja elämään nähden vihamielistä, jopa mahdotonta. Vähitellen pahaenteisyys heijastuu takaisin ja lukija ymmärtää miksi maapallo on niin huoliteltu. Vierailta planeetoilta puuttuu teoksessa vaistonvaraisesti muodostuva mielikuva maapallolla olevista elämän perusteista: kasvillisuuden vihreä, veden sinisyys, ilmakehän taittama valo.

Niemen aiempiin digirunoihin nähden, joita kaikkia hallitsi yksi kohde, teos on siis kaksikanavainen. Myös graafinen ilme on monipuolisempi ja se tekee muutakin kuin toimii minimalistisena merkitsijänä ja/tai taustana (tässä on pyörre, tässä kartta, tässä tuotantolinja). Nyt graafinen ilme osallistuu aktiivisesti merkityksiin ja jännittää niihin liittyviä mahdollisuuksia ja kysymyksiä esiin. Esimerkiksi kahden planeetan dynamiikka aiheuttaa sen, että ensi alkuun hahmottuvan kauneuden läpi huokuu pienellä viiveellä pahaenteistä tunnelmaa, jota pienempi planeetta kaiuttaa esiin sinisen planeettamme tyynen lumoavasta hahmosta.

Jos maapalloa katsoo tarkemmin, huomaa että se koostuu merkeistä, joissa liukuu myötäpäivään pääosin anaforisia lauseita. Lähes kaikki alkavat sanalla ”muistan” tai ainakin lainaavat tämän kysymyksen ympäröiviltä lauseilta ja toisintavat niiden syntaksia. Lauseet myös päiväävät ja paikantavat teosta. Huomionarvoista on, että vaikka lauseet heijastavat esimerkiksi uutiskynnyksen ylittäneitä tapahtumia, niihin solmiutuu myös samaan aikaan elävän yksilön kokemus näistä tapahtumista. Muistikuvat viittaavat pääosin viimeisten vuosikymmenten tapahtumiin, vanhimpina muistirakenteita kenties yksilön ylittävät Laika-koira ja ensimmäinen kuukävely. Tulkinnan kannalta on kiinnostavaa, että muistikuvien virkkeet jäsentyvät sekä miellyttävien (”muistatko suloiset kissarobotit”) että Maapallon ongelmakohtien ympärille (”muistatko Pietarin katulapset”). Lauseista voidaan myös lukea länsimaisen elämäntavan painottuminen.

Kun virkkeitä lukee tarkemmin ja laajenevan session puitteissa, huomaa merkittävän eron esimerkiksi Niemen Little Mermaid -runoon (jolle Maapallo myös iskee silmää: ”Muistatko pienen merenneidon?”). Maapallon tekstiaines vaikuttaa rajalliselta ja samat virkkeet alkavat toistua jo muutaman minuutin sessiossa. Rajallisuuden tuntua korostaa myös se, että virkkeet eivät sulaudu tai yhdisty toisiinsa kuten Little Mermaidin sanat ja kehät tekevät, vaan ne toimivat itsenäisinä kysymyksinä, kysymysmerkkien sulkemina. Näin ollen satunnaiset merkitysten vuotokohdat ja heijastumat rivien (säkeiden) välillä tuntuvat enemmänkin minkä hyvänsä kielen luennallisilta mahdollisuuksilta (”muistatko / jäämeren / heinäsirkkojen / vapauden”) kuin tämän nimenomaisen runomuodon jännittämiltä tai herkistämiltä havainnoilta.

Mikäli luettavan materiaalin rajallisuus vaikuttaa ensi alkuun pettymykseltä, pian merkityksen paino liikahtaa ja iskee hurjuudellaan. Yhä uusien yhdistelmien, yhä uusien avausten ja avoinna pysyvien mahdollisuuksien sijaan teos viittaa mahdollisuuksien ehtymiseen. Toisin kuin satumaailman Little Mermaid, joka jatkuu ikuisena potentiaalina ja tuottaa loputtomia yhdistelmiä, nämä lauseet ja merkitykset ehtyvät, uusia ei tule. Niin kuin ei tule uutta Maapalloa.

