Ateena II – Valkoinen kohina

Ateena-runon toinen osa.
A cut-up poem in Finnish.

1 ateena kreikassa yhteenotot poliisin ja nuorisojoukkojen välillä ovat jatkuneet sunnuntaina mellakat ovat levinneet pääkaupungin Ateenan lisäksi useisiin muihin kaupunkeihin ja Kreetan saarelle mellakointi alkoi lauantai-iltana, kun nuorisojoukko viskeli poliisiautoa polttopulloilla ja kivillä Ateenassa poliisi vastasi ampumalla, jolloin yksi nuorista haavoittui vaikeasti ja kuoli matkalla sairaalaan tapauksen jälkeen useat sadat nuoret alkoivat hyökkäillä poliisien kimppuun, hajottaa kauppojen ikkunoita ja sytyttää autoja ja roskakoreja tuleen eri puolilla Kreikkaa tapauksen johdosta on pidätetty kaksi poliisia he ovat kuulusteluissa kieltäneet ampuneensa suoraan poikaa kohti kreikan sisäministeri Prokopis Pavlopoulos on esittänyt eronpyyntönsä pääministerille mellakoiden vuoksi sisäministeriön mukaan nuoren kuolemaan johtaneista tapahtumista on aloitettu tutkinta 2 ateena ateenassa mellakoivat nuorisojoukot ovat rikkoneet pankkien ja liikeyritysten ikkunoita ja sytyttäneet pieniä tulipaloja mellakoitsijat ovat heitelleet myös palopommeja ja poliisi on vastannut kyynelkaasulla kaupungin kaduille on kerääntynyt pari tuhatta ihmistä osoittamaan mieltään poliisin toimia vastaan tapahtumasarja alkoi eilen illalla, kun nuorisojoukko viskeli poliisiautoa polttopulloilla ja kivillä Ateenassa poliisi vastasi ampumalla, jolloin yksi nuorista haavoittui vaikeasti ja kuoli matkalla sairaalaan mellakat ovat levinneet pääkaupungin Ateenan lisäksi myös useisiin muihin kaupunkeihin sekä Kreetan saarelle sisäministeri Prokopis Pavlopoulos on esittänyt eronpyyntönsä pääministerille mellakoiden vuoksi sisäministeriön mukaan nuoren kuolemaan johtaneista tapahtumista on aloitettu tutkinta kaksi poliisia pidätettiin eilen epäiltynä pojan ampumisesta 3 kreikassa lauantaina alkaneet mielenosoitukset ovat jatkuneet uutistoimistojen mukaan mielenosoittajat ovat heitelleet kiviä ja polttopulloja kauppojen ja pankkien ikkunoihin pohjoisosassa sijaitsevassa Thessalonikin kaupungissa lisäksi mellakoitsijat ovat hyökänneet kohti kaupungintaloa ja poliisiasemaa mellakointi alkoi lauantai-iltana, kun nuorisojoukko hyökkäsi poliisiauton kimppuun Ateenassa Exarchian kaupunginosassa poliisi ampui kolme laukausta, joista yksi vei 15-vuotiaan pojan hengen poliisin kertoman mukaan mellakoinnissa on loukkaantunut 24 poliisia mellakat jatkuivat läpi sunnuntain vastaisen yön ateenassa nuorisojoukot ovat sunnuntaina ottaneet haltuunsa keskeisimmät yliopistorakennukset protestina poliisin toiminnalle naamioituneet nuoret ovat heitelleet kiviä ja polttopulloja poliisia vastaan yön aikana nuorisojoukot myös polttivat kymmeniä autoja ja rikkoivat liikkeiden ikkunoita ateenasta mellakat levisivät yön aikana Kreikan toiseksi suurimpaan kaupunkiin Thessalonikiin sekä useisiin muihin Pohjois-Kreikan kaupunkeihin myös lomasaarina tunnetuilla Kreetalla ja Korfulla nuorisojoukot ovat protestoineet poliisin toimintaa vastaan sisäministeri Prokopis Pavlopoulos lupasi, että pojan kuolema tutkitaan tarkoin ja siitä vastuussa olevia rangaistaan ankarasti kaksi poliisia on otettu kiinni nuorukaisen kuolemaan johtaneiden tapahtumien