Kuvassa näyttelyn viidennen taiteilijan Lucia Leucin veistokset Milky ja baby faces. Kuva: MSL.

Miten kuvailisitte vauva.fi -näyttelyn keskeisiä ideoita?

Jaakko: Mulle näyttelyssä oli kyse lapsettomuuteen ja lapsenhankintaan liittyvistä tunteista, jotka eivät olleet erityisen muotoutuneita tai teräviä, vaan enemmän ympäröivää epävarmuuden sumua. Oli kiinnostavaa miettiä myös Lasta kulttuurisena tai yhteiskunnallisena hahmona, tulevaa lasta jonka etuja ajatellen tämän hetken politiikkaa tehdään, tai väitetään tehtävän, mutta joka ei koskaan ole kukaan tietty, todellinen, elävä lapsi.
Näyttelystä tuli mielestäni yllättävän juhlistava. Lapsen poissaolo, tai läsnäolo hieman kuumottavien silikoninukkejen muodossa, ei tuntunutkaan ahdistavalta, vaan näyttelyssä oli jonkinlaista iloa, taide synnyttämässä tai syntymässä.

Anni: Näyttelyn tekeminen lähti tosiaan liikkeelle lisääntymisen ja synnyttämisen sekä lisääntymättömyyden teemoista, joiden parissa olimme työskennelleet yhdessä ja erikseen. Näiden puitteissa otimme erilaisia suhteita vauvaan olentona ja symbolina, niin yksilönä kuin kulttuurisena hahmona. Näyttelyssä on nähdäkseni lukemattomia vauvoja – kuvissa, videoissa, veistoksissa, ilmassa leijumassa. Itseäni kiinnostavat hybridihahmot, joissa eri elementit tai oliot sulautuvat toisiinsa ja muuntuvat. 2 B Ur Own BB -videollani yhdistän oman kolmekymppisen kehoni vauvaan vanhemmuuden sijasta muuttumalla itse taaperoksi, joka valmistaa nautinnolla itselleen maitoa ja isot vaipat.

“Taide on liian vakava asia jätettäväksi taiteilijoille jotka eivät enää uskalla tehdä virheitä”

MSL (Antti Jussila ja Jari Kallio): MSL on aiemmissa teoksissa käsitellyt mm. kehon ja mielen muutoksia sekä näihin liittyviä mahdollisia pelkoja ja epävarmuutta. Miehen raskaus ja odotusaika oli erityisesti kohteena videossamme Hybrid Children (2016). Vauva.fi -näyttelyyn toteutettu performanssi käsitteli vauvaa, vaikka se esityksessä piirtyi monille varmaan häilyvästi. Meille performanssia tehdessä vauva oli alue, johon liittyi monenlaisia jo edellä mainittuja henkilökohtaiseen elämään kietoutuneita ideologisia ja poliittisia arvorakennelmia. Vauvan idea ohjailee ajattelua, poliittista päätöksentekoa ja jokapäiväistä käyttäytymistä. Se vaikuttaa kaikkeen. Annoimme ideatasolla toimivan vauva-loisen ohjailla tekoprosessia. Päädyimme mm. rakentamaan pahvilaatikoista majan, joka toimi esityksen eräänlaisena alku- ja loppupisteenä, luoden jollain tapaa päättymättömän toiston. Hahmojen käyttäytyminen oli enemmän aistien varaista, liikehdintä kulki mekaanisesta toistosta hapuilevaan opetteluun ja oman ympäristön tunnusteluun. Tila hahmottui siellä olevien toimijoiden mukaan, kuten vastasyntynyt hahmottaa tilaa: ei etäisyyksien perusteella, vaan keitä ja mitä tilassa on.

Mikä merkitys kirjoitetulla kielellä näyttelytekstin lisäksi oli näyttelyssä/teoksissanne?

Jaakko: Tekstiä ja improvisoitua puhetta käytettiin paljon Fruits of the Loom -videossa, jonka tein yhdessä MSL:n kanssa. Olen kiinnostunut tekstistä erityisesti tiettyyn puhujaan, tilanteeseen tai materiaaliin kytkeytyneenä. Videoon tekstiä tuotettiin kuvausten lomassa, editoidessa, materiaalia katsoessa ja sen päälle improvisoiden kommentoimalla. Toisaalta osa tekstistä kävi läpi lukuisia editointikierroksia.
Näyttelyyn tuli hyvin pienellä merkittynä teksti MSL:n edellisestä Titanik-näyttelystä vuosikymmenen takaa, jossa se oli seinäkirjoituksena: TAIDE ON LIIAN VAKAVA ASIA JÄTETTÄVÄKSI TAITEILIJOILLE JOTKA EIVÄT ENÄÄ USKALLA TEHDÄ VIRHEITÄ. Tuntuu, että lause olisi voinut olla isommassakin roolissa tässäkin näyttelyssä. Pidän ajatuksesta siitä, että tietyt lauseet palaisivat samoille paikoille vuosikymmenen välein vainoamaan lukijoitaan, vaatimaan jotakin.

Anni: Kirjoitin videota varten tekstin, jossa käytin riimittelyä synnyttämään sanoja ja kerrontaa oman itsensä vauvana olemisesta ja maidontuotannosta. Videon tekeminen oli leikki, jonka aineksina olivat oma kehoni, äidinkieleni ja kamera sekä muitakin elementtejä, kuten kaura ja asuntooni paistava katulampun loiste. Teksti kääntyy videolla myös englanninkieliseen tekstitykseen, nenää kaivavasta sielunpaimenesta tulee ‘nose-picking sky pilot’. Käännösten tekeminen on mielestäni yksi hauskimmista tehtävistä videonteossa, kun saa askarrella kahden itselle läheisen kielen kanssa ja havainnoida niiden tapaa hahmottaa olemassaoloa ja maailmaa.

MSL (Antti Jussila ja Jari Kallio): MSL:n omassa työskentelyssä kirjoitetulla kielellä on ollut melko vähäinen merkitys. Saattaa jopa olla ettemme ole koskaan käyttäneet kirjoitettua kieltä esityksen osana. Toimimme usein eleiden, ääntelyn ja liikeratojen alueilla.

Mistä idea ohjelman käyttöön tuli, ja miten päädyitte tähän variaatioon? Onko jotain muuta, mitä haluaisitte kertoa tekstin taustaksi?

Jaakko: Päätös cut-up -sovelluksen käytöstä syntyi kiireestä. Olimme kirjoittaneet kolme erillistä tekstiä Titanik-julkaisua varten, mutta emme olleet tehneet päätöstä näyttelyn varsinaisesta tiedotustekstistä. Jokainen kolmesta tekstistä oli eri kirjoittajan (minä, Jari ja Anni kirjoitimme jokainen yhden), ja jokaisessa oli omat tärkeät aspektinsa.
Päätin kokeilla tekstien, sekä niiden englanninkielisten käännösten, syöttämistä Paul Watsonin koodaamaan Lazarus Corporation Text Mixing Desk v2.0 – tekstimanipulaattoriin, koska halusin siirtää päätösvallan keskinäisestä neuvottelustamme hallitun sattuman alueelle. Olen ollut eri tekemiseni vaiheissa kiinnostunut satunnaisoperaatioista, tekstien silppuamisesta, kollaaseista, päällekirjoittamisesta, kaaoksesta, ja ehkä myös siitä suhteesta, minkä nämä menetelmät luovat käsillä olevan hetken ja erilaisten modernismien välille. Tekstin pilkkomisessa koodin avulla on samaan aikaan jotain 90-luvun mediataiteellista, ja myös 20-luvun auringossa kellastunutta sanomalehteä. Jostain syystä runnottu ja hajanainen kieli tuntuu temaattisesti sopivalta myös vauva-aiheeseen.

“Minua viehätti ohjelman käytössä erikseen kirjoitettujen lyhyiden tekstien yhteen sekoittaminen, jonka myötä yksilöistä tuli kollektiivinen toimija.”

Anni: Minullekin on tärkeää antaa sattumalle ja hallitsemattomuudelle tilaa taiteessa. Olen myös kiinnostunut yhdistämään omia tuotoksiani toisten synnyttämiin materiaaleihin. On ihanaa antaa niiden sulaa toisiin, joihin luottaa. Koneiden kanssa tehdyt tekstit sisältävät parhaimmillaan tosi tuoreelta tuntuvaa, naurattavaa kieltä, kuten pienten lasten puhe. Kirjoitin jokin aika sitten toiseen videoteokseeni tekstin tekoälyä hyödyntävän chatbotin kanssa ja silloinkin ajattelin, että tilanteessa oli jotain samaa kuin lapsena tai lasten kanssa käymissäni keskusteluissa.
Latasin tekstiin omasta todellisuudestani keräiltyjä lauseita, jotka liittyvät lisääntymiseen tai lisääntymättömyyteen. Yksi asioista johon tarvitsen taidetta on se, että se saa minut ryhtymään tällaiseen keräilyyn ja tilanteiden tallentamiseen tietynmuotoisena. Silloin niitä voi tarkastella ja fiktioida eri tavoin kuin niiden uiskennellessa omassa mielessä tai muistissa – ja jakaa muiden kanssa.

MSL (Jari): Käsittelin omassa tekstissäni miehelle tehtävää vasektomiaa, testosteronin vähentymistä ja sen merkitystä hedelmällisyyteen, sekä lisääntymistä noin yleisesti, varsinkin alempiin tuloluokkiin kohdistuvan vallankäytön näkökulmasta.
Minua viehätti ohjelman käytössä erikseen kirjoitettujen lyhyiden tekstien yhteen sekoittaminen, jonka myötä yksilöistä tuli kollektiivinen toimija. Vauva.fi -näyttelyä varten jokainen meistä työskenteli toisistaan erillään toteuttanen näyttelyyn teoksia, jotka sitten odottamattomalla tavalla sulautuivat itse tilaan sekä toisiin teoksiin. Teokset yhdessä muodostavat uuden kollektiivisen toimijan, joka keskustelee ulospäin tavalla, jota ei voi aina ennakoida tai hallita. Hallitsemattomuus, sattuma ja mielen muut hämärät nurkat kiinnostavat taiteessa.