Tässä suhteessa sessio-luonteen runoon virittämä jälkikaiku on eleginen ja tuntuu sellaisenaan harkitulta: poistuessaan tilasta tai sulkiessaan selainta, jossa Maapallo vielä hetken aikaa pyörii, tietää että sen alussa vallinneeseen kukoistukseen ei olisi mahdollista palata. Tällä kertaa teoksen poeettis-esteettinen vaikutus ei ole nyt-hetkessä vaan muistamisessa. Minä muistan Pietarin katulapset, kissat, supersankarien ajan ja talvien muuttuvan luonteen. Minä muistan Pienen merenneidon. Me muistamme Maapallon.

(Tämä kirjoitus on lisälehti Tuli&Savun numerossa 4/2008 ilmestyneelle artikkelillemme ”Digirunous, lukutilanteet ja kritiikki”)

Marko Niemen haastattelu vuodelta 2011

Marko Niemi, Mikael Brygger

Marko Niemen haastattelu vuodelta 2011. Haastattelijana Mikael Brygger.
Linkit päivitetty.
Marko Niemi interviewed by Mikael Brygger in 2011. Links updated.

Marko Niemen muistonumero 2-2020 | In memory of Marko Niemi 2-2020

Julkaistu numerossa 2-2020 | Published in issue 2-2020

Valitsisitko n. 5 omaa digitaalista runoa, jotka ovat sinulle tärkeitä tai joihin olet tyytyväinen? Olisi mukava, jos joukossa olisi muutama uudempikin.

Little Mermaid vuodelta 2005. Tehty Kööpenhaminan matkan jälkeen, missä heitin ensimmäisen digirunokeikkani jonkun digikonferenssin iltatilaisuudessa. Valmistui hyvin nopeasti, muistaakseni yhdessä illassa, ja kestää edelleen katsomista, mikä on melko harvinaista.

Saarela vs. Heinäluoma, 2006. Pidän tästä paljon, koska konseptualistis-visuaalinen idea toimii tässä harvinaisen hyvin myös luettuna. Myös sikäli ajankohtainen, että aiempi ruotsinkielinen versio, joka pohjautui puolueiden vaalimanifesteista otettuihin sanoihin, esitettiin Tukholmassa sikäläistä vaalipäivää edeltävänä lauantai-iltana syyskuussa 2006.

Hiukkaskiihdytin (työnimi). Tämä on vielä pahasti keskeneräinen, mutta konsepti käynee hyvin ilmi. Tarkoitus olisi, että kukin atomi sisältää jotain oikeata tekstiä nykyisten satunnaisten kirjainrykelmien sijaan. Henkilökohtaisesti sikäli tärkeä, että on konseptin tasolla yksi ensimmäisistä digirunoistani (vuodelta 2001 tai 2002), joskin valmistuminen on edelleen aika kaukana.

Selvänäkyjä (työnimi). Tämäkin on vielä keskeneräinen, ja sekä pohjateksti että punaisella näkyvät verbit tulevat vielä muuttumaan huomattavasti. ”Lissu”-nimi juontaa juurensa työn alla olevan digirunokokoelman Roswell-teemasta ja samannimisen tv-sarjan päähenkilöstä Liz Parkerista, joskin nimi tullee vielä muuttumaan, koska kokoelman Roswell-teema tullee jäämään pois.

Valitsisitko vielä 3-5 muiden toteuttamaa digitaalista runoa, joista pidät tai jotka ovat sinulle tärkeitä?

Christopher Stracheyn rakkauskirjegeneraattori vuodelta 1952.* Tiettävästi ensimmäinen tai ainakin yksi ensimmäisistä koskaan kirjoitettu digitaalinen runo. Kaikessa yksinkertaisuudessaan täysin nerokas.