selvittämiseksi poliisien mukaan noin 30 nuoren joukko hyökkäsi heidän poliisiautonsa kimppuun heittelemällä kiviä ja muita esineitä poliisien yrittäessä pidättää nuoria nämä hyökkäsivät uudelleen poliisin kimppuun, jolloin poliisi ampui kolme laukausta yksi laukauksista haavoitti nuorukaista vakavasti ja hän kuoli myöhemmin sairaalassa nuorukaisen kuolemaan johtaneen tapahtuman takia poliisiasioista vastaava sisäministeri Prokopis Pavlopoulos tarjoutui aamuyöllä jättämään tehtävänsä pääministeri Kostas Karamanlis ei kuitenkaan hyväksynyt eronpyyntöä 4 mellakointi Kreikassa jatkuu levottomuuksia on ollut Ateenan lisäksi ainakin Rhodoksella, Kreetalla, Pireuksessa ja maan pohjoisosan kaupungeissa kymmeniä ihmisiä on loukkaantunut mielenosoituksissa poliisit ovat käyttäneet kyynelkaasua ja patukoita mellakoiden hajottamiseen maan pääministeri Kostas Karamalis vakuutti televisiossa, että hallitus aikoo lopettaa mellakat kreikan opetusministerin mukaan maan kaikki oppilaitokset pysyvät huomenna suljettuna ampumavälikohtauksen ja mellakoiden takia maanantaiaamuna sadat opiskelijat ottivat yhteen poliisien kanssa Thessalonikissa Pohjois-Kreikassa maanantaina mellakat jatkuvat nyt kolmatta päivää, eikä niille näy välitöntä loppua hallituksen vastustajat suunnittelevat lisää mielenosoituksia, ja maan kommunistinen puolue on kutsunut kannattajansa Ateenan keskustaan täksi illaksi yliopistojen professorit puolestaan aikovat aloittaa kolme päivää kestävän ulosmarssin tukeakseen protestoijia myös sosialistit vaativat konservatiivihallituksen vaihtamista mellakointi alkoi lauantaina, kun 15-vuotias nuorukainen sai surmansa poliisin luodeista nuorisojoukko oli kivittänyt poliisien autoa, minkä seurauksena toinen poliiseista oli astunut autosta ulos ja avannut tulen yksi nuorista sai luodeista osuman ja kuoli matkalla sairaalaan liki 20 ihmistä loukkaantui ympäri maata levinneissä levottomuuksissa parisenkymmentä mielenosoittajaa on pidätetty uutistoimisto Reutersin mukaan mellakoitsijoiden joukossa on vasemmistoradikaaleja ja anarkisteja tyytymättömyyttä on selitetty rikkaiden ja köyhien välisellä kuilulla, joka on kasvanut Kreikassa viime vuosina myös poliisia on syytetty jatkuvasti liian kovista otteista 5 opiskelijamellakoiden pelätään jatkuvan maanantaina Kreikassa eri kaupungeissa thessalonikissa sadat opiskelijat ottivat yhteen poliisien kanssa maanantaiaamuna ateenassa nähtiin aamulla rähinöitä, kun nuorisojoukot heittelivät kiviä ja polttopulloja poliiseja kohtaan lsää mellakoita odotetaan illalla eri puolilla Kreikkaa mielenosoittajat suunnittelevat lisää mielenosoituksia maanantai-illaksi ainakin viidessä Kreikan kaupungissa, eritoten Ateenassa ja Thessalonikissa anakin Britannia ja Australia ovat neuvoneet turistejaan olemaan varovaisia Ateenassa poliisit ovat yhä valmiustilassa mahdollisten levottomuuksien varalta nuoret tuhosivat sunnuntain vastaisena yönä kauppoja ja hyökkäsivät pankkien konttoreihin kolmattakymmentä poliisia ja viitisentoista mielenosoittajaa on loukkaantunut toista päivää kestävissä levottomuuksissa yksin Ateenan keskustan alueella rikottiin viikonvaihteessa kymmeniä myymälöitä myös autoja on sytytetty tuleen poliisin mukaan mellakoitsijat