Runous ihmisen jälkeen – Arto Kytöhonka konerunouden juurilla

Arto Kytöhongan runogeneraattoreita käsittelevä essee, joka julkaistaan myös Tuli&Savu -lehden Kone -teemanumerossa joulukuussa 2017. Essee on osa Nokturnon Arto Kytöhongan tuotantoa käsittelevää esseesarjaa.

An essay on Arto Kytöhonka´s poetry generators. The essay will also be published in poetry magazine Tuli&Savu´s machine-themed issue in 2017 and it´s part of Nokturno´s essay series of Arto Kytöhonka, pioneer in Finnish digital poetry.

”Tietokonetaiteessa musiikki on ollut alun perin hirveän suosittu. Kukaan ei ihmettele enää tietokonemusiikkia. Sen jälkeen tulivat eri alojen kuvataiteilijat, mutta taatusti viimeisiä tällä alalla ovat olleet runoilijat. Kieltä on pidetty jotenkin pyhänä.”

– Arto Kytöhonka Etelä-Suomen Sanomissa 10.8.1990

 

Runoilija, kääntäjä ja monitaiteilija Arto Kytöhonka (1944–1992) on viime vuosina alkanut saada huomiota yhtenä suomalaisen digitaalisen taiteen uranuurtajista. Kytöhonka oli edelläkävijä erityisesti runojen generointiin tarkoitettujen ohjelmien kehittäjänä.

Kytöhonka nimitti itseään hakkeriksi, ”tietokoneiden innokkaaksi harrastajaksi” (1988, 54). Määritelmä oli haaste: kirjailija asettui vastustamaan tietokonekaupan ja tiedotusvälineiden yrityksiä yhdistää termi ennen muuta rikollisuuteen.

Kiinnostus tietotekniikan tarjoamiin mahdollisuuksiin näkyy Kytöhongan tuotannossa jo ennen esikoiskokoelmaa Ollakseni kaihoisa (1970). Hän käänsi saksalaisen Max Bensen (1910–1990) tekstin ”Estetiikka ja ohjelmointi” tuoreeltaan Parnassoon vuonna 1967. Bense oli teoreetikko, joka sovelsi kybernetiikkaa estetiikkaan ja poetiikkaan, mutta ei itse tehnyt taidetta koneellisesti. Bensen numeerista näkökulmaa kieleen sovelsivat 1950-luvun lopulla konkreettisessa runoudessa Reinhard Döhl ja vaatimattomammin koneella generoiduissa stokastisissa teksteissään Theo Lutz.

Kytöhonka näki tietokoneen vievän kirjoittamista lähemmäs ajattelun luonnetta diskursiivisena, ”erittelevänä, ajatusta vaiheittain rakentelevana”, ”vapaasti muotoutuvaisena, ideoivasti hyppelehtivänä” (1988, 36). Hänen tapansa ilmaista innostustaan sittemmin tavallistuneista mahdollisuuksista käy nyt esimerkiksi siitä, mitä formalistit tarkoittivat vieraannuttamisella: Wordin kaltaisen tekstinkäsittelyohjelman ytimeksi hän näkee ”luonnostimen” (outliner), joka ”ei kammitsoi mielen kirmaa” vaan sallii ”tekstin kuontua alati monitahoistuen, ylen aikaa uusille tahoille kurotellen, kärhittyen” (mt., 116).
 

Tietokoneinnostuksen tunnustamisesta sovelluskelpoisen ohjelman esittelyyn meni miltei 30 vuotta.

 

Runo-ohjelman Kytöhonka (1988, 156) määrittelee ”ohjelmaksi, joka meemi-, säe-, metafora-, assosiaatio- ja muista tiedostoista rakentaa ohjelmallisin keinoin kielellisiä kokonaisuuksia”. Tietokoneinnostuksen tunnustamisesta sovelluskelpoisen ohjelman esittelyyn meni miltei 30 vuotta. Säveltäjä-ohjelmoitsija Pekka Tolosen kanssa laaditulla J.L.Runeberg-ohjelmalla (1983) tuotettiin kokoelmat SATUNAIS.RUN (1983, ”Maailman ensimmäinen tietokoneen kalvolevylle kirjoitettu & WEAK A.I. -pohjainen runokokoelma”) ja SATUNAI2.RUN (1984).

Runebergin jälkeen Kytöhonka kertoi rakennelleensa ”parisen vuotta Prologin avulla Ezraa, uudenlaista runosampoa, joka vähintäänkin tajuaisi aluksen ja maineen, myöhemmin sitten myös ulkoerännön ja sisätulennon”. Jälki ei kuitenkaan tyydyttänyt tekijää: ”Hiki näkyi ja ohjelmassa on koneen maku. Ei hyvä.” (Kytöhonka 1991.)