Generaattorin suomenkielinen muunnelma, jossa vaihtuvat sanat on poimittu Miia Toivion Loistaen olet -kokoelmasta: https://nokturno.fi/poem/rakkauskirje

bpNicholin First Screening vuodelta 1984. Tykkään ehkä yleisemminkin enemmän vanhemmista ja yksinkertaisemmista digirunoista, mutta tämä on myös henkilökohtaisesti erityisen tärkeä, koska olin muutama vuosi sitten mukana entisöimässä sitä nykyisten tietokoneiden ymmärtämään muotoon Jim Andrewsin ja kumppanien kanssa. Suomenkielinen versio, jossa ei ole mukana ihan kaikkia runoja: https://nokturno.fi/poem/ensiesitys-first-screening

Ana María Uriben typo- ja anirunot. Yksinkertaisia ja elegantteja runoja, ja kukapa voisi vastustaa merenneitoja ja kentaureja. 🙂

Ted Warnellin koodirunot. Nämä ovat ehkä enemmän sukua ASCII-taiteelle kuin runoudelle. Olen jotenkin perverssisti mieltynyt Warnellin duuneihin, vaikken ihan täysin ymmärrä miksi.

Miten päädyit digitaalisen runon pariin?

Muinoin 1990-luvun lopulla opiskelin yleisen kirjallisuustieteen perusopintoja Helsingin yliopistossa ja Teemu Ikosen pitämällä 1900-luvun kirjallisuutta käsittelevällä kurssilla (kurssin otsikko taisi olla silloin ”modernismi ja postmodernismi”, jossain vaiheessa myöhemmin saman kurssin otsikoksi vaihtui ”modernismi, postmodernismi ja avantgarde”) tutustuin ensimmäistä kertaa monenlaisiin kokeellisiin suuntauksiin, kuten klassiseen avantgardeen (futurismi, dada, surrealismi), postmodernistiseen fiktioon yms.

Kurssin loppupuolella käsiteltiin hieman myös digitaalista kirjallisuutta, ja sitä kautta törmäsin sitten esim. Markku Eskelisen ”Digitaaliseen avaruuteen”, Parnasson kybertekstinumeroon (3/1999) ja norjalaisen tutkijan Espen Aarsethin väitöskirjaan ”Cybertext: Perspectives on Ergodic Literature”, jotka avasivat kokonaan uudenlaisen mahdollisuuksien maailman.

Noihin aikoihin kirjoitin itse pääasiassa proosaa ja kokeilin ehkä vuoden tai parin ajan kirjallisuuden opintojen innoittamana monenlaisia ”kokeellisia” keinoja (fragmentaarista ja epälineaarista kerrontaa, metafiktiota yms.). Toisaalta olin hieman nuorempana, suunnilleen lukioaikoina, harrastanut jonkin verran myös tietokoneohjelmointia ja tehnyt joitain hyvin yksinkertaisia pelejä ja esim. fraktaaligrafiikkaa, ja tuntui hyvin luontevalta yrittää yhdistää ohjelmointijuttuja omaan kirjoittamiseen.

Ensimmäiset kokeilut olivat hypertekstejä, joissa kulloinkin ruudulla näkyvä lyhyt tekstinpätkä sisälsi linkkejä, joita klikkaamalla pääsi eri paikkoihin, mutta niitä työstäessä kävi aika nopeasti ilmi, että hypertekstimuodolla on hyvin vaikeata ja työlästä saada aikaiseksi mitään kovin mielenkiintoista.

Seuraavaksi taisin kokeilla tekstiseikkailuja. Sillä saralla en saanut koskaan ainuttakaan kokonaista teosta valmiiksi, mutta työstin eräänlaista yleistä mallia, jonka avulla voisi rakentaa tekstiseikkailupelejä, jotka olisivat tekstuaalisesti dynaamisempia ja kirjallisesti kunnianhimoisempia kuin esim. Adventure-klassikkopeli. Ainoassa tätä mallia käyttävässä, täysin kesken jääneessä luonnoksessa seikkailtiin Helsingin yliopiston päärakennuksessa ja taisteltiin vastaan tulevien örkkien kanssa. Kanssakäymisen tapoja oli kaksi: fyysinen väkivalta ja seksi.