ovat viskelleet bensasta tekemiään pommeja, kiviä ja muita esineitä ohikulkijoita ja näyteikkunoita kohti ateenan lisäksi vakavimmat mellakat on tähän mennessä käyty Thessalonikissa levotonta on ollut myös Haniassa ja muutamissa muissa pienemmissä kaupungeissa malkoivat lauantai-iltana poliisin ammuttua kuoliaaksi 15-vuotiaan pojan Ateenassa rähinöinti levisi nopeasti myös muihin kaupunkeihin ja jatkui läpi yön sisäministeri Prokopis Pavlopoulos rauhoitteli kansalaisia lupaamalla, että pojan kuolema tutkitaan tarkoin ja siitä vastuussa olevia rangaistaan ankarasti mellakointi alkoi, kun nuorisojoukko hyökkäsi poliisiauton kimppuun Ateenassa Exarchian kaupunginosassa poliisien mukaan noin 30 nuoren joukko hyökkäsi heidän poliisiautonsa kimppuun heittelemällä kiviä ja muita esineitä poliisien yrittäessä pidättää nuoria nämä hyökkäsivät uudelleen poliisin kimppuun, jolloin poliisi ampui kolme laukausta yksi laukauksista haavoitti nuorukaista vakavasti ja hän kuoli myöhemmin sairaalassa poikaa ampunut poliisi, samoin kuin toinen tilanteessa mukana ollut poliisi on pidätetty AP, AFP, DPA, Reuters 6 saksan pääkaupungissa Berliinissä noin 15 mielenosoittajaa on vallannut Kreikan konsulaatin konsulaatin mukaan valtaus on sujunut rauhallisesti, mutta rakennuksen ympärille on määrätty 130 poliisia mielenosoittajat ovat ottaneet alas konsulaatin katolla liehuneen Kreikan lipun ja ripustaneet tilalle lipun, jossa Kreikka julistetaan murhaajavaltioksi valtauksen syynä on Ateenassa sattunut kuolemantapaus, jossa poliisi ampui nuoren pojan kreikassa mellakoidaan tänään kolmatta päivää tapauksen vuoksi 7 ateenan keskusta oli maanantai-iltana liekeissä, kun mellakat eri puolilla Kreikkaa jatkuivat kolmatta päivää levottomuudet saivat alkunsa lauantai-iltana sen jälkeen kun poliisi oli ampunut mellakoinnin yhteydessä 15-vuotiaan pojan Eksarkian kaupunginosassa Ateenassa kaksi poliisia on pidätetty tapauksen vuoksi, ja toista heistä epäillään murhasta mielenosoittajat sytyttivät maanantai-iltana Ateenassa lukuisia tulipaloja kaupoissa, pankeissa ja valtion virastoissa kaikki kaupungin paloyksiköt olivat sammutustyössä olympic Airways -lentoyhtiön pääkonttori oli tulessa, samoin ulkoministeriön rakennuksen alakerta protestoijat sytyttivät valtavan joulukuusen Syntagma-aukiolla parlamenttirakennuksen luona ja rikkoivat hotellien ja tavaratalojen ikkunoita kyynelkaasu täytti keskustan katuja kaikkiaan 130 liikehuoneiston sanottiin kärsineen vaurioita mellakoiden aikana loukkaantuneita oli jo maanantaina alkuillasta yli kolmekymmentä levottomuudet levisivät edelleen useisiin kaupunkeihin eri puolille Kreikkaa thessalonikissa mellakoitsijat heittelivät poliisia polttopulloilla yhteenotoista raportoitiin ainakin Kreetan Haniasta, Korfulta, Volosista, Komotinista ja Veriasta maanlaajuiset protestit saivat alkunsa 15-vuotiaan kuolemasta, mutta ne ovat saaneet vahvasti poliittisen sävyn vasemmisto-opposition mielenosoitus vastusti maanantai-iltana Ateenassa oikeistohallituksen eläkeuudistusta, yksityistämisohjelmaa ja tuloerojen kasvua yliopistojen professorit ilmoittivat maanantaina kolmen päivän lakosta, ja ammattiyhdistysliike julisti ensi keskiviikoksi vuorokauden kestävän