(Tämä teksti on selkokielinen versio alun perin pohjalais-hämäläisittäin murretusta pääkirjoituksesta "Mölinää ja rutinaa", jonka voi lukea täällä.)
Hyvä lukija!
Olet ladannut selaimeesi Nuoren Voiman "Runous 2008" -numeron 2/09 nettisivut. Tervetuloa tutustumaan viime vuoden runoutta käsitteleviin aiheisiin.
Vuoden 2008 runouden lisäksi lehden teemana on "ääni", kaikkine konnotaatioineen.
Ääni saa ajattelemaan persoonaa, identiteettiä ja henkilökohtaisuutta. Henkilökohtaisuutta pohtivat esseissään niin Arja Tiainen kuin Ville Hytönenkin. (Alun perin pyysimme muuten esseetä Anna Halmkronalta, mutta hän paljastui Hytösen pseudonyymiksi. Tilalle saimme kollaasimuotoisen, Annan olemusta jäljittelevän esseen.)
Toisaalta ääni vie pohtimaan äänirunoutta, merkityksestä irtautuvaa pauhua. Äänirunouden näkökulmaa meille avaa Eiríkur Örn Norðdahl. Hän kirjoittaa esseessään varhaisesta islantilaisesta avantgardistista ja äänirunouden tulkitsemisesta.
Myös Olli-Pekka Tennilä tuo esiin äänen oudot ulottuvuudet. Hän kuulostelee esseessään äänen ikuista paluuta: äänen nauhoittamista ja erityisesti c-kasetteja.
Henkilökohtaisuus ja outous kulminoituvat Mirkka Rekolan haastattelussa "Mikä vaeltaa, kun et sinä enkä minä". Siinä pohditaan mm. sitä tilaa, joka avautuu minän murtuessa minättömyydeksi.
*
Teema "Runous 2008" antaa olettaa, että kaikkien äänet pääsevät kuuluviin. Näin ei millään voi olla. Suomessa julkaistiin viime vuonna noin 90 runoteosta, käännökset ja suomenruotsalaiset mukaan lukien. Lehteen mahtui arvosteltavaksi 19 teosta. Moni huomion ansaitseva kirja jäi väistämättä ulkopuolelle.
Myös ääni-teema rajaa osan uusimmasta runoudesta ulkopuolelleen. Runoushan palautetaan perinteisesti ääneen, sisäisesti kuultuun puheeseen tai lauluun (tai kaikuun). Visuaalinen ja käsitteellinen runous sekä runouden materiaalisuutta korostavat näkökulmat haastavat pohtimaan tätä itsestäänselvyyttä.
Uudet kirjoittamisen tavat haastavat myös keskustelemaan niiden arvottamisen kriteereistä. Tämän vaatimuksen on runouslehti Tuli&Savu jo ehtinyt ilmaista runokritiikin teemanumerossaan (Tuli&Savu 4/2008) ja Parnassossa 2/2009 julkaistussa puheenvuorossaan. Me laajentaisimme vaatimuksen käsittämään myös ei-kokeellisen runon arvottamisen kriteerejä. Viime vuoden runokirjat läpikahlanneina emme nimittäin voi olla toteamatta, että hyvän runon kriteerit eivät "perinteisen" runonkaan puolella ole aina selviä.
Suomenruotsalaisesta viime vuoden runoudesta löysimme paljon kiinnostavaa. Sitä esittelemme lehdessä siksi paljon. Julkaisemme suomennettuja runoja Ralf Andtbackalta, Eva-Stina Byggmästarilta, Monica Ålgarsilta ja Heidi von Wrightilta.
*
De är så vackra idag! mina (debu-)tanter är så vackra idag – ja huutomerkki perään! Lainaus on Eva-Stina Byggmästarin viime vuonna ilmestyneestä runokokoelmasta Men hur små poeter finns det egentligen. Se pitää täysin paikkansa. Olemme erittäin iloisia, kun voimme esitellä viisi komeaa – tai Byggmästarin hengessä pitäisikö sanoa pörröhäntäistä – debytanttia: Pilvi Pääkkösen, Einari Paakkasen, Timo Harjun, Irina Javnen ja Kristian Blombergin. Heidän runoissaan näkyy mielestämme vanha kunnon omaäänisyys tai, päivitetysti, persoonallinen käsiala. Heidän omaääniset käsialansa erottuivat joukosta vaikuttavina ja vakuuttavina, taidokkaina ja omaperäisinä. Toivomme saavamme lukea heidän runojaan tulevaisuudessa enemmänkin.
Mainittujen debytanttien lisäksi oli toinenkin sarja: digitaaliset runot. Tarjonta oli melko vähäistä, ja pienten teknisten ongelmien jälkeen päätimme valita yhden digitaalisen debytantin: Harri Pöyhösen. Lähetetyissä digirunoissa näkyi tällä alalla yleisemminkin havaittavissa oleva piirre: tekijät tuntuvat keskittyvän ensisijaisesti multimediaan – ääneen ja videoon. Vähemmän törmää enää digirunouden perinteisempiin, ohjelmointipohjaisiin muotoihin, kuten tekstigeneraattoreihin. Pöyhösen videoruno löytyy muun verkkomateriaalin ohella näiltä sivuilta.
Vierailevat päätoimittajat Miia Toivio ja Marko Niemi
Takaisin etusivulle