Vuodesta 1988 runogeneraattorien kehittely jatkui yhteistyössä Kari Seitsosen kanssa. Ensimmäisenä syntyi Runotar ja sen pohjalta PoemStar – The Original Finnish VerseMaker (1989). Tekijöiden mainoslauseiden mukaan ohjelma oli ”helppo käyttää, vaikea olla ilman”, ”välttämätön ei vain runoilijoille ja muille kirjoittajille vaan kaikille luovan alan ammattilaisille”. 
 

Runouden koneistuksen tavoitteena on saattaa poeettinen luominen kenen tahansa ulottuville ja samalla kollektivisoida se.

 

PoemStaria seurannutta Poem-O-Live-ohjelmaa (1991) tekijät kuvasivat suomalaiseksi ”runomobileksi”, joka ”antaa lukijalle mahdollisuuden osallistua teoksen luomisprosessiin tai, niin halutessaan, vain seurata tietokoneeseen ohjelmoitujen tekstialkioiden liittymistä yhä uusiksi mielleyhtymiksi ja sanakäänteiksi, uusiksi runoiksi”. MFR-modulit, joissa alku-, keski- ja loppuosista koostuu lauseita, ”muistuttavat korttipeliä Hullunkuriset perheet, jossa kapteenska Kalpa saa pilapiirtäjän tyttären Lillin keskiruumiin ja johtaja Röörin jalat”. Rajallisen alkioston mahdollisista yhdistelmistä syntyy koneen tekijällekin aina uutta: ”helpompi on saada lotossa täysosuma kuin siepata Poem-O-Livestä kaksi samaa runoa”.

Tekstissään ”Tietokonerunoilija vieraalla maalla” (1989) Kytöhonka muotoili toimintaansa motivoivan eetoksen. Runouden koneistuksen tavoitteena on saattaa poeettinen luominen kenen tahansa ulottuville ja samalla kollektivisoida se: ”Tietokoneen myötä runo palaa juurilleen. Sanataide on äkkiä taas koko kansan taidetta. Sitä luodaan joukolla. Suurten tekijöitten rinnalla on nimettömämpiä laulajia. Ja kaikkien työt ovat jaettavissa. Ne ovat moduleja runoverkostossa: siellä jutun juuria ja tarinan aiheita, huulia ja sutkauksia, yhteistä vakavaa kieltä, ja noista osasista maailman kylä kokoaa teoksia.”

Kytöhongan näky tulee lähelle Walter Benjaminin tapaa kytkeä kirjoittamisen tekniikka ja poliittisuus toisiinsa: olennaista paluussa juurille on tekijän ja teoksen siirtyminen syrjään ja runouden ymmärtäminen ennen muuta tekemiseksi, uusien tuotantovälineiden kehittelyksi ja jakamiseksi.

Alun perin PoemStar oli tarkoitettu levitettäväksi shareware-periaatteella Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Kytöhongan sillä kirjoittamaa runoelmaa John Dear (1989) jaettiin Yhdysvalloissa sanfranciscolaisen ACEN-verkoston käyttäjien muunnettavaksi. ”Interaktio-ohjelman käyttäjät ovatkin kirjoittaneet tuuheasti merkitysrihmastoja runkoisen runokokoelmani ympärille”, kirjailija kommentoi ilmeisen tyytyväisenä 1991.

Kaksikielinen PoemStar – Runotar (VersMakerskan) -ohjelma oli saatavissa Suomessa vain yksityiskäyttöön, koska shareware oli tekijöiden mukaan vielä tuntematon käsite meillä. Konerunouden yhteisöä ei tahtonut syntyä Suomeen Kytöhongan elinaikana eikä myöhemminkään. Tekstinkäsittelijän tietokirjan mukaan Runebergille runokokoelmia olivat kirjoittaneet ”muiden muassa Arto Kytöhonka, Kai Nieminen ja Tuomo Tenkanen” (1988, 156). Niemisen osalta generaattorikokeilut eivät kuitenkaan kantautuneet julkaistuihin runokokoelmiin eivätkä kehittyneet ”tietokonekirjoiksi” (ks. alla). Tenkanen etsi hengenheimolaisia ohjelmointialan lehtien välityksellä, mutta sai yhteyden vain Ron Ellisiin, joka esitteli hänelle omien ohjelmiensa periaatteita ja tuotoksia. Yhteistyön tulosten niukkuus ei kuitenkaan ollut mitenkään pelkästään suomalainen ilmiö, yritykset ohjelmoidun runouden kollektiiviseksi kehittämiseksi olivat säännöllisesti tyssänneet myös Ranskassa ennen 1980-lukua (ks. Donguy 1998).

2000-luvun vaihteessa Väinö Kirstinä avasi keskustelun suomenkielisen runogeneraattorin edelleenkehittelystä Sanoma Openin sivuilla (ks. Kirstinä, Sincoff, Helin et al. 1999–2000). Nopeasti hiipuneessa keskustelussa tulee esille, että yksi Kytöhongan generaattoreista oli uusien käyttöjärjestelmien ansiosta muuttunut liian nopeaksi, jotta sen tuotoksia olisi ehtinyt lukea. Tämä Seitsosen ja Hannu Helinin kirjaama kokemus on harvinaista vastapainoa digitaalisen runouden toimimattomuuksien, katkosten ja surkeiden sattumusten leimaamalle historialle.