yleislakon pääministeri Kostas Karamanlis vetosi televisiopuheessaan mellakoiden rauhoittamiseksi ja lupasi, että 15-vuotiaan pojan kuolema tutkitaan tarkasti politiikan tarkkailijoiden mukaan levottomuudet saattavat vaarantaa Karamanlisin hallituksen ja hänen Uuden demokratiapuoleensa aseman hallituksella on parlamentissa vain yhden paikan enemmistö melipidetiedusteluissa Karamanlisin puolue on hävinnyt sosialisteille viime aikoina selvästi hallitusta on syytetty saamattomuudesta finanssikriisin hoidossa lisäksi ministerit ovat sotkeutuneet korruptio- ja salakuunteluskandaaleihin “mellakat alkoivat [15-vuotiaan pojan] surman vuoksi, mutta se on vain jäävuoren huippu”, Peloponnesoksen yliopiston politiikantutkimuksen professori Takis Kafetzis arvioi “ongelma on hallituksen talouspolitiikka, sen skandaalit ja kyvyttömyys” berliinissä noin kolmenkymmenen eri maista kotoisin olevan mielenosoittajan joukko miehitti Kreikan konsulaatin maanantaiaamuna naamioituneet mielenosoittajat heiluttivat konsulaatin ikkunoista julistetta, jossa luki “Valtion surmaama” mielenosoittajat poistuivat rakennuksesta illansuussa, kahdeksan tunnin väkivallattoman protestin jälkeen 8 poltettuja autoja, kauppojen rikottuja ikkunoita, kadulla lojuvia kivenmurikoita ja hajotettuja liikennevaloja hävitys Ateenan keskustan kupeessa sijaitsevassa Exarchian kaupunginosassa on niin järisyttävä, ettei uskoisi olevansa Euroopan unioniin kuuluvan valtion pääkaupungissa maanantaiaamuna tilanne vaikutti Exarchiassa rauhalliselta, mutta päivän aikana oli odotettavissa vielä uusia mellakoita kreikassa poliiseilla ei ole lainsäädännön mukaan oikeutta mennä yliopistojen alueelle, mistä johtuen villiintyneet nuorisojoukot pitävät Exarchiassa niitä tukikohtinaan yliopistot muistuttavat Ateenassa ulkomuodoltaan Suomeen verrattuna pikemminkin rokkiklubeja: ränsistyneiden rakennusten seinillä on valtavia banderolleja ja seinämaalauksia suomalainen vaihto-opiskelija Sami Norovuori kävi sunnuntaina päivällä mellakoiden puhjettua opinahjossaan, Ateenan kauppatieteellisessä yliopistossa, tarkkailemassa tilannetta “sisällä opiskelijat tekevät Molotovin cocktaileja ja kokoavat kiviä mellakoita varten, ja poliisi vain odottaa ulkopuolella”, Norovuori kertoi STT:lle myöhään lauantai-iltana Norovuori, 22, oli palaamassa kotiinsa, joka sijaitsee mellakka-alueiden likellä ilmassa oli kuitenkin niin paljon kyynelkaasua, ettei alueelle voinut jäädä “seurueessani olleet tytöt vain itkivät ja itkivät aine oli hyvin voimakasta se ärsytti silmiä, lamaannutti hengitystä ja toi limaa kurkkuun”, Norovuori kuvaili norovuori pysyy kuitenkin rauhallisena “helpottaa, kun tietää, että protestit on kohdistettu ainoastaan poliisia vastaan mellakoita on seuraamassa runsaasti paikallisia ihmisiä, joille anarkistit eivät tee yhtään mitään täytyy vain toivoa, ettei tämä jatku viikkoja” ateenassa oleville vaihto-opiskelijoille on ilmoitettu sähköpostitse, ettei kaduilla ole turvallista liikkua, vaan nyt kannattaisi pysytellä jatkuvasti sisätiloissa 9 Kreikassa nuorisomellakat yltyvät pääkaupungissa Ateenassa keskustassa tuhannet mielenosoittajat ovat rikkoneet pankkien ja kauppojen ikkunoita sekä ottaneet yhteen poliisin kanssa