Suunnilleen samoihin aikoihin suunnittelin myös eräänlaista Photoshopin vastinetta tekstinkäsittelyn saralla, työnimellä ”CyberLetter”. Ohjelma olisi ollut ensisijaisesti työkalu, ei niinkään itsenäinen taideteos, ja siihen olisi sisältynyt erilaisia filttereitä, jotka käsittelisivät niille syötettyjä tekstejä eri tavoin (esim. järjestäisivät tekstin sisältämät sanat aakkosjärjestykseen jne.), ja myös generaattoreita, jotka loisivat lähdetekstien pohjalta uusia tekstejä. Tämä projekti ei edennyt koskaan kovin pitkälle, mutta se on nyttemmin herännyt uudelleen henkiin hieman toisenlaisessa formaatissa, työn alla olevassa metodien ensyklopediassa, jota kokoan salasanan takaisessa blogissa osoitteessa http://abduktiopaivakirja.blogspot.com/.

Ensimmäisten digikirjallisten kokeilujen jälkeen ajauduin jonkinlaiseen umpikujaan: havaitsin, että digitaalisia välineitä oli hyvin vaikeaa soveltaa proosaan. Kokeellisiin kirjallisuuden muotoihin tutustuessa olin kiinnostunut myös visuaalisista ja kineettisistä jutuista, joita niitäkin oli vaikeaa soveltaa proosaan. Siksi päätin luopua (tai ehkä pikemminkin jouduin luopumaan) kokonaan proosasta ja lähdin liikkeelle täysin uusista lähtökohdista: yksittäisistä sanoista ja sanaa pienemmistä elementeistä, jotka osoittautuivat sopivan mainosti esim. animoitaviksi. En muista, ajattelinko tuolloin tekeväni ”runoutta”, mutta aika pitkälti samoilla poluilla olen kulkenut suunnilleen viimeiset kymmenen vuotta, ja nyttemmin monet tekemistäni jutuista ovat löytäneet hieman hämmentävästi oman paikkansa nykyrunouden alaisuudesta.

Minkä tyyppisistä jutuista olet tällä hetkellä kiinnostunut?

Tällä hetkellä olen kiinnostunut eniten äänestä, niin esitystilanteen fyysisestä äänestä kuin myös kirjoitetun tekstin soinnillisuudesta, samoin kuin erilaisista keinoista mallintaa esim. kaksiäänisyyttä kirjoitetussa muodossa. Kiinnostukseni ääneen johtuu suurelta osin yksinkertaisesta viehtymyksestä ihmisääneen instrumenttina, ja olen sikäli hyvin onnellisessa asemassa, että olen viimeisen vajaan vuoden aikana esiintynyt runsaasti Miia Toivion kanssa, jolla on upea, kaunis ääni.

Toisaalta osa ääneen liittyvästä kiinnostuksesta voi olla myös jonkinlaista vastareaktiota ja kyllästymistä visuaalisiin juttuihin, joihin olen keskittynyt aika paljon viimeisten n. kymmenen vuoden aikana. Voi hyvin olla, että kyse on omista rajoittuneista visuaalisista kyvyistäni, mutta tällä hetkellä tuntuu siltä, etten kykene ilmaisemaan visuaalisen tai esim. kineettisen runouden keinoin asioita, joita haluan ilmaista: voimakkaita tunteita, melankoliaa, haurasta kauneutta (joita musiikin puolella minulle edustavat esim. Nina Persson ja Portishead), koska ainakin itselleni noiden välineiden mahdollistama ilmaisun skaala on hyvin toisenlainen: etäinen, viileä, älyllinen, epäruumiillinen, mahdollisesti nokkela jne., kun taas ääni mahdollistaa monella tapaa paljon suoremman, aistillisemman, lyyrisemmän ja tunteellisemman ilmaisun, ruumiillisen läsnäolon jne.

Miten alusta ja ohjelmointi rajoittavat tai mahdollistavat työskentelyäsi?

Kolmoskohdassa kuvaillun prosessin aikana jouduin luopumaan isosta osasta siihenastisesta kirjoittajan työkalupakistani ja opettelemaan kokonaan uudenlaisia ajattelutapoja kirjoittamisen suhteen; siksi pidän itseäni monella tapaa ”natiivisti” digitaalisena kirjoittajana, jolle ohjelmointi on luonnollinen perustyökalu.

