Mitä on elokuvan, äänen ja liikkeen yhdistävän tanssielokuvan runous? Miten puhua liikkeestä, äänestä ja kuvasta, kun ne eivät itsessään sisällä sanoja? Aihe tuntuu olevan jotain, joka on aina hetken jossain muodossa nähtävillä, mutta sitten katoaa.
Tanssielokuvaa tehdessä, eri elementtien parissa työskennellessä ja niiden välisiä suhteita sekä yhteisiä logiikoita luodessa ratkaisut löytyvät usein yhdistelmästä kokeilua, suunnitelmallisuutta ja intuitiota. Työstän tanssielokuvan monitaiteellista verkkoa usein kysymysten kautta, esimerkiksi: Voiko koreografian luoda äänellä? Miten liikkuva kuva tanssii? Miltä keho kuulostaa? Voiko liikkeen kirjoittaa?
Tällainen taiteidenvälinen lähtökohta elokuvan tekemiseen oli myös Maya Derenillä (1917-1961), jonka elokuvateoria ’poetry of film’ on merkittävästi vaikuttanut omaan työhöni. Liikkeellinen elokuva, tanssielokuva, on Derenin teorian mukaan elokuvan poeettinen muoto. Deren oli alunperin runoilija, joka omien sanojensa mukaan ajatteli kuvien kielellä, käänsi runoillaan kuvia sanoiksi. Kun Deren alkoi työskennellä elokuvan kanssa, hän löysi suoraan sen runouden, jota oli ennen kielellä tavoitellut: sanaston, syntaksin ja kieliopin kuvien kautta.
Deren kehitti elokuvaa itsenäisenä taidemuotona ajatuksenaan, että elokuvanteon tulisi perustua yksinomaan liikkuvan kuvan, siis liikkeen ja kuvan mahdollisuuksiin ja logiikoihin. Valtavirta-elokuvat perustuvat yleensä dialogiin ja narratiiviin, joka käsikirjoituksen muodosta ”käännetään” teatterin keinoin valkokankaalle. Deren ei hyväksynyt tätä elokuvan tekemisen lähtökohdaksi, vaan keskittyi elokuvan muodon kehittämiseen ainoastaan visuaalisten ja liikkeellisten tekniikoiden kautta. Työskentely liikkeellisten lähtökohtien kautta teki Maya Derenistä myös tanssielokuvan pioneerin.
Tanssielokuvassa liikkeen poetiikka limittyy monelle eri tasolle, sillä koreografinen prosessi lävistää elokuvanteon kaikki tasot. Tanssijan liikkeen lisäksi myös kameran liike on tarkkaan suunniteltua, ja vaikka kamera pysyisi paikallaan on kuva itsessään aina liikkeessä. Editointi avaa mahdollisuuksia, jotka ulottuvat näyttämö-koreografisen tila-aika -ajattelun ulkopuolelle tai sitä laajentaen. Yhteen leikattavien kuvien rytmi, rajaus ja toisto, kuvatun liikkeen jatkumo tai katkonaisuus sekä esimerkiksi vaihtuvat lokaatiot asettavat kysymyksen kokonaisuuden logiikan rakentamiselle ja rakentumiselle jo suunnitteluvaiheessa. Näen tässä monia yhteneväisyyksiä runouteen.
Deren sanoo, että tunteiden ja ideoiden logiikka narratiivisen kerronnan vastakohtana on se poettiinen logiikka, jota elokuvan itsenäisenä taidemuotona tulisi seurata ja luoda. Samaistun tähän ajatukseen, koska liikkeen, kuvan ja äänen yhdistäminen tanssielokuvaksi antaa mahdollisuuden luoda hetkiä, tiloja ja aikoja, jotka eivät noudata lineaarisen narratiivin logiikkaa. Löydän tanssielokuvan runouden praktiikasta, jonka avulla voin tallentaa rajatun hetken tavalla, jossa kehon liike, kuvan liike ja äänen liike luovat läsnäolon. Verkkomainen kiinnittyminen ja rihmasto teoksen eri elementtien välillä sekä teoksen ja yleisön välinen yhteys mahdollistavat tämän läsnäolon syntymisen. Narratiivia tai ymmärrystä ei tarvita, on vain hetki, johon saa kiinnittyä.
Lähteet:
Deren, M. and McPherson, B. (ed.) (2005). Essential Deren: Collected writings on film / by Maya Deren. New York: McPherson & Company.
Vilma Tihilä on ohjaaja, koreografi ja elokuvantekijä, joka työskentelee monitaiteellisten produktioiden parissa yhdistäen työssään nykytanssia, uutta klassista ja elektronista musiikkia, fyysistä teatteria ja elokuvaa. Tihilä on valmistunut tanssijaksi Turun konservatoriolta ja on tämän lisäksi opiskellut Sibelius-Akatemiassa musiikinteoriaa ja klassista laulua ja Tukholman teatterikorkeakoulussa fyysistä elokuvaa. Tänä vuonna Tihilä valmistuu London Contemporary Dance Schoolista tanssielokuvan maisteriksi.
Hakuilmoitus
Etsin työparikseni runoilijaa projektiin työnimeltään Two Pages. Two Pages on suunnitteilla oleva visuaalinen ja digitaalinen projekti, jossa yhdistyvät uusi runous sekä runoista resonoituvat lyhyet tanssielokuvat. Ideana on luoda ”virtuaalisen kirjan aukeama” yhdestä runosta ja yhdestä tanssielokuvasta. Näitä dialogisia teospareja, lyhytelokuvan muodossa olevia liikerunoja on tarkoitus toteuttaa 4-7 teoksen sarja. Inspiraationa suunnittelemalleni projektille on toiminut Louise Bourgeois’n teos He disappeared into complete silence. Two Pages -projektin kautta tavoitteeni on tutkia tapoja yhdistää runon, elokuvan ja kehon kieliä teoskokonaisuudessa, joka on digitaalisesti yleisön tavoitettavissa. Ella & Alina -elokuva on harjoitus liittyen yllä kuvattuun projektiin. Jos olisit kiinnostunut tekemään yhteistyötä, ota yhteyttä!