nuorisojoukot ovat sytyttäneet tulipalon tavarataloon Ateenan keskustassa ja polttaneet parlamenttitalon edustalle pystytetyn suuren joulukuusen ainakin yhden luksushotellin ikkunat on rikottu ulkoministeriön aulassa on ollut pienehkö tulipalo thessalonikin kaupungissa maan pohjoisosassa mellakoitsijat ovat ryöstelleet kauppoja ja heitelleet polttopulloja kymmeniä liikerakennuksia on vahingoitettu kolmatta yötä jatkuvat levottomuudet ovat levinneet yhteensä yli kymmeneen kaupunkiin eri puolille Kreikkaa mielenosoituksia on ollut myös matkailijoiden suosimilla Kreetan ja Korfun saarilla ulkomailla asuvat kreikkalaiset ovat järjestäneet mielenosoituksia myös Lontoossa ja Berliinissä maanantai-iltaan mennessä mellakoissa on loukkaantunut yli 50 ihmistä ja vahingoittunut miljoonien eurojen arvosta omaisuutta levottomuuksien uskotaan jatkuvan ja uhkaavan yhden paikan parlamenttienemmistön turvin muodostettua konservatiivihallitusta keskiviikkona Kreikassa järjestetään vuorokauden mittainen yleislakko hallituksen talousuudistuksia vastaan vasemmisto johti mielipidetiedusteluja jo ennen mellakoita mellakat alkoivat, kun 15-vuotias poika kuoli epäselvissä oloissa Exarchian kaupunginosassa lauantaina poliisi sanoo, että varoituslaukauksen luoti osui kimmokkeena poikaan, joka kuului isoon, poliisia vastaan hyökänneeseen joukkoon silminnäkijöiden mukaan poliisi ampui tahallaan joukkoa kohti Kaksi poliisia on pidätetty ja tutkimukset aloitettu Reuters 10 Kreikassa poliisin ampuman nuorukaisen hautajaiset ovat sujuneet pääosin rauhallisesti hautajaisiin osallistui satoja ihmisiä aiemmin päivällä mielenosoittajat ja poliisit ottivat yhteen parlamenttitalon edustalla samaan aikaan oppositio vaati hallituksen eroa ja ennenaikaisten vaalien järjestämistä kahakoiden lopettamiseksi parlamentin edustalle kokoontuneet sadat opiskelijat heittelivät poliisia kivillä ja pulloilla poliisi puolestaan yritti työntää mielenosoittajajoukkoa kauemmas kohden keskeistä Syntagma-aukiota pääministeri Kostas Karamanlis on vedonnut kansallisen yhtenäisyyden puolesta ja kehottanut kansalaisia tuomitsemaan mellakat hän on myös kutsunut hallituksen hätäkokoukseen hallituksen edustaja on kuitenkin kiistänyt, että Kreikkaan oltaisiin julistamassa poikkeustila ateenassa valmistauduttiin iltapäivällä yhä uusiin levottomuuksiin, kun poliisin luodista viikonvaihteessa surmansa saanut nuorukainen haudataan surma synnytti väkivaltaisia katumellakoita, jotka ovat levinneet ympäri maata viitisenkymmentä ihmistä on loukkaantunut mellakoinnissa poliisi on pidättänyt noin 150 ihmistä poliisi odottaa lisää levottomuuksia myös huomiselle tuolloin Kreikan ammattiliitot aikovat järjestää hallituksen vastaisen yleislakon eilen illalla mielenosoittajat sytyttivät Ateenan ydinkeskustassa lukuisia tulipaloja kaupoissa, pankeissa ja valtion virastoissa olympic Airways -lentoyhtiön pääkonttori oli tulessa, samoin ulkoministeriön rakennuksen alakerta protestoijat sytyttivät myös valtavan joulukuusen Syntagma-aukiolla parlamenttirakennuksen luona ja rikkoivat hotellien ja tavaratalojen ikkunoita ateenan lisäksi mellakoita on ollut muun muassa Rhodoksella, Kreetalla ja Pohjois-Kreikan kaupungeissa.

Julkaistu Nokturnossa

2009