Mitä alustaan tulee, olen kirjoittanut melkein alusta saakka lähes kaikki digirunoni nettiselaimissa toimivalla, Javascript-nimisellä ohjelmointikielellä, joka on hyvin pelkistetty ja tehoton kieli (esim. sen video- ja ääniominaisuudet ovat hyvin alkeelliset), mikä on ensisijaisesti hyvä asia, koska se rajaa digitaalisuuden tarjoamat hahmottoman laajaalaiset mahdollisuudet hieman helpommin halllittavaksi kokonaisuudeksi, samalla kannustaen tarkempaan, minimalistisempaan ilmaisuun ja mahdollistaen käytetyn työkalupakin perusteellisen hallinnan (olen sikäli hyvin perinteinen taiteilija, että mielestäni tekniikka on hyvä hallita mahdollisimman hyvin, jotta siihen ei tarvitse kiinnittää erityistä huomiota).

Mitä juuri nyt työstät?

Tällä hetkellä työstän runoja Miia Toivion ja allekirjoittaneen yhteiseen kokoelmaan, jonka on määrä ilmestyä loppuvuodesta. Melko perinteistä mutta samalla myös monelta osin hyvin menetelmällistä lemmenlyriikkaa.

Välillä työskentelen myös pitkään työn alla olleen digirunokokoelman parissa; tällä hetkellä työn alla on yksi isohko runo, joka edellyttää Pariisin metroverkoston mallintamista.

Tuhannesti kiitos!

* (Linkki haastattelun aikaan toimineeseen sijaintiin: http://www.alpha60.de/research/muc/. Linkki vanhentunut, toim. huom.)

Hänen jalanjälkensä

Teemu T. Tuovinen, Virpi Vairinen

Teemu Tuovisen digitaalinen runo perustuen runoon Virpi Vairisen teoksessa Kuten avata äkisti (Kolera, 2015).
Digital poem by Teemu Tuovinen based on a poem in Kuten avata äkisti (Kolera, 2015) by Virpi Vairinen.

Marko Niemen muistonumero 2-2020 | In memory of Marko Niemi 2-2020

Julkaistu numerossa 2-2020 | Published in issue 2-2020

Kuusi runoa vuosilta 2006 ja 2008

Karri Kokko

Kuusi runoa vuosilta 2006 ja 2008.
Six poems from 2006 and 2008.

Runot kuvastavat syntyaikaansa, ne ovat esimerkkejä siitä, millaisessa muodossa teokset uuden vuosituhannen ensi vuosikymmenellä maailmaan ilmaantuivat. Muitakin ilmaisun tapoja esiintyi, mutta yhteistä näille ja monen muun runoille tuossa ajan kohinassa oli, että ne olivat usein visuaalisia, mielellään käsitteellisiä ja tarvitsivat tuon tuosta digitaalista tukea olemassaololleen. Marko Niemi oli tässä muutoksessa olennainen tekijä ja näkijä. Monet kerrat minä ja moni muu haki ja sai häneltä taiteellista tukea ja teknistä opastusta ideoittensa toteuttamiseen. Nämä voisivat olla Markon teoksia, ja tietyssä yhteisesti jaetussa poeettisessa katsannossa ne sitä myös ovat.

Marko Niemen muistonumero 2-2020 | In memory of Marko Niemi 2-2020

Julkaistu numerossa 2-2020 | Published in issue 2-2020

ylös

vasemmalle

alas

oikealle

alas

oikealle	vasemmalle
paikallaan	liikkeessä

*

Tämä teksti ei katoa mihinkään.

*

Tämän virkkeen tuottamiseksi tarvitaan 152 kirjainta, kolme numeroa ja yksitoista muuta merkkiä, joista osa – esimerkiksi kaksi q-kirjainta – on lukijalle näkymättömiä.