***

C. T. Funkhouserin digitaalisen runouden ”esihistoriasta” (ajasta ennen Internetiä) voimme lukea, että runogeneraattoreita oli rakenneltu eri puolilla maailmaa 1960-luvun vaihteesta lähtien, ennen muuta käännösohjelmien kehittelyn sivutuotteena. Kriitikoiden mukaan niiden tuotokset olivat runoutena banaaleja, kone teki vain nopeammin sen, minkä ihminen teki paremmin.
 

”Tämä perustuu oikeastaan siihen, että teksti on täyttä nonsensea, hölynpölyä, mutta ihminen on kaikessa järjettömyydessään niin järkevä, että sille on mahdoton syöttää puppua. Se näkee pupussakin jonkin juonen." - Arto Kytöhonka

 

Vuonna 1988 perustettu ”numeerisen kirjallisuuden” tutkimusryhmä L.A.I.R.E. asetti tehtävän uudestaan: olisi keskityttävä niihin ilmaisukeinoihin, joihin ihminen ja paperi eivät yllä. Ryhmässä vaikuttaneen unkarilaisen Tibor Pappin mukaan digitaalisen runouden (tai sellaiseksi luetun) alkuaikojen saavutukset olivat tuotantotavasta huolimatta konventionaalista runoutta. Pappin (1994, 54) mukaan varsinaisesta numeerisesta kirjallisuudesta voidaan puhua vasta, kun tekele osoittaa ohjelmoitua kombinatorisuutta, aleatorisuutta tai vuorovaikutteisuutta.

Kytöhongan mukaan varsinaisen ”tietokonekirjan” tunnusmerkit olivat ”diskursiivinen muodonta, lukijan osallistuminen teoksen luomiseen, interaktiivinen vastaanotto” (1988, 184). Se edellytti aina ohjelmointia ja oli näillä perusteilla erotettavissa tietokoneavusteisesta kirjallisuudesta. Kytöhongan työ oli näin vastaamassa Pappin esittämään kutsuun.

Kytöhongan tapa ajatella merkitystä konerunoudessa ansaitsee vielä huomion. Etelä-Suomen Sanomissa (10.8.1990) hän kirjoittaa: ”Tämä perustuu oikeastaan siihen, että teksti on täyttä nonsensea, hölynpölyä, mutta ihminen on kaikessa järjettömyydessään niin järkevä, että sille on mahdoton syöttää puppua. Se näkee pupussakin jonkin juonen. Ihminen on niin typerä, ettei se kykene luomaan hölynpölyä, siksi koneen on tehtävä sitä.” Sanataide palaa näin juurilleen koneen ja kollektiivin myötä äänenä ennen ja jälkeen ihmisen.

Lähteet

Kiitokset Kari Seitsoselle, Tuomo Tenkaselle sekä Kai Niemiselle arkistomateriaalista ja muusta ystävällisestä avusta.

Bense, Max 1967. Estetiikka ja ohjelmointi (alkuteos 1966). Suom. Arto Kytöhonka. Parnasso 7, 382–386.
Donguy, Jacques 1998. Poésie et ordinateur. http://www.akenaton-docks.fr/DOCKS-datas_f/forums_f/theory_f/DONGUY_f/donguy.html
Funkhouser, C. T. 2007. Prehistoric Digital Poetry. An Archaeology of Forms, 1959–1995. Tuscaloosa: The University of Alabama Press.
Kirstinä, Väinö, Sincoff, Erik, Helin, Hannu et al. 1999–2000. Runogeneraattori Poetry CreatOR. zope.kaapeli.fi/runogeneraattori
Kytöhonka, Arto 1988. Tekstinkäsittelijän tietokirja. Kirjoittajan ATK-opas. Nastola: Äitini Talo.
Kytöhonka, Arto 1989. Tietokonerunoilija vieraalla maalla. Tietoviikko 16.11.1989.
Kytöhonka, Arto ja Seitsonen, Kari 1991a. PoemStar 2.1. Copyright 1991 by Kari Seitsonen and Arto Kytöhonka.
Kytöhonka, Arto ja Seitsonen, Kari 1991b. Runotar 2.1. Copyrighted 1991 by Kari Seitsonen & Arto Kytöhonka.
Kytöhonka, Arto ja Seitsonen, Kari 1991c. Poem-O-Live Runomobile 1.1. Copyright 1991 by Äitini Talo.
Kytöhonka, Arto ja Seitsonen, Kari 1992. Mania. Copyrighted by Seitsonen and Kytöhonka 1992.
Papp, Tibor 1994. A regarder, à écouter, alire ! A:\Littérature. Colloque Nord Poésie et Ordinateur. Textes réunis par Philippe Bootz. Coédité par MOTS-VOIR et LE GERICO-CIRCAV, 53–59.

In Nokturno since

2017