Äänien kevät – Nokturnon toisen digitaalisen residenssin taiteilija on Olli Aarni!

Nokturnon kevään 2018 residenssirunoilija on kansainvälisesti tunnettu elektronisen musiikin tekijä Olli Aarni. Hän luo residenssijaksollaan verkkoon laajan äänirunouden kokonaisuuden.

Olli Aarnin (s. 1988) Merkkiääniä-projekti nostaa esille suullisen ja äänellisen perinteen merkityksen runouden historiassa ja nykypäivässä. Residenssin aikana huhti-toukokuussa Aarni luo uudet äänelliset aakkoset, joiden avulla hän äänellistää kaksi runoa. Toinen uusista versioista perustuu alun perin suullisessa muodossa esitettyyn kansanrunoon ja toinen uudempaan, kirjallisessa muodossa ilmestyneeseen runoon. Uudet aakkoset ottavat vaikutteita kirjainten äänellisten ulottuvuuksien lisäksi myös niiden graafisista muodoista: kulmat ja kaarteet siirtyvät äänten aaltomuotoihin. Uudet aakkoset jäävät yleisön vapaaseen käyttöön.

Aarnin levyjä on julkaistu Suomen lisäksi muun muassa Yhdysvalloissa, Australiassa ja Japanissa. Suomessa hänet on nähty esimerkiksi Norpas-, Äänen lumo- ja Ilmiö -festivaaleilla. Oulusta kotoisin oleva Aarni toimii äänitaiteilijana, kustannustoimittajana ja kolumnistina sekä toimittaa omaa musiikkiohjelmaa Bassoradiossa. Filosofian maisteriksi suomen kielestä valmistuneen Aarnin teos sisältää myös työpäiväkirjan, jossa hän kirjoittaa projektin kulusta ja runouden äänellisyyden kysymyksistä. Tekstit löytyvät sivuilta residenssin jälkeen myös englanninkielisinä versioina. Residenssin aikana yleisöllä on lisäksi mahdollisuus keskustella virtuaalisesti residenssitaiteilijan kanssa.

Nokturno toivottaa Ollin tervetulleeksi residenssiin 9.4. alkaen! Residenssiä voi seurata osoitteessa nokturno.fi/digitaalinen-residenssi. Lisää tietoa uudesta residenssirunoilijastamme löydät osoitteesta olliaarni.com.

Nokturnon digitaalinen residenssi on virtuaalinen residenssiohjelma, jossa runoilijalla tai taiteilijalla on mahdollisuus hyödyntää sivuston virtuaalista residenssitilaa ja digitaalisia keinoja työskentelyssään. Ensimmäisenä residenssirunoilijana oli pelillisyyden ja runouden välisten suhteiden parissa työskennellyt Mikael Brygger. Digitaalinen residenssi toteutetaan WSOY:n kirjallisuussäätiön rahoituksella.

(kuva: Olli Aarni)