*

menneen mennyt
menneen nykyhetki
menneen tuleva
nykyhetken mennyt

nykyhetken nykyhetki

nykyhetken tuleva
tulevan mennyt

tulevan nykyhetki

tulevan tuleva

*

i

s
o

i
h

a
j
j
o

k
i

k
y

r
y

e
t

i
t

o
k

a
l

a
s
k

i
a

r
a

r
e
t
i
e

r
s
s
ä
r

ä

t
o
e

i
k
l
e

r
e

r
s
i
v

e
v

a
j

o
e
a

j
i
k
l
o

o
r

a
h
t
a

h
i
k

u
a

a
a

j
u

k
ä

h
ä
ä
y
ö
p
j
ä

a
i
e

a

j
u

k
l
i
p

a
p

u
p

e
t

i
r

ä
s
t
i
i

u

a

h

k

l

y

a

h
e

ä

a

a
a

a

o
j

e

a

i

o
o

a
t

j
e

k
k
l
j
k

e

ä

h
y
j
k
i

ä

k
ä

ä
u

k
a

i

a

l
e
l
h
e

e

u

h
o

t

i
i
i
i
o

u
r
g
e
d

u

j
a
t

u
y
i
o

o

a

u

i

ä

g
ä

j

k
e

h
k
l

o

u
d
g

a

a

v
i

b
e
n
m
a

u
k

i

n

t
a

r
u

e
i
ä

i

i

u

d
a

f
a

f
e

j
ä

k
a

a

a

i

s
ä

d
o
w

w

g

u

i

o

u

u

i

e
r
g
a

h
a

e

h

e

j
e

i
k

i

i
i

e

f

g
o

d
i
a

i
x

i
f

ä
h

j
ä

y
x

y

o

f
x
e

g
a

j
i

k
o
h

o
l
a

e

e

k
ä

l
y

k
i

ä

ä
ä

l
u

l

a
j

i

i

k
el

e

h
i
e

a

o
o

e
j

a
h

i
f

o
x

o
s

a
s
h

j
g

a

i

f
i
u

a

a

a
u

f
ä
f

ä

g
ä

y

s
ö
d

ä

a

i
g

e
x

a
d

u
i
a

u
y

u
e

i

ä

i
i

u
r

t
a
y
t
a

e

g
ä
d

a

a
d

a

o

r
e
r
r
a

i

o
o

a
e
e
f

h
ä
j

e
w
y

k
i
f

ä

d
s
ä
ä

u

d
a
k

i

i

e
e

i

e

g
a

o

h
e

a

k
i
k

o

o
l

a

f
a
f

i

s
s
u

a

d
a
h

a
u
ä

ä

ä
p
p
p
y

ö
k

ä

a

d
i

f
e

a
g

u
h
i

a

j
u

w
e
x

i

v
ä

i

s
i

q
u

w
a

a
h

e
q
q

ä

f
a
j

a
a

o

e

r
a

w

i

k

o
q

o

h
a

g
e
j
j

e

k

ä

y

h
i
ä
ä

ä

g
u
r

a
e
t

i

a

e

h
e

k
e

w
u
q

o

l
i

i
d

u

f
k
e

g
u

a
u
i
o

a
s

h
u

f
i

p
ä
p

ä

j
e

l
o
q

u
j
s
a

a

i

s
e
h

a
j
j

u
k

e
i

r
a
t
t
u
u

p
e
d

i
f

g
ä

i
i

u

a
a
e
d

ä

f
a

h
a

a

i

s
ä

f
o
h

u
i
o
f

u
g

u

f
i

k
e

r
a

f
a

f
e

e

g
e

i
i

i

i

d

o
i

f
a
h

i
k

i

ä

ä

y
t

q

o

e

f
a
r

i

o

o

a

e

f

e

h
ä

y
i

ä
ä
d

ä
u

d
a

g
i

i

q
e
x

e

f
i

j
e

j
a

o
k

e

r
a
r
i

o
o

a
f

a

f
i

d

u

a
a

t
a

r
u

ä
ä

ä

h
y

l
ö

x
ä

a

i
z

e

c
a

r
u

f

i

f
a

u
k
e
i

f
ä

e
i
i

u

f
a
q

a
x

e

ä

j
j
a

a

a

o

e
r

a

t

i
o
o

a

e

g
e
z

ä

q
y

i

q
ä

j
ä

k
ä

u
l